Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 1/8: 1991

Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI
Vasemmistoliitto asetti ensimmäistä kertaa ehdokkaita eduskuntavaaleihin vuonna 1991, vuosi perustamisensa jälkeen. Vaaleja seurasi ensimmäisen sinipunahallituksen loppu ja porvaripuolueiden muodostaman hallituksen valtakausi. Vuoden merkittäviin ilmiöihin kuuluivat pankkikriisi, Neuvostoliiton hajoaminen ja Suomen kurssin reivaaminen kohti jäsenyyttä Euroopan yhteisöissä. Suomen väkiluku ylitti viiden miljoonan asukkaan rajan.

Vuonna 1991 Suomen tasavallan presidenttinä oli Mauno Koivisto. Hän oli viimeinen valitsijamiesten valitsema presidentti. Vuodesta 1994 lähtien presidentti on valittu suoralla kansanvaalilla.

Vuoden 1991 ensimmäisten kuukausien ajan pääministerinä oli Harri Holkeri (kok.). Hän johti Suomen historian ensimmäistä sinipunahallitusta, kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien hallitusta, jossa hallituskumppaneina olivat myös ruotsalainen kansanpuolue ja maaseudun puolue, jälkimmäinen vuoden 1990 kesään asti.

Holkerin hallitus oli ensimmäinen enemmistöhallitus Suomen historiassa, jossa keskustapuolue tai sen edeltäjä maalaisliitto ei ollut edustettuna.

Kääriäinen sai veret seisauttavan vaalivoiton

Maaliskuun eduskuntavaaleissa keskusta sai puoluesihteerinsä Seppo Kääriäisen tavoitteeksi asettaman veret seisauttavan vaalivoiton myötä neljänneksen äänistä ja yli neljänneksen kansanedustajain paikoista. Voittajia olivat myös ensimmäistä kertaa rekisteröitynä puolueena vaaleihin osallistunut vihreä liitto ja kristillinen liitto. Kaikki hallituspuolueet hävisivät paikkoja, mutta suurimman tappion kärsi kokoomus.

Sekä kokoomus että demarit menettivät äänestäjiä, jotka olivat pettyneitä puolueidensa saavutuksiin veropolitiikassa. Kokoomuksen kannattajien mielestä verohelpotuksia ei tehty riittävästi, monet sosiaalidemokraattien äänestäjät puolestaan katsoivat, että verohelpotukset suosivat liiaksi suurituloisia.

Ensimmäistä kertaa koko vaalikauden oppositiossa toiminut keskusta onnistui voittamaan puolelleen kokoomusta ja demareita äänestäneitä maaseudulla korostamalla, kuinka kaupunkikeskeisesti hallitus toimii. Samalla keskusta onnistui saamaan uusia kannattajia myös kaupungeissa varsinkin kokoomuksen kustannuksella.

SDP menetti vuodesta 1966 lähtien pitämänsä suurimman puolueen aseman. Se oli ollut mukana liki jokaisessa hallituksessa 1966 lähtien, mutta näiden vaalien jälkeen puolue päätti siirtyä oppositioon.

Kristilliset saivat kolmen prosenttiyksikön kannatuksella kahdeksan paikkaa. Menestystä selittävät vaaliliitot, jotka tuolloin olivat sangen yleisiä. Vasemmistoliitto ei muodostanut vaaliliittoja

Suomen maaseudun puolue oli kahdeksan vuotta aiemmin saanut 17 kansanedustajaa, vuonna 1987 yhdeksän, ja näissä vaaleissa enää seitsemän paikkaa. Edes eroaminen Holkerin hallituksesta vaaleja edeltävänä kesänä ei pelastanut SMP:tä vaalitappiolta.

Vuonna 1990 perustettu Vasemmistoliitto kävi ensimmäiset vaalinsa ja sai 19 paikkaa. Edellisissä vaaleissa eduskuntaan valittiin 16 kansanedustajaa Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) listoilta ja neljä kansanedustajaa Demokraattisen vaihtoehdon (Deva) listoilta. Kaikki 20 SKDL:n ja Devan kansanedustajaa liittyivät uuteen vasemmistoliiton eduskuntaryhmään vuonna 1990. Siten vasemmistoliiton voidaan katsoa menettäneen yhden paikan ensimmäisissä vaaleissaan.

Eduskuntaan nousi myös ensimmäistä ja viimeistä kertaa myös liberaalinen kansanpuolue. Eduskuntaan pyrki yhteensä 17 puoluetta, yhdeksän puoluetta pääsi eduskuntaan. Eduskunnan ulkopuolelle jääneistä puolueista lähinnä onnistumista oli Naisten puolue, joka sai 12 725 ääntä ja 0,5 prosentin kannatusosuuden.

Hämeen läänin pohjoinen vaalipiiri (nykyinen Pirkanmaan vaalipiirin) sai kaksi uutta kansanedustajaa, yhteensä 15 paikkaa. Menettäjänä oli Hämeen läänin eteläinen vaalipiiri, jolle jäi 13 paikkaa. Suurelta osin muutos johtui siitä, että Valkeakoski ja nykyinen Akaa (silloiset Kylmäkoski, Toijala ja Viiala) siirrettiin Hämeen pohjoiseen vaalipiiriin.

Kymin läänin vaalipiirin paikkaluku laski yhdellä paikalla ja oli näissä vaaleissa 13. Paikan sai Uudenmaan läänin vaalipiiri, joka sai täydet 30 edustajaa. Kaikkien vaalipiirien paikkaluku on ilmaistu luettelossa vasemmistoliiton kansanedustajista.

Millä puolella sinun sydämesi on?

Vasemmistoliitto kävi ensimmäisen eduskuntavaalikampanjansa tunnuksella Millä puolella sinun sydämesi on.

Vasemmistoliiton kansanedustajiksi valittiin vaalipiireittäin

• Helsingin kaupungin vaalipiiristä (20 kansanedustajaa) kauppatieteiden kandidaatti Esko Seppänen (9 848 ääntä) (s. 1946 ) ja erikoissairaanhoitaja Outi Ojala (3 093, uusi kansanedustaja) (1946‒2017)
• Uudenmaan läänin vaalipiiristä (30) psykiatri, kirjailija ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Claes Andersson (5 818) (1937‒)  ja valtiotieteen maisteri, toimittaja Jaakko Laakso (3 325, uusi) (1948‒)
• Turun läänin eteläisestä vaalipiiristä (17) asentaja Ensio Laine (7 067) (1927‒) ja humanististen tieteiden kandidaatti Heli Astala (5 363) (1937‒2018)
• Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä (12) korjausmies, pääluottamusmies Timo Laaksonen (6 236) (1945‒2008) ja toimistonhoitaja Raila Aho (3 756) (1937‒)
• Hämeen läänin eteläisestä vaalipiiristä (13) hammaslääketieteen lisensiaatti, erikoishammaslääkäri  Esko Helle (5 193) (1938‒2014)
• Hämeen läänin pohjoisesta vaalipiiristä (15) diplomi-insinööri Marjatta Stenius-Kaukonen (9 410) (1947‒) ja leipuri Eila Rimmi (4 347, uusi) (1938‒)
• Kuopion läänin vaalipiiristä (10) hallintotieteiden maisteri, tilintarkastaja Iivo Polvi (4 234, uusi) (1943‒)
• Keski-Suomen läänin vaalipiiristä (10)  työsuojeluvaltuutettu Pekka Leppänen (5 604) (1945‒2016)
• Vaasan läänin vaalipiiristä (18) opettaja Jarmo Wahlström (5 450) (1938‒2013)
• Oulun läänin vaalipiiristä (18) isännöitsijä, kunnallisneuvos Juhani Vähäkangas (5 103) (1932‒2014) pääluottamusmies Martti Korhonen (4 647, uusi) (1953‒) ja maanviljelijä, herastuomari Osmo Polvinen (3 447, uusi) (1946‒)
• Lapin läänin vaalipiiristä (8) sosionomi Esko-Juhani Tennilä (7 505) (1947‒) ja yhteiskuntatieteiden maisteri, kunnankamreeri Asko Apukka (5 744 ääntä) (1946‒)

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimi koko kauden Esko Helle. Varapuheenjohtajina olivat Marjatta Stenius-Kaukonen (1991‒1994) ja Martti Korhonen (1995) sekä Heli Astala (1991‒1992) ja Jarmo Wahlström (1992‒1995).

