Näkökulma, Pääkirjoitus

1.1.2019 klo 13:50

Ilmastovallankumouksen aika

SINIKKA TORKKOLA  
Yksittäiset päätökset eivät riitä vähentämään hiilidioksidipäästöjä riittävästi, jotta ihmiset voisivat jatkaa elämistään maapallolla. Ilmaston lämpenemisen hidastaminen ja pysäyttäminen edellyttävät hiilidioksipäästöjen nopeaa laskua jo seuraavien kuukausien aikana koko maailmassa, myös Suomessa. Pienin askelin tavoitetta ilmaston lämpenemisen rajoittamisesta alle kahteen asteeseen ei saavuteta. Enää ei ole aikaa odottaa, että elintapamme pikkuhiljaa muuttuisivat ympäristöystävällisempään suuntaan. Tarvitaan radikaaleja päätöksiä, joiden vaikutukset yltävät jokaiseen ihmiseen.

Henkilökohtaisen poliittisuus ei ole enää oma valinta. Se, mitä syöt ja juot, miten liikut ja lämmität asuntosi, on kaikkien asia. Koulujen ja työpaikkaravintoloiden kasvisruokapäivät ja jätteiden lajittelu kuuluvat eiliseen päätöksentekoon. Tänään esityslistalla ovat eläinperäisten elintarvikkeiden ja fossiilisten polttoaineiden käyttöverot sekä lentomatkustamisen rajoittaminen selvin kielloin.

Tasasuuruiset käyttöverot eivät vaikuttane kaikkien ihmisten liikkumiseen ja ruokavalintoihin samalla tavalla. Hyvätuloinen napisee, maksaa enemmän ja jatkaa vanhaan malliin. Pienituloinen sen sijaan napisee ja muuttaa tottumuksiaan. Taloudellisen pakon sanelemana ruokamuutoksia tekevän pienituloisen ravinnon laatu saattaa myös heiketä. Eläinperäisten ruokien korvaaminen kasvisperäisillä tuotteilla vaatii tietoa ja taitoa, jota pakko ei mukanaan tuo.

Verojen ohella tai sijaan ilmastonmuutosta lisäävää kulutusta voisi rajoittaa myös säännöstelemällä. Ilmastonmuutoksen torjunnasta vastaava ministeriö määräisi sotavuosien kansanhuoltoministeriön tapaan korttiannoksista. Eläinperäisten elintarvikkeiden annoskortit voisivat olla vuosikohtaisia. Vuosiannosten koko voisi perustua tuotteen aiheuttamaan hiilidioksidikuormaan: juustoa, lammasta ja nautaa vähemmän kuin kanaa, maitoa ja kananmunia. Polttoaineannosten määrään vaikuttaisi asuinpaikka. Osa annoksista, kuten lentomatkat, voisi olla elämänikäisiä. Digitaalinen annoskorttisovellus olisi tietysti ladattavissa matkapuhelimeen.

Verot ja säännöstely ovat radikaaleja, mutta todennäköisiä lähivuosien toimia. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvitaan rajuja, yksittäisten ihmistenkin elämää kouraisevia toimia. Nykyiseen tapaan ei voi jatkaa, on ilmastovallankumouksen aika.

Kirjoittaja on Vasen Kaista -verkkolehden päätoimittaja.

Lisää aiheesta Vasen Kaista -verkkolehdessä

Vesa Suomisen Ihmiskunnan iltarusko -sarja:
Luonto on poliittinen kysymys (26.12.2018)
Fossiilipolitiikkaa ja politiikan fossiileja (27.12.2018)
Niin paljon aikaa ettei ehdi mitään (28.12.2018)
Kuka puolustaisi ilmastonmuutokselta (29.12.2018)
15-vuotias Greta Thunberg antoi Ruotsin vaalikampanjalle kasvot (7.9.2018)

Vasen Kaista -verkkolehden pääkirjoitukset 2013−2018

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Kansainvälisen ympäristöjärjestön WWF:n ilmastolaskuri

Suomen ympäristökeskuksen laskureita hiilijalanjäljen seurantaan

Etusivun kuva:

Ilmastoon jälkensä jättävän lentokoneen kuvasi Ach K. Hän on julkaissut kuvan Flickr-kuvapalvelussa CC BY 2.0 -lisenssillä.

