Teksti: NIKO VALLENIUS
−Vastakkainasettelun aika on ohi, julisti Sauli Niinistö presidentinvaalikampanjassaan vuoden 2006 vaalien yhteydessä. Aikaa tästä on jo yli kymmenen vuotta, mutta väite tuntuu elävän muodossa tai toisessa eri tahojen puheissa ja kirjoituksissa.
Viime viikon lopulla uutisoitiin Ihminen360-markkinointiyrityksen analyysista, joka pyrki hahmottamaan suomalaiset arvojen ja elämäntapojen perusteella. Arvot 360-tutkimus jakoi suomalaisen yhteiskunnan jäsenet kuuteen eri markkinointisegmenttiin, jotka eroavat arvojensa perusteella: kokeilunhalusiin individualisteihin (23%), hyväntahtoisiin hengellisiin (19%), yhteisen hyvän puolustajiin (17%), turvallisuushakuisiin patriootteihin (15%) ja passiivisiin minäkeskeisiin (14%).
Yrityksien tarve tehdä markkinointitutkimusta on luonnollisesti tervettä, mutta Yleisradion tapa uutisoida tutkimuksesta puolestaan ei. Ylen toimittaja Markku Sandell päätti tehdä artikkelin tutkimuksen tuloksista ikään kuin kyseessä olisi pätevä ja vertaisarvioitu yhteiskuntatieteellinen tutkimus, jonka tarkoituksena on pyrkiä kuvaamaan suomalaisen yhteiskunnan todellisuutta mahdollisimman objektiivisesti. Näin markkinointitutkimuksesta muotoutui artikkeli, joka on täydellinen esimerkki arjen keskellä esiintyvästä hienovaraisesta poliittisesta propagandasta.
Luokkayhteiskunta – tosiasia, josta ei haluta puhua
Ensimmäisenä artikkelin hampaisiin joutuu luokkayhteiskunta, jota ei tutkimuksen mukaan enää nyky-yhteiskunnassa ole:
− Luokkajako on jo historiaa. Vanha yhteiskunnan jako työväestöön, keskiluokkaan ja yläluokkaan ei enää toimi. Vanhat yhteiskuntaluokat ovat kadonneet.
– Elämänasenne menee yli luokkarajoista.
− [Yhteiskuntaluokkiin] kiteytyivät päällekkäin ammatti, koulutus, asuminen, suku ja elämänasenteet. Nyt nämä eivät enää kokoonnu kimpuiksi vaan ovat tasaisesti liikkeessä eri puolilla. Kutsun tätä muotoa zumba-yhteisöllisyydeksi. Ne ovat nopeasti kiinnostuksen ympärille syntyviä ja kuolevia yhteisöjä, joiden olemassaolo perustuu oikeastaan yksilöiden tarpeisiin, [tutkija] Mikko Hormio kuvailee.
Toimittaja Sandell toistaa tutkimuksen väitteitä luokkayhteiskunnan kuolemasta tosiasioina, vaikka kaikki pätevät yhteiskunnalliset tutkimukset osoittavat, että luokkajako ja eriarvoisuus Suomessa ovat tosiasiallisia ilmiöitä, ja varsinkin eriarvoisuutta on kasvatettu tietoisilla poliittisilla päätöksillä. Työttömien, opiskelijoiden ja eläkeläisten taloudellista asemaa on heikennetty samalla kun hyvätuloisille on suunnattu verohelpotuksia. Työelämän epätasa-arvoisuus on lisääntynyt nollatuntisopimusten, osa-aikaisuuskeinottelun ja työehtojen heikentämisen seurauksena, ja työssäkäyvien köyhien joukko kasvaa jatkuvasti, kun yrittäjäriskiä siirretään työntekijöiden harteille.
Väite siitä, ettei vastakkainasettelua tai luokkayhteiskuntaa ole, ei ole vain yksiselitteisesti väärä – se on suorastaan absurdimpi kuin tutkijan käsite ”zumba-yhteisöllisyys”. Luokkarajat eivät myöskään katoa elämänasenteen tieltä, vaikka niin kovasti väitettäisiin. Onkin syytä ihmetellä miksi tämä yhteiskunnallisesti orientoitunut tutkimus on päättänyt hävittää yhteiskuntaluokan merkityksen täysin tutkimusaineistostaan. Onko kyseessä tutkijoiden sokeus vai poliittinen valinta lakaista luokkayhteiskuntaan ja eriarvoisuuteen liittyvät maton alle?
Markkinointitutkimuksen tekijällä on täysi oikeus tehdä sellainen tutkimus, jollaisen tilaaja haluaa. Enemmän ihmetystä herättää kuitenkin Ylen toimittajan ratkaisu korostaa tätä tutkimuksessa esitettyä selvästi perätöntä näkökulmaa läpi artikkelin. Kriittinen analyysi loistaa poissaolollaan ja paikoitellen toimittaja päätyy kirjoittamaan jopa suoraa propagandaa.
Poliittiset asenteet rivien väleissä
Luokkayhteiskunnan todellisuudesta vaikeneminen oli tutkimuksen ensimmäinen kyseenalainen valinta, muttei kuitenkaan ainoa. Huomionarvoista on myös se, miten eri yhteiskuntaryhmiä kuvataan ja mitä mielleyhtymiä näillä kuvauksilla yritetään luoda.
Yhteisen hyvän puolustajat -ryhmään kuuluvista kerrotaan seuraavaa:
– Yhteisen hyvän puolustajia on suomalaisista kuudesosa. Yhteisen hyvän puolustajat ovat perinteisen isänmaallisia suomalaisia ja usein korkeakoulutettuja. Kokoomuslaisuus on yleisintä tässä ryhmässä. Arvot vihertävät. Vasemmistolaista elämäntapaa ei löydy helposti haastattelujen perusteella.
Siinä ei ole mitään uutta, että kokoomusta kannattaa noin kuudesosa suomalaisista, tai että kokoomuslaisten kannattajien keskuudessa on korkeakoulutettuja ja isänmaallisia ihmisiä. Markkinointitutkimuksen linjaus kutsua kokoomuslaisia yhteisen hyvän puolustajiksi on kuitenkin epäilyttävän poliittista – ja joku voisi myös sanoa virheellistä.
Kokoomuslaisen ideologian keskiössä ei ole yhteinen hyvä, vaan jokaisen yksilön mahdollisuus tavoitella omaa hyväänsä.
− Kokoomuksen ideologian perusyksikkö on aina minä, eikä varmastikaan me, julisti kokoomuksen entinen puoluesihteeri Taru Tujunen. Yksilökeskeisen ideologian kannattajien nimittäminen yhteisen hyvän puolustajiksi on varsin suuri hyppy logiikassa.
Lisäksi tutkimuksen tulokset väittävät rivien väleissä, ettei yhteisen hyvän puolustajiin kuulu vasemmistolaisia – ”ainakaan helposti”. Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä tutkijoiden luokittelukriteerit ovat. Voisi myös kysyä: jos yhteisen hyvän puolustajien arvot vihertävät, mutta ryhmä luokitellaan silti kokoomuslaisiksi, kuinka paljon tutkimustuloksia on tulkittu omien poliittisten mieltymysten mukaan?
Epäilys poliittisten motiivien läsnäolosta tutkimuksen takana saavat vahvistusta siitä, miten tiedonhaluisiksi vetäytyjiksi nimetty ryhmä on määritelty:
– Tiedonhaluisia vetäytyjiä on yli kymmenen prosenttia suomalaisista. Usein he ovat vähätuloisia ja työttömiä, joilla on vain vähän verkostoja. Suomi on heidän mielestään epätasa-arvoinen maa. He ovat ikään kuin vetäytyneet yhteiskunnasta.Ryhmässä on mukana vihreitä ja korkeasti koulutettuja. Vastausten ja muuttujien perusteella joukkoa ei pysty hahmottamaan perinteisten yhteiskuntaluokkien mukaan.
Tiedonhaluisiksi vetäytyjiksi luokitellut ihmiset ovat tutkimuksen mukaan siis vähätuloisia ja työttömiä, jotka ovat ”vetäytyneet” epätasa-arvoiseksi kokemastaan yhteiskunnasta, mutta kyse ei tutkimuksen mukaan ole yhteiskuntaluokasta. Tämä on melkein sama kuin jos tutkija menisi leipäjonoon sanomaan ihmisille, että te olette ruoanhaluisia jonottajia, mutta yhteiskunnan epätasa-arvo on vain teidän mielipiteenne, eikä luokkayhteiskuntaa ole olemassa – olemme kuitenkin kaikki samassa veneessä tai oikeammin ”zumba-yhteiskunnassa”.
Ihmisten epätasa-arvoisuuden kokemukset muutetaan tutkimuksessa mielipiteeksi ja vetäytyminen muutetaan yksilöiden asenteeksi, vaikka epätasa-arvoisuuden kohtaaminen arjessa on mitä selvin luokkayhteiskunnan olemassaolon merkki. Näyttäisikin vahvasti siltä, että luokkayhteiskunnan häviämisestä puhuvat tutkijat eivät edes kunnolla hahmota, mitä luokkayhteiskunnalla tarkoitetaan.
Tämä selvästi tarkoituksenhakuinen tutkimus maalaa ryhmien nimien ja kuvauksien tasolla kokoomuslaiset yhteisen hyvän puolustajiksi ja vihreät tiedonhaluisiksi vetäytyjiksi. Vasemmistolaisia tutkimus ei tunnista ollenkaan. Artikkelin kirjoittanut toimittaja heittää vielä lisää vettä myllyn otsikoimalla tiedonhaluisista vetäytyjistä kertovan kappaleen otsikolla ”yhteiskunta ei tarvitse meitä.” Vaikka tutkimus onkin monelta osin ala-arvoinen, on tällainen poliittisesti latautunut toimittajan työ vielä luokattomampaa.
Viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen
Nykyinen ”totuuden jälkeinen aika” vaatii toimittajilta entistä kriittisempää otetta työhönsä. Artikkelin tehneen toimittajan pään sisälle pääseminen on vaikeaa, mutta toisaalta hänen motiiviensa arvaileminen on myös yhdentekevää. Tällaisen artikkelin julkaisu on selkeästi journalistin etiikan vastaista.
Journalistin ohjeiden kahdeksas pykälä toteaa, että “journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen” Yhdestoista ja kahdestoista ohjeistava toimitustyötä näin: “Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.”
Toimittajan tapa yleistää markkinointitutkimuksen tulokset yhteiskunnallisiksi totuuksiksi rikkoo kaikkia edellä mainittuja Julkisen sanan neuvoston ohjeita. Yhteiskunnan luokkajaon hävittäminen on selvästikin tutkimuksen aineiston analyysivaiheessa tehty valinta, jolle ei löydy pohjaa tutkimuksen oman aineistonkaan perusteella.
Vetoankin Ylen toimitukseen journalistisen etiikan nimissä ja haastan tekemään tämän tutkimuksen pohjalta artikkelin, jossa haastatellaan yhteiskuntatieteiden asiantuntijoita ja kysytään heidän kantaansa kyseisen tutkimuksen tuloksiin. Olen varma, että aidon tutkimuksen perusteella piirtyvä kuva yhteiskunnasta on varsin erilainen.
Perustelen vetoomustani vielä journalistin ohjeiden pykälällä 20:
”Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.
Korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen. Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan.”
Luokkayhteiskunnan olemassaolon systemaattinen kiistäminen on varsin merkittävä asiavirhe. Mikäli YLE haluaa toimia uskottavana poliittisen journalismin julkaisijana, on odotettavaa, että tämän tutkimuksen aihepiiristä julkaistaan myös tutkimukseen kriittisesti suhtautuva puheenvuoro.
Lisää aiheesta muualla verkossa
Suomalaiset voi jakaa kuuteen ryhmään: Oletko hyväntahtoinen hengellinen vai turvallisuushakuinen patriootti? Ylen verkkouutinen 4.10.2017
Luokkayhteiskunta on jo tehnyt paluun (Kansan Uutisten verkkouutinen 4.11.2015)
Anna Kontula: Luokkalaki (Esttely Into Kustannuksen sivulla)
Esko Seppänen arvioi Anna Kontulan uuden kirjan Luokkalaki (Vasen Kaista 10.10.2016)
Journalistin ohjeet (Julkisen sanan neuvoston verkkosivut)
*