Vasemmistoliitto ei saanut kansanedustajia Kymen läänin (13 kansanedustajaa, lähinnä valintaa Pentti Tiusanen, 4 626 ääntä), Mikkelin läänin (10 edustajaa, Matti Viialainen, 638) eikä Pohjois-Karjalan läänin vaalipiireistä (7, Simo Seppo, 1 050). Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirissä (yksi kansanedustaja) vasemmistoliitto ei osallistunut vaaleihin.

Vasemmistoliiton vuonna 1990 perustetun ja vielä alkuvuoden 1991 toimineen eduskuntaryhmän jäsenistä eivät ehdokkaaksi asettuneet ammattiyhdistystoimitsija Pauli Uitto (Uudenmaan vaalipiiri), mainostoimittaja Anna-Liisa Jokinen (Turun eteläinen vaalipiiri), sairaanhoitaja Lauha Männistö (Kuopion vaalipiiri) ja terveydenhuollon tarkastaja Vappu Säilynoja (Oulun vaalipiiri). Johtava ylilääkäri Arvo Kemppainen kuoli helmikuussa 1991, kuukausi ennen vaaleja, eikä hänen paikkaansa täytetty vaalien läheisyyden vuoksi.

Vasemmistoliiton ensimmäisen eduskuntaryhmän jäsenet diplomi-insinööri Marja-Liisa Löyttyjärvi (Uudenmaan vaalipiiri) ja kaavaaja, valaja Pertti Lahtinen (Hämeen pohjoinen) eivät saaneet uudelleen valintaan riittävää äänimäärää. 

Muutama myöhemmissä vaaleissa kansanedustajaksi valittava vasemmistoliittolainen oli jo näissä vaaleissa luomassa pohjaa tulevalle valinnalleen. Helsingin vaalipiirissä vuonna 1996 varaedustajan paikalta kansanedustajaksi nouseva Pekka Saarnio sai 1 547 ääntä. Ensimmäisiksi varakansanedustajiksi ylsivät vuoden 1995 vaaleissa kansanedustajiksi valitut Uudenmaan läänin vaalipiirin Kari Uotila (2 700 ääntä), Turun läänin eteläisen vaalipiirin Annika Lapintie (4 372 ), Turun läänin pohjoisen vaalipiirin Veijo Puhjo (2 739), Hämeen läänin pohjoisen vaalipiirin Mikko Kuoppa (3 721), Kuopion läänin vaalipiirin Jorma Vokkolainen (2 783) ja Oulun läänin vaalipiirin Terttu Huttu (1 976) ääntä. Myöhemmin kansanedustajiksi valittavista mukana näissä vaaleissa olivat jo Hämeen läänin eteläisesen vaalipiirin  Matti Kauppila (1 173 ääntä) ja Hämeen läänin pohjoisen vaalipiirin Pertti Turtiainen (1 235).   

Runsas neljännes (5) vasemmistoliiton kansanedustajista edusti perinteisiä työläisammatteja, hallinnollisissa tehtävissä oli toiminut neljä, terveydenhuollon ammattilaisia ja toimittajia oli kolme kumpaakin, opettajina toimineita kaksi ja lisäksi ryhmään kuului yksi maanviljelijä ja yksi työsuojelutarkastaja.

Äänestysaktivisuus putosi alhaisimmalle tasolleen vuoden 1939 jälkeen

Äänestysaktiivisuus jatkoi hiipumistaan vuoden 1991 vaaleissa. Suomessa asuvien suomalaisten äänestysprosentti eduskuntavaaleissa nousi vuoden 1962 vaaleissa yli 80 prosenttiin ja pysyi siellä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vuoden 1987 vaaleihin asti. Tuolloin äänestysprosentti putosi 76,4 prosenttiin, ja vuonna 1991 äänesti vain alle kolme neljännestä äänioikeutetuista kansalaisista, 72,1 prosenttia.

Naiset ohittivat miehet äänestysaktiivisuudessa

Vuoden 1987 eduskuntavaaleissa naisten äänestysaktiivisuus oli ensimmäistä kertaa Suomen historiassa korkeampi kuin miesten. Vuonna 1991 naiset kasvattivat etumatkaansa jo merkittäväksi. Kun naisten äänestysprosentti vuonna 1987 oli 0,4 prosenttia korkeampi kuin miesten, oli se vuonna 1991 jo 2,2 prosenttia miesten äänestysprosenttia korkeampi.

Vasemmistoliiton 230 ehdokkaasta 132 oli miehiä ja 98 naisia. Äänestäjät valitsivat vasemmistoliiton eduskuntaryhmään viisi naista ja 14 miestä. Pohjois-Hämeen, nykyisen Pirkanmaan vaalipiirissä äänestäjät tekivät poikkeuksen, molemmat vasemmistoliiton kansanedustajat olivat naisia.

Vasemmistoliitolla oli tasa-arvoisempi ehdokasasettelu miesten ja naisten välillä kuin puolueilla keskimäärin, 42,6 prosenttia vasemmistoliiton ehdokkaista oli naisia, keskiarvo oli 41,2 prosenttia. Mutta vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä tuli hyvin miehinen, naisia oli hieman yli neljännes.

Vuoden 1991 vaaleissa naisten osuus vasemmiston valituista kansanedustajista oli alhaisempi kuin millään muulla puolueella. Kokoomuksen ja vihreiden kansanedustajista puolet oli naisia.

Vuoden 2015 vaaleissa sosiaalidemokraattien valituista oli naisia 61,8 prosenttia, kristillisten valituista 60 prosenttia. Vasemmistoliitto sai tässä vertailussa kolmannen sijan 58,3 prosentin naisenemmistöllä eduskuntaryhmässä. Kokoomus ja vihreät saivat ryhmiinsä miesenemmistön, ja pienimmän osuuden naiset saivat perussuomalaisten ryhmässä, 31,6 prosenttia.

Eduskunta oli nuorempi, vasemmistoliiton ryhmä vanhempi

Alle kolmekymmentävuotiaita kansanedustajia valittiin vuonna 1991 seitsemän ja 2015 jo 14, mutta eduskunnan keski-ikä on silti noussut. Vuonna 1991 valittujen kansanedustajien  keski-ikä oli 45,5 vuotta, vuonna 2015 valittu eduskunta oli keski-iältään neljä kuukautta vanhempi.

Vasemmistoliiton ryhmä on sen sijaan nuortunut. Vuonna 1991 ei vasemmistoliiton eduskuntaryhmään valittu yhtään alle 30-vuotiasta kansanedustajaa. Ryhmän kuopus oli  38-vuotias Martti Korhonen.

Vuonna 1991 yli puolet vasemmistoliiton ehdokkaista oli 30‒44 vuotiaita, mutta valituista yli puolet oli 45‒59 vuotiaita. Vuonna 2015 vasemmistoliiton sekä ehdokkaat että valitut jakautuivat tasaisemmin, mutta sekä ehdokkaiden että valittujen suurin ikäryhmä oli  30‒44 vuotiaat.

Suomen vaalijärjestelmä ei ole suhteellinen

Vaikka Suomessa ei ole muodollista äänikynnystä, on äänikynnys käytännössä korkea. Piilevä vaalikynnys on toistakymmentä prosenttia niissä vaalipiireissä, joissa valitaan alle kymmenen kansanedustajaa. Koska järjestelmä suosii suuria puolueita, eivät puolueet ole lukuisista yrityksistä huolimatta päässeet järjestelmän muuttamisen vaatimaan yhteisymmärrykseen.

Aidosti suhteellisen vaalitavan toteuttaminen ei ole lainkaan mahdotonta, esimerkiksi Saksassa sellainen on käytännössä. Siellä tosin äänikynnys on viisi prosenttia, ja se tekee uusille puolueille pääsyn liittopäiville erittäin hankalaksi.

Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa keskusta sai neljä ja sosiaalidemokraatit kaksi ylimääräistä paikkaa verrattuna kansanedustajapaikkojen aidosti suhteelliseen jakoon.

Sen sijaan vasemmistoliitto sai yhden, vihreät neljä ja SMP kolme paikkaa liian vähän.

Säännöstä, jonka mukaan pienemmät puolueet ovat aliedustettuna eduskunnassa teki kristillinen liitto tällä kertaa poikkeuksen. Onnistuneiden vaaliliittojen ansiosta se sai kahden paikan yliedustuksen. SKL tarvitsi vain runsaat 10 000 ääntä kansanedustajan paikka kohden, keskusta ja SDP alle 13 000, vihreät ja SMP yli 18 000.

Epäsuhta kansanedustajapaikkojen jaossa johtaa siihen, että eduskunnan kokoonpano ei vastaa kansan vaaleissa ilmaisemaa puolueiden kannatusta. Tällä on myös taloudellisia seurauksia. Kun puoluetuki jaetaan paikkojen eikä äänimäärien suhteessa, saavat suuret puolueet ylimääräistä puoluetukea pienempien puolueiden kustannuksella.

Vuonna 1992 jaettiin puoluetukea 71 915 000 markkaa. Tuen arvo muunnettuna nykyiseen rahan arvoon on 17,55 miljoonaa euroa. Se oli siten 87 750 euroa kansanedustajaa kohden vuodessa, 351 000 euroa vaalikaudessa.

Keskustapuolue sai näin vuonna 1991 alkaneella vaalikaudella ylimääräistä puoluetukea nykyrahan arvoksi muunnettuna 1,4 miljoonaa euroa, ja vihreät menettivät saman verran.  Vasemmistoliittokin olisi saanut vaalikaudella mukavan lisäyksen puoluetukeen, jos se olisi jaettu todellisen kannatuksen mukaan.

Vasemmistoliiton tavoitteet hallitusneuvotteluissa

Vasemmistoliitto tavoitteli punavihreätä hallituspohjaa, hallituskumppaineiksi toivottiin sosiaalidemokraatteja, keskustaa ja vihreitä. Työttömyyden alentaminen oli vasemmiston keskeinen tavoite hallitusohjelmaan. Siihen olisi pyritty valikoivalla sosiaalisella elvyytyspolitiikalla, muun muassa lisäämällä valtion lainoittamaa asuntotuotantoa.

Perusturvauudistus oli myös vasemmistoliitolle tärkeä ja peruselintarvikkeilta puolue halusi poistaa liikevaihtoveron. Asumisen ja ruuan hinnan alentamisen keinoksi vasemmistoliitto ehdotti pankkien ja suuryritysten vallan kaventamista. Suurituloisten verohelpotusten peruminen olisi ollut hyvä keino valtiontalouden tasapainottamiseksi.

Vasemmistoliitolla oli myös esitys energian säästöohjelmaksi, jonka avulla suunnitelma viidennen ydinvoimalan rakentamiseksi olisi voitu perua. Suurin vaalivoittaja keskusta valitsi kuitenkin hallituskumppaninsa oikealta.

Porvarihallitus pelasti pankit ja heikensi sosiaaliturvaa

Eduskuntavaalien jälkeen huhtikuussa perustetussa Esko Ahon hallituksessa keskustalla oli kahdeksan paikkaa, kokoomuksella kuusi, RKP:lla kaksi ja kristillisellä liitolla yksi ministeri.

Hallituksen ensimmäisiin päätöksiin kuului päätös purkaa sosiaalidemokraattisen pääministeri Kalevi Sorsan vuonna 1982 tekemä päätös, että Vuotoksen allasta ei rakenneta.

Parhaiten Ahon hallitus kuitenkin muistetaan vuosien 1991‒1993 pankkikriisin hoidosta. Rahoitusmarkkinat oli 1980-luvulla vapautettu Suomessakin oikeiston palvomien Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin uusliberalististen nuottien mukaisesti. Tästä seurasi kasinotaloudeksi nimetty ilmiö, johon kuului muun muassa hallitsematon luotonanto.

Kasinotaloutta seurasi pankkikriisi, yritysten konkurssit, joukkotyöttömyys ja teollisuuden kilpailukyvyn heikentyminen. Ahon hallitukselle tärkeintä oli pankkien ja suuryritysten pelastaminen. Hallitus ryhtyi ratkomaan ongelmia syytämällä rahaa konkurssikypsille pankeille ja ja leikkaamalla sosiaalietuuksia. Helpotusta yritysten ahdinkoon haettiin esityksellä yhteiskuntasopimuksesta, joka olisi merkinnyt muun muassa palkkojen alentamista. Työnantajat kannattivat sopimusta kunhan siihen sisältyvä palkkojen alentaminen olisi kymmenen prosenttia.

Järjestäytynyt työväenliike vastasi hallituksen ja työnantajien toimiin muun muassa järjestämällä kymmenien tuhansien kansalaisten suurmielenosoituksen Helsingin Senaatintorilla lokakuussa 1991.

Sosiaali- ja terveysministeri Eeva Kuuskoski järjesti oman mielenosoituksensa vastalauseeksi sosiaaliturvan leikkauksille eroamalla hallituksesta huhtikuussa 1992.

Suomi liittyi Euroopan unioniin

Kysymys Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa (vuoden 1992 heinäkuuhun Euroopan Yhteisöt, EY) oli yksi tärkeimmistä eduskunnan päätettävänä olevista asioista vasemmistoliiton ensimmäisellä eduskuntakaudella. Vasemmistoliiton kansanedustajat olivat asiasta keskenään eri mieltä ja jakaantuivat siitä eduskunnassa päätettäessä sekä kyllä- että ei-leiriin.

Lokakuussa 1994 järjestetyssä neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä 56,9 prosenttia äänestykseen osallistuneista kannatti liittymistä Euroopan unioniin. Äänestysprosentti oli 74 prosenttia.

Marraskuussa eduskunta ratifioi jäsenyyssopimuksen äänin 152 puolesta, 45 vastaan, yksi äänesti tyhjää ja yksi kansanedustaja oli poissa. SMP:n ja kristillisen liiton ryhmät äänestivät yhtenäisinä jäsenyyttä vastaan. Vihreistä, SDP:stä ja RKP:stä löytyi kustakin yksi sopimuksen vastustaja. Keskustan kansanedustajista 24 ja vasemmiston edustajista seitsemän äänesti ei.

Kaikki vasemmistoliiton kansanedustajat suhtautuivat kriittisesti Euroopan unioniin. Mutta enemmistö katsoi, että kansalaisten kansanäänestyksessä ilmaisemaa tahtoa tulee kunnioittaa. Vähemmistöön jääneet ja sopimusta vastaan äänestäneet kansanedustajat puolestaan katsoivat, että heitä sitoi se, että kaksi kolmasosaa vasemmistoliiton kannattajista vastusti Euroopan unioniin liittymistä.

Parlamentaarisuus vahvistui

Vaikka vasemmistoliitto oli koko ensimmäisen täyden eduskuntavaalikautensa oppositiossa, edistyi yksi vasemmistoliiton tärkeä tavoite, parlamentin aseman vahvistuminen. Poikkeuksellisen vahvaa presidentin valtaa oli presidentti Mauno Koivistonkin aloitteesta alettu purkamaan jo edellisellä vaalikaudella.

Tämän vaalikauden saavutuksiin kuului, että sama henkilö voitiin valita presidentiksi vain kahdesti, ja että presidentti saattoi hajottaa eduskunnan ja määrätä uudet vaalit enää vain pääministerin aloitteesta. Presidentin valitsijamiesvaalista luovuttiin ja vuonna 1994 presidentti valittiin ensimmäistä kertaa suoralla kansanvaalilla.

|||

Artikkelisarja Vasemmistoliiton eduskuntavaalit esittelee vaalitulokset ja vaalien kuumat keskusteluaiheet kaikista niissä seitsemässä eduskuntavaaleissa joihin puolue on perustamisensa vuonna 1990 jälkeen osallistunut.

Lue artikkelisarjan kaikki osat:

Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 1/8: 1991 (tämä osa)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 2/8: 1995 (28.11.2018)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 3/8: 1999 (2.1.2019)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 4/8: 2003 (4.3.2019)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 5/8: 2007 (28.3.2019)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 6/8: 2011 (8.4.2019)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 7/8: 2015 (12.4.2019)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 8/8: 2019 – vaaliennakko (13.4.2019)

|||

Lisäys juttuun 18.11.2018: Lisätty tiedot vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajistosta 1991‒1995.
Lisäys 6.12.2018: Tiedot näissä vaaleissa jo mukana olleista, myöhemmin kansanedustajiksi valituista ehdokkaista.

Lue lisää muualla verkossa:

Kansanedustajain vaalit 1991 (Tilastokeskus) 

Eduskuntavaalit 1907‒2003 (Heikki Palokangas)

Vaalit 1991: Porvarihallitus säästötalkoissa (Ylen Elävä arkisto) 

*