 

Jutun linkkejä ja tunnisteita täydennetty 1.1.2019 klo 22.20.

*

Kommentteja: 3

  1. Etusivun kuvassa on lentokone, jonka siivistä lähtee kaksi ilkeän näköistä tummas vanaa.Kuvatekstinä ”Ilmastoon jälkensä jättävä lentokone.

    En halua vähätellä lentomatkailun päästöjä mutta juuri tuon koneen vanat ovat kyllä vain vesihöyryä. Sitä muodostuu, kun kone lentää kosteassa ilmassa ja siivistä otetaan irti kaikki nostovoima, kuten kuvan laskusiivekkeet auki lentävä kone. Siipien päihin ja/tai laskusiivekkeiden päiden taakse muodostuu voimakas pyörrevana, jossa ilman kosteus tiivistyy näkyväksi höyryksi.

  2. Nyt tuli kyllä sellaista tekstiä etten voi olla kommentoimatta. Ei ole kohtuullista, että vaaditaan lisää hintaa liikkumiseen. Se nyt vain on niin, että Suomessa on pakko liikkua tavalla tai toisella jos ei aio jäädä kotiin makaamaan sohvalle. Tampereella liikkuminen varmaan onnistuu ilman omaa autoa, mutta ei muualla Pirkanmaalla. Liikkuminen on välttämättömyys josta ei pidä tehdä hinnan vuoksi mahdotonta. Sellainen ei voi olla vasemmistolaista politiikkaa. Torkkola kirjoitti: ”Pienituloinen sen sijaan napisee ja muuttaa tottumuksiaan.” Milläs muutat? Mikä on vaihtoehto? Nyt ollaan pahasti hukassa jossain norsunluutorneissa. Ja mitä tulee ruokatottumuksiin, niin en missään nimessä halua mitään pakkolakeja siihen mitä kukin suuhunsa laittaa. Lainaus Torkkolalta: ”Eläinperäisten elintarvikkeiden annoskortit voisivat olla vuosikohtaisia. Vuosiannosten koko voisi perustua tuotteen aiheuttamaan hiilidioksidikuormaan: juustoa, lammasta ja nautaa vähemmän kuin kanaa, maitoa ja kananmunia.” Aikamoista diktatoorista ajattelua. Tämä menee jo naurettavaksi. Älkää nyt sentään menkö ihan mahdottomuuksiin!

    1. Kiitos kommenteista. Kyllä Suomessa on pakko liikkua, ja siksi kirjoitinkin: ”Polttoaineannosten määrään vaikuttaisi asuinpaikka.” Siellä, missä julkinen liikenne ei toimi riittävän hyvin, polttoainetta saisi enemmän. On täysin mahdollista rakentaa järjestelmä, jossa otetaan huomioon auton tarve. Uusimman liikennetutkimuksen mukaan 45 prosenttia Suomessa tehdyistä matkoista tehtiin autolla. Kyselyyn vastanneista joka kolmas (34 %) 0li sitä mieltä, että matkan olisi voinut tehdä muutenkin kuin autolla. Suurin osa matkoista liittyy vapaa-aikaan. Ks. https://vayla.fi/-/liikkumisen-tavat-muuttuvat-hitaasti-alueelliset-erot-suuria#.XCvVYVUzbIV

      Ravinnon tuotanto on yksi suurimmista hiilidioksidipäästöjen tuottajista. On aivan perusteltua vaikuttaa ihmisten ruokavalintoihin. Olisiko säännöstely oikeudenmukaisempi tapa kuin kulutusvero. Hyvätuloisten kulutustottumuksiin hinnat eivät vaikuttaisi samalla tavalla kuin pienituloisten. Sekin on selvitetty, että mitä isommat tulot sitä enemmän hiilidioksiidipäästöjä tuottaa.

      Vasemmistolaista politiikkaa on politiikkaa, jolla rakennetaan tulevaisuutta. Tällä menolla maapallolla ei ole tulevaisuutta. Ilmastonmuutos on tosi asia, jonka hidastamiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Epämukavilta päätöksiltä ei voi välttyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *