Teksti: JORMA MÄNTYLÄ. Kuvat: JORMA MÄNTYLÄ ja JUSSI KOIVUNEN
Kangasala-talon avajaisista on kolme vuotta. Kimmo Pyykkö -museo on hakenut paikkaansa. Se on ollut perussuomalaisten ja keskustan tykityksen kohteena. Nyt se on lunastanut paikkansa Picassosta Pyykköön – Lahtiset keräilijöinä -näyttelyn ansiosta.
Kangasala-talo ja sen yhteydessä toimiva Kimmo Pyykkö -museo rakennettiin vuosina 2013-14, kun kunnassa oli vaikeaa. Talous oli alijäämäinen. Kouluja, kirjastoja ja terveysasemia suljettiin sekä veroja korotettiin. Persut ja kepu raivosivat valtuustossa ja paikallislehden yleisönosastossa. Kunnan rahoja ei saa haaskata joutavaan kulttuuriin, eikä varsinkaan Kimmo Pyykkö -museoon. Joka vuosi saatiin kuulla, miten onnettomia ovat Kimmo Pyykkö -museon kävijämäärät. Konsertti- ja elokuvatarjonnan kritiikki oli tosin vaimeampaa.
Kolmen vuoden kuluttua voi todeta sekä Kangasala-talon että kritiikin onnistumisen. Kulttuuritarjonnan taso on tasaisesti noussut ja julkinen kritiikki varmasti pakotti kehittämään kulttuuritaloa, jonka kustannukset olivat kieltämättä hirmuiset. Niistä ei ole saatu tarkkoja tietoja Kangasala-talon osakeyhtiömuodon takia. Se on kunnissa yleinen konsti piiloutua julkisuudelta ja heikentää kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Taidekriitikot eivät moista huomaa.
***
Kangasala-talon tiloissa toimivan Kimmo Pyykkö -museon näyttely Picassosta Pyykköön – Lahtiset keräilijöinä on irtiotto keskinkertaisuudesta ja tavanomaisuudesta, mikä on ollut Kangasala-talon ongelma. Näyttely antaa tavikselle tilaisuuden kurkistaa, mitä kapitalistin pään sisällä liikkuu. Esillä on perinteisestä työväenluokasta huomattavaan vaurauteen nousseen Lehtimiehet Oy:n omistajan Urpo Lahtisen (1931-94) taidekokoelma. Lehtimiehet Oy:n lehtiä olivat Hymy, Tekniikan Maailma, Nykyposti, Jallu, Kalle ja Alibi. Niiden levikit ylittivät parhaimmillaan Helsingin Sanomien levikin. Yhtiö myytiin nykyiselle Otava-medialle 1988. Perinnönjaosta riidellään edelleen.
(Kuva: Jussi Koivunen)
Kimmo Pyykkö -museon Lahtis-näyttelyä voi katsoa kahdesta näkökulmasta. Se on kurkistus Urpo Lahtisen mieltymyksiin, sekä taiteilijoiden töihin.
Miksi kapitalisti sijoittaa isoja rahoja taiteeseen? Syitä on ainakin kaksi. Kapitalisti miettii aina, miten säilyttää omaisuutensa arvo. Osakkeiden ja rahan arvo voivat romahtaa, mutta taiteen arvo säilyy läpi vuosisatojen. Rubensin, Dalin, Sam Vannin ja Picasson työt kestävät pörssiromahdukset. Erityisesti kuvataiteen arvo säilyy suhdanteista riippumatta.
Kapitalistille ei ole hyvä esiintyä julkisuudessa vain rahaa ahnehtivana ja työläisten oikeuksia polkevana julmurina. Taidekokoelman avulla hän voi osoittaa toisenlaisen imagon; olevansa raa’an voitontavoittelun yläpuolella, humanististen ja taiteellisten arvojen suosija. Hän ymmärtää muutakin kuin rahan päälle. Hyväntekijä jakaa vaurauttaan taiteilijoille, muusikoille ja museoiden sekä konserttisalien rakentajille ja ylläpitäjille. Taidesijoitukset ovat samalla markkinointietu.
Päälle tulee vielä omistuksen tuoma valta. Kapitalistilla on valinnanvapaus mitä ostaa. On tosin eroja kapitalistien ja kapitalistien välillä. Työläisyydestä noussut voi halutessaan taiteen avulla osoittaa sympatiaa edistyksellisiä tai avoimesti vasemmistolaisia taiteilijoita kohtaan. Suurkapitalisteilla on uskallusta avantgardismiin ja suosikki-muotokuvamaalarit. Heidän töitään on aina esillä gallerioissa.
***
Urpo Lahtisen taidekokoelma on omistajansa näköinen – päätellen pienestä osasta, joka on tuotu Kangasalle. Pablo Picasson ja Salvador Dalin teokset ovat näyttelyn ehdotonta huippua. Lahtinen on ymmärrettävästi valinnut molemmilta esittäviä töitä, kuten Picasson Venus ja Amor. Joskus sanotaan, että modernit taiteilijat eivät osaa maalata, vaan tekevät siksi abstrakteja töitä. Venus ja Amor laittaa jauhot suuhun näille ”kriitikoille”. Dalin ja Picasson keramiikkatöiden sijoittaminen samaan vitriiniin olisi ansainnut selitystä, mutta kunnon käsiohjelmaa ei ole. Näyttely olisi vaatinut tuekseen teoshistoriikin. Dali ja Picasso olivat aikalaisia ja tunsivat toisensa. Picasso oli Ranskan kommunistisen puolueen jäsen ja Dali taas nuoleskeli fasistidiktaattori Francisco Francoa.
Kimmo Kaivannon tilaustyö Lehtimiehille-sarja antaa taiteilijakuvan toimeksiantajastaan. Enrico Baj, tunnettu ydinaseiden vastustaja, on aina ajankohtainen. Parade (1972 serigrafia ja kollaasi) kuvaa, miten ihmiset saadaan marssimaan johtajan käskystä. Ossi Somman Ristiinnaulittu pakottaa kysymään, kuka on ristiinnaulittu ja miksi. Hymy-lehti kävi vainokampanjaa kirjailija Timo K. Mukkaa vastaan ja julkaisi 1973 kohuartikkelin ”Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka”.
Lähes sata teosta Urpo Lahtisen kokoelmista on esillä taidemuseon kahdessa kerroksessa. Kolmannessa on Kimmo Pyykön pysyvä näyttely, mikä sekin on merkittävä. Urpo Lahtisen taidekokoelmaan kuuluu 800 teosta, joten jatkoa lienee odotettavissa. Toivottavasti niitä saadaan lisää esille Kangasalla. Olihan Lahtisen mesenaattien joukossa myös paikallisia taiteilijoita.
Picassosta Pyykköön – Lahtiset keräilijöinä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa 16.6.–9.9.2018. Pablo Picasso, Antoni Tàpies, Salvador Dalí, Joan Miró, Antonio Saura, Tony Cragg, Corneille ja Gèza Samu sekä Alpo Jaakola, Unto Koistinen, Erik Enroth, Kimmo Kaivanto, Essi Renvall, Mauri Faven, Arvo Siikamäki, Ossi Somma, Marjatta Tapiola et al. Kangasala-talo, Kimmo Pyykkö –taidemuseo, Kuohunharjuntie 6, 36200 Kangasala.
Lisää aiheesta muualla verkossa
Picasso-museo (englanniksi)
Picasson politiikka (Guardian, englanniksi)
*
”Lehtimiehille”-sarja ei ole Kimmo Kaivannon vaan Raimo Kanervan. Mesenaatilla tarkoitetaan taiteen rahoittajaa, mesenaatti oli siis tässä tapauksessa Urpo Lahtinen, eivät hänen mesenoimansa taiteilijat.