Teksti ja kuvat: JORMA MÄNTYLÄ
Lehtiä selatessa pohdin, mikä oli suurin uutinen Suomen lehdistössä vuonna 2018. Palstamääriä mitaten se oli Venäjän hyökkäysaikeet. Millä hetkellä tahansa Venäjä oli hyökkäämässä Suomeen. Katala naapurimme petti taas: hyökkäystä ei tullutkaan. Kuten ei tullut 2017, eikä 2016…
Seuraan säännöllisesti tusinaa sanomalehteä sekä radio ja tv-kanavaa. Osa on ymmärrettävästi laittanut sisältöään netissä maksumuurin taakse, mutta aika hyvän kuvan pääuutisista ja jutuista saa silti. En voi olla ihmettelemättä valtavaa työmäärää, jota muutamissa toimituksissa käytetään Venäjän uhalla pelotteluun. Hyvän ja vetävän lehtijutun kirjoittaminen ei ole aivan helppoa, vaan aikaa vievää työtä. Mediayhtiöt Suomessa ovat selvästi päättäneet, että toimituksellisia resursseja eli rahaa uhrataan tähän tarkoitukseen.
Mediayhtiöitten rekrytoinnit näyttävät myös osuneen kohdalleen. Toinen ihmetyksen ja kunnioituksen aihe onkin toimittajien luovuus. Miten he pystyvät keksimään mitä mielikuvituksellisimpia menetelmiä, miten Venäjä on hyökkäämässä Suomeen?
Huipentuma on varmaan ollut Ilta-Sanomat, joka keksi että venäläiset miehittäjäsotilaat tulevat Ahvenanmaalle turisteiksi pukeutuneina Viking-linjan laivoilla. Joukot nousevat maihin Maarianhaminassa pahaa-aavistamattomien ahvenanmaalaisten huomaamatta. Tosin tämä hyökkäysidea ei ollut lehden toimittajan, vaan lähde oli Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun strategian ja turvallisuuspolitiikan lehtori Tomas Ries. Ruotsalaiset taas ovat maailman russofobisimpia kansoja. Jokainen veden pinnalla näkyvä putkenpätkä on heidän silmissään venäläisen sukellusveneen periskooppi.
Outoa, ettei joku toimittaja ole vielä keksinyt suomalaisten vasta-asetta venäläisten ovelalle hyökkäysaikeelle. Tarjoan siksi iltapäivälehdille juttuideaa. Viking-linjan ja Siljan henkilökunta koulutetaan tunnistamaan valepukuiset venäläiset. Laivojen ravintoloiden ja baarien henkilökunta juottaa viinalle persot venäläiset niin umpihumalaan, että Maarianhaminan poliisin tarvitsee vain kärrätä miehittäjät putkaan. Seuraavana aamuna länsilehdistö kutsutaan kuvaamaan krapulaisten sotilaiden pääsyä putkasta.
Eipä syyllistetä toimittajia. Suurin osa on tunnollisia ja kriittisiä ammattilaisia. Poliitikot tekevät enemmän työtä Venäjän pahuuden osoittamiseksi. Aktiivisin aika on syksyllä, kun Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS teettää vuotuista Nato-gallupia. Silloin Martti Ahtisaari, Alpo Rusi, Jussi Niinistö ja Timo Soini äityvät vetoamaan Naton puolesta arvaamattoman Venäjän uhkaa vastaan. Heitä tukee Helsingin Sanomiin palkattu kolumnisti, entinen Kansan Uutisten päätoimittaja ja nykyinen Naton kannattaja Yrjö Rautio (Helsingin Sanomat 21.3.2014).
