Pakkopalautuksen uhkaaman Behdadin tarina

Keskiviikkoisessa mielenosoituksessa vedottiin Behdadin ja kaikkien muiden pakkopalautettavien oikeuksien ja turvallisuuden puolesta. (Kuva: Oskari Jokinen)

Vasen Kaista kirjoitti aiemmin säilöönotetusta Behdadista, jota uhkaa pakkopalautus Iraniin. Seuraavan tekstin on kirjoittanut Behdadin puoliso. Kirjoittajan nimi on jätetty julkaisematta ja Behdadin nimi muutettu heidän yksityisyytensä suojaamiseksi.

Olen Behdadin puoliso, suomalainen, 24-vuotias nainen. Olen surun murtama, sillä alustava päätös puolisoni palauttamisesta kotimaahansa Iraniin on tehty tällä viikolla. Taistelemme viimeiseen asti ja teemme kaiken tämän päätöksen muuttamiseksi. Behdadin sisarukset ja ystävät yrittävät parhaansa mukaan kerätä allekirjoituksia adressiin, jossa vaaditaan perustuslain mukaista palautuskiellon noudattamista ja puolisoni vapauttamista.

Behdad saapui Suomeen yhdeksän vuotta sitten pakon sanelemana. Päätös lähteä Iranista Suomeen oli hänelle välttämätön, sillä oma henki oli vaarassa. Behdad oli joutunut vainon kohteeksi kotimaassaan Iranissa. Hän on ollut aina poliittisesti aktiivinen, kurdien oikeuksien puolustaja ja kiihkomuslimien vastustaja. Omalla poliittisella kannanotollaan hän on joutunut Iranin hallituksen silmätikuksi ja välittömään hengenvaaraan kotimaassaan. Iranissa kurdivaino ja hirttotuomiot ovat edelleen arkipäivää.

Behdadin turvapaikkahakemus on ollut Suomessa vuodesta 2009 asti vireillä, mutta sitä ei olla vieläkään hyväksytty. Tällä viikolla, lähes kymmenen vuoden jälkeen, on tullut alustava päätös Behdadin palauttamisesta Iraniin ja hän on tällä hetkellä kiinniotettuna Tampereen poliisilaitoksella.

Kävin aiemmin poliisilaitoksella keskustelemassa päätöksestä ja poliisin sanat ”Ei tälle nyt mitään voi, kun tällainen päätös on tullut”, pudottivat minut pohjalle. Olemme seurustelleet kolme vuotta. Tarkoituksenamme on ollut rakentaa yhteistä kotia ja perustaa perhe, heti kun tilanne sen meille sallii. Kaikki nämä yhteiset vuode tilanne on kuitenkin ollut enemmän tai vähemmän epävakaa, joten meillä ei ole ollut mahdollisuutta suunnitella yhteistä tulevaisuutta saati perhettä. Olen kuitenkin alusta asti luottanut omaan kotimaahani, meidän yhteiseen hyvinvointivaltioomme. Suomessa olen aina uskonut siihen, että jokaisesta pidetään huolta, eikä ketään aseteta tarkoituksella vaaraan.

Behdad ei ole koskaan käyttänyt valtiota hyväkseen tai hyödyntänyt Suomen taloudellisia tukia. Hän on elättänyt itsensä alusta lähtien omalla rehellisellä työllään ja maksanut verot Suomeen. Behdad on pyörittänyt ravintolaa Tampereella yhdessä veljensä kanssa vuodesta 2015 ja sitä ennen tehnyt palkkatyötä toisessa tamperelaisessa ravintolassa. Hän on sopeutunut täydellisesti suomalaiseen yhteiskuntaan ja puhuu sujuvasti suomen kieltä. Positiivinen elämänasenne ja auttamisen halu on tuonut Behdadille paljon ystäviä, joista suurin osa oli myös mukana Tampereen mielenosoituksessa. Kiitos siitä.

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvaessa on Suomessa ilmeisesti tiukennettu linjaa. Kannatan myös itse rikollisten palauttamista välittömästi, mutta Behdadin kohdalla rikosrekisteri on puhdas ja valtiolle aiheutuneet kulut hänestä ovat mitättömät.

Maahanmuuttovirasto perustelee kantaansa sillä, että Iran ei ole vaarallinen maa. Iranin tilanne on tällä hetkellä vakaa, mutta se ei tarkoita sitä, että Behdad ei olisi hengenvaarassa. Jos Behdad luovutetaan Iranin poliisille, luultavimmin edessä on välitön hirttotuomio. Kuolemantuomio ilman rikostaustaa kuulostaa niin karulta, että sitä on vaikea kenenkään nykyaikana ymmärtää. Vastaavasta tapauksesta on kuitenkin tuore esimerkki viime vuodelta kun iranilainen kurdiaktivisti Diako kidutettiin kuoliaaksi poliisin toimesta hänen palattuaan Iraniin.

Sortotoimien kohteeksi todennäköisesti joutuvan palauttaminen kotimaahansa on Suomen perustuslain palautuskiellon vastaista. Tämän oikeuden nojalla on aiemmin jätetty palauttamatta useita kurdiaktivisteja heidän henkensä pelastamiseksi. Vaadin Maahanmuuttovirastolta perustuslain mukaista palautuskiellon noudattamista ja toivon koko sydämestäni, että saan puolisoni vielä kotiin.

 

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Pakkopalautukset ja Kurdistan Tampereen kaduilla (23.5.2018)
Kukaan ei ole laiton (7.4.2018)
Karkotetut teatterikesässä (15.8.2017)
Tampereella mielenosoitus käännytyksiä vastaan (8.8.2017)

Lisää aiheesta muualla verkossa

Adressi Behdadin palautuksen estämiseksi (Adressit.com)
Suomesta turvapaikan saanut Iranin kurdi kidutettiin kuoliaaksi Iranissa (Iltalehti, 30.05.2017)

*

Leave a Reply