Vaalirahakohu synnyttää paniikkijournalismia

Toimittaja Kirsi Skön haastattelee keskustan eduskuntaryhmänpuheenjohtajaa Timo Kallia toukokuussa 2008. Jutussa, joka aloitti vaalirahakohun, Kalli myönsi rikkoneensa lakia. (Kuva on kaapattu Ylen Areenan jutusta.)

 

SINIKKA TORKKOLA
Yleisradion väitti uutisessaan (1.11.2017), että tuhannet kuntavaaliehdokkaat olisivat pimittäneet vaalirahoitustaan. Toimittaja Kari Ikävalko vertaa jutussa ehdokkaiden määrää vaalirahakeräysselvityksen tehneiden määrään ja päätyy väittämään, että ”vain muutama kymmenistä tuhansista kuntavaaliehdokkaista on jättänyt lain mukaisen selvityksen kansalaisilta keräämistään vaalirahoista”.

Ikävalkon vertaus ontuu, sillä vain pieni osa tuhansista ehdokkaista on kerännyt julkisesti tukea vaalikampanjalleen. Selvittääkseen, miten moni ehdokas ei ole tehnyt lain vaatimaa selvitystä, jutussa olisi pitänyt verrata selvityksiä kampanjoiden rahoituksesta tehtyihin ilmoituksiin. Vain sellaiset ehdokkaat, joiden vaalirahoitusilmoituksessa on ilmoitettu yksityishenkilöiltä tai yrityksiltä saatua tukea, ovat saattaneet järjestää vaalitukikeräyksen. Yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä on voinut tulla tukea myös ilman julkista keräystä. Lisäksi jotkut puolueet ovat järjestäneet tukikeräyksiä, joissa on voinut kohdentaa tukea yksittäisille ehdokkaille. Tällaisen tuen ilmoittaminen kuuluu keräyksen järjestäneelle puolueelle eikä ehdokkaalle.

Ylen harhaanjohtava uutinen kertoo, ettei journalismi näytä pääsevän irti vaalirahakohun aiheuttamasta paniikista. Edellisen kuntavaalien aikaan, 2012 samaa aihetta jahtasi Helsingin Sanomat. Sanapari vaalit ja rahoitus muistuttaa journalismia kollektiivisesta häpeästä viime vuosikymmenen lopulta. Tuolloin selvisi, että politiikan toimittajat olivat toimettomina seuranneet epäselvää vaalirahoitusta vuosikymmeniä.

Kohu vaalirahoituksesta nousi julkisuuteen sattumalta, kun keskustan Timo Kalli lipsautti A-studiossa, ettei ollut jättänyt lain vaatimaan vaalirahailmoitusta. Kallin lipsautuksesta alkoi vuosia kestänyt selvittely mediassa, Julkisen sanan neuvostossa ja eri oikeusasteissa. Julkisessa keskustelussa juhlittiin epäkohdan paljastanutta journalismia. Kysymättä sen sijaan jäi, miksi journalismi puuttui vaalirahoituksen epäselvyyksiin vasta keväällä 2008. Eduskuntavaalit, joiden rahoituksen epäselvyyksiä kohussa puitiin, olivat maa­liskuussa 2007. Vaalirahalakikin oli säädetty jo vuonna 2000. Toimittajien sisäpiirissäkin vaalirahoituksen epäselvyyksistä on sanottu puhutun vuosikymmenet.

Journalismin näkökulmasta julkinen keskustelu vaalirahoituksesta on ollut vähintäänkin kiusallista. Vallan vahtikoirana itseään pitävä journalismi on antanut ilmeisen epäkohdan rehottaa. Vaalirahakohusta on kulunut kohta kymmenen vuotta, mutta journalismin häpeä ei näytä laantuvan. Puhe vaalirahoituksesta tuottaa paniikkijuttuja. Olisikohan terapian aika?

Kirjoittaja on käsitellyt vaalirahoitusta paitsi toimittajan, myös poliitikon ja tutkijan roolissa.

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Tässä kuusi ”kunnollista” kuntavaaliehdokasta, tuhannet muut pimittävät rahoitustaan – Tutkija: ”Asetelma on täysin kummallinen” (Yle 1.11.2017)

Vaalikeräysselvityksen tekemättä jättäminen on rikos (Helsingin Sanomat 12.5.2013)

Näin vaalirahakohu käynnistyi (Yle Areena)

Torkkola: Vaaliraha ja lautakasa journalismissa – kohun lietsoja vai vastuullinen arvioija? (PDF-julkaisu Tampereen yliopiston verkossa)

*

 

Leave a Reply