Joka vuosi tulos on kuitenkin sama: Nato-jäsenyyden kannatus ei nouse, vaikka iltapäivälehdet ja ”vastuullisen journalismin laatumediat” kuinka pelottelisivat Venäjän hyökkäysuhalla ja poliitikot vetoaisivat Naton puolesta. Syytä ei tarvitse kaukaa hakea: Venäjän hyökkäystä ei ole kuulunut. Viimeisin MTS:n gallup marraskuussa 2018 kertoi, että Naton kannatus oli laskenut vuodessa 22 prosentista 20 prosenttiin. Vastustajia oli 59 prosenttia.
Eipä ihme, että yhä useampi Nato-poliitikko vastustaa kansanäänestystä aiheesta. Kokoomuksen puoluekokouksessa 2016 sitä vastustivat kaikki puheenjohtajaehdokkaat Petteri Orpo, Elina Lepomäki ja Alexander Stubb (Helsingin Sanomat 28.5.2016). Presidentti Sauli Niinistö on kansanäänestyksen kannalla (Uusi Suomi 28.11.2017).
Mielenkiintoinen kysymys on, miksi Naton suosio ei ole 10 vuodessa kasvanut lainkaan valtavasta propagandasta ja Venäjän uhalla pelottelusta huolimatta. Propagandan tehottomuus voisi johtua kolmesta syystä. Yksi on epäilemättä naiivius. Vaikka toimittajat kuinka keksivät mielikuvituksellisia Venäjän uhkia, vähänkin realistisemmin ajatteleva ihminen näkee niiden tyhmyyden. Täytyy olla lähes vainoharhainen, jos uskoo venäläisten hyökkäävän Ahvenanmaalle Viking-linjan laivoilla turisteiksi pukeutuneina, tai uskoo Turun saaristossa olevan venäläisten salaisia sukellusvenetukikohtia laivareittien varrella tai pitää heidän loma-asuntojaan Saimaalla vakoilukeskuksina.
Suomalaisilla on J. K. Paasikiven ja Urho Kekkosen ajoista alkaen 70 vuoden kokemus luottamuksellisesta yhteistyöstä venäläisten kanssa. Myönteiset kokemukset sotivat propagandaa vastaan. Ja kolmas syy on samankaltainen kuin USA:n propagandan epäonnistuminen Vietnamin sodassa. Sota kesti liian pitkään ja tiedotusvälineet saivat melko vapaasti uutisoida tapahtumista. Sota ei mennytkään, kuten Pentagonin propaganda esitti. Venäjä on myös avautunut ja sieltä saadaan varsin realistisia kuvauksia maan oloista ja tapahtumista. Venäjä ei ole läheskään ihannemaa, mutta ei myöskään pahuuden valtakunta, jollaisena se kuvataan Nato-propagandassa. Yhteistyö ja kauppa sekä turismi edistävät kansojen yhteisymmärrystä ja vievät pohjaa sotapropagandalta. Eristäminen ja suhteiden katkominen lisäävät epäluuloja.
Vasemmisto voisi olla aktiivisempi Venäjän suhteen. Suomen pitäisi kyseenalaistaa EU:n määräämiä Venäjän vastaisia kauppapakotteita. Luokan kiltti mallioppilas on niistä eniten kärsinyt. Paljon puhuttu Jäämeren rata olisi ylivoimaisesti edullisin rakentaa Sallan ja Kantalahden kautta Murmanskiin. Rakennettavaa rataa tulisi vain muutamia kymmeniä kilometrejä ja puolivalmis ratapohjakin on, joten ympäristöhaitat jäisivät olemattomaksi. Mutta tämäkin edellyttää irtautumista luokan kiltin mallioppilaan paikalta.
Aiheesta aiemmin Vasen Kaista -verkkolehdessä:
Voihan Venäjä ja iltapäivälehdet (9.12.2016)
Lisää aiheesta muualla verkossa:
Markku Kuisma: Pitäisikö uskoa – kaalivaltion generalissimus hallitsee koko maailmaa? (Seura 23.4.2018)
Hannu Taanila haastattelussa: Massiivista typeryyttä, turhautui vanha radioääni. (Karjalan Heili -lehti 4.3.2017)
Etusivun kuva:
*