Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

14.8.2018 klo 07:39

Tampereen talous ei ole eristetty saari

MIKKO AALTONEN    
Tampereen kaupunki ja kaupungin talous eivät ole muusta maailmasta eristyksissä oleva saari. Kaupungin talouteen vaikuttavat muun muassa muutokset maamme taloudessa ja koko maailman taloudessa sekä maamme hallituksen päätökset. Näitä vaikutuksia ei voi kumota kaupunginvaltuuston päätöksillä vaan niihin on reagoitava ja tarpeen mukaan sopeuduttava.

Toimittaja Sami Suojanen kirjoitti Aamulehdessä 11.8.2018 Tampereen kaupungin talouden tilanteesta. Suojanen avaa hyvin talouteen vaikuttavia monia tekijöitä ja tuo esille sen, että talouden ongelmiin ei ole olemassa yhtä yksittäistä syytä eikä ratkaisua. Kaupungin tuloihin eniten vaikuttanut tekijä jää kuitenkin Suojaselta mainitsematta. Suurimman vaikutuksen kaupungin tuloihin ovat aiheuttaneet valtionosuuksien leikkaukset. Maamme hallitusten vuodesta 2012 lähtien tekemien valtionosuusleikkauksien vaikutus kaupungin tuloihin on vuositasolla yli 100 miljoonaa euroa. Tampereen kaupungin talous olisi useita kymmeniä miljoonia ylijäämäinen jos valtionosuuksia ei olisi leikattu.

Tampereen kaupungin päättäjiä on turha syyttää valtionosuuksien leikkauksista. Päätökset leikkauksista ovat tehneet hallitus ja eduskunta. Valtionosuuksia on toki leikattu muiltakin kaupungeilta ja kunnilta. Tampereeseen leikkaukset osuvat kuitenkin poikkeuksellisen kovaa koska kaupunki ja tamperelaisten palvelutarve kasvaa voimakkaasti, eikä Tampereella ole tukenaan esimerkiksi samankaltaista voimakasta yhteisöveronkasvua, kuten pääkaupunkiseudulla. Toivottavasti maamme seuraava hallitus muistaa tukea nykyistä paremmin kasvavia kaupunkiseutuja, jotka toimivat koko kansantalouden vetureina.

Valtionosuuksiin Tampereen päättäjät eivät voi vaikuttaa, mutta muita keinoja talouden tasapainottamiseen on kyllä olemassa. Palvelurakenteen uudistamisesta tuomista kustannusvaikutuksista on Tampereella hyvää näyttöä. Ulkopuolisen arvioinnin mukaan Tampereen ikäihmisten palveluissa toteutetulla palvelurakenteen uudistuksella on voitu hillitä huomattavasti kustannusten kasvua vuodesta 2013 lähtien. Vuoden 2009 kustannusrakenteella palveluiden kustannukset olisivat olleet 17,5 miljoonaa euroa suuremmat kuin nyt. Keinoja kustannusten hillintään on olemassa, mutta niiden toteuttaminen vaatii aikaa.

Menojen tarkastelun lisäksi Tampereella on tarkasteltava myös tuloja. Veronkorotus on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin Tampereen talouden entistä syvempi kriisiytyminen.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu myös Aamulehden mielipidepalstalla 14.8.2018 (Täsmennys lisätty 24.8.20189

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Vain muutaman sadantuhannen tähden (7.5.2018)

Vasemmiston muutosesitykset Tampereen talouden tasapainotusohjelmaan hylättiin (24.4.2018)

Lisää aiheesta muualla verkossa

Tampereella olisi monta tapaa säästää, mutta nyt haetaan nipistyksiä sieltä täältä – päättäjä ei halua ärsyttää omia kannattajiaan.  (Sami Suojanen / Aamulehti 11.8.2018)

Mikko Aaltonen ja muut vasemmistoliiton valtuutetut valmistautuvat perusteelliseen keskusteluun Tampereen taloudesta. Valtuustoryhmä kannattaa veronkorotusta, jotta kaupunkilaiset saavat tarvitsemansa välttämättömät palvelut. (Kuva: Sinikka Torkkola.)

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *