IIKKA NIKKINEN, HELI PIIRAINEN, NOORA TAPIO
Suomalainen koulutusjärjestelmä on vuosikymmenien ajan ollut niin kansallisena ylpeyden aiheena, kuin
kansainvälisen arvostuksen kohteena siitäkin huolimatta, että oppivelvollisuus Suomessa säädettiin
Euroopan maista viimeisimpien joukossa. Peruskoulu-uudistus 1970-luvulla rakentui vahvasti
yhdenvertaisten koulutusmahdollisuuksien varaan. Tätä ideaalia on ylläpidetty koulutuspoliittisessa
päätöksenteossa aina 1990-luvulle saakka, kunnes uusliberalistinen hallintatapa ja ideologia otti vallan.
Koulutus on yksiselitteisesti paras tapa köyhyyden, eriarvoistumisen ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Tästä
huolimatta viime vuosina koulutuspolitiikan suunta on ollut huolestuttava. Samaan aikaan, kun
luokkayhteiskunnan piirteet ovat voimistuneet 1990-luvulta saakka, on koulutuksellinen tasa-arvo
heikentynyt. Sen lisäksi, että kuntien panostukset koulutukseen vaihtelevat suuresti, ovat koulukohtaiset erot
kasvaneet.
Yhtenä koulutusmahdollisuuksien kulmakivenä on pidetty koulutuksen maksuttomuutta. Kun lukio-opintojen
keskivertokustannukset kipuavat 2600 euroon tai pelkästään koulumatkojen vuosikustannusten
omavastuuosuus on liki 400 euroon, on selvää, että kustannukset ovat joillekin kohtuuttomat. Jo nyt
esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa opiskelevista 16–19-vuotiaista nuorista 11 prosentilla on
opintolainaa, joka jo itsessään on huolestuttava indikaattori. Lainapainotteisuuden sijasta opiskelun
rahoittamisessa on siirryttävä riittävään perustuloon.
Koulutusvaihtoehtojen väliset kustannus- ja saavutettavuuserot ovat kasvaneet niin suuriksi, että toisen
asteen koulutuksesta on kouluverkon karsimisen ja käsistä karanneiden oppimateriaalikustannusten myötä
muodostumassa vain sellaisten koulutusvaihtoehto, joilla on varaa.
Oppivelvollisuuden pidentäminen toiselle asteelle ja maksuttomien opiskelumateriaalien turvaaminen on
luonnollinen jatkumo peruskoulu-uudistukselle. Oppivelvollisuuden ulottaminen toiselle asteelle edistää
koulutuksellista tasa-arvoa sekä ehkäisee syrjäytymistä. Työssäoppimisen painottaminen on osin
perusteltua, mutta se asettaa suuria haasteita tukea tarvitseville opiskelijoille. Lisäksi täytyy muistaa, että
toisen asteen koulutuksella on myös yleissivistävä merkitys.
Oppilashuoltoon tulee satsata nykyistä enemmän ja lähiopetusta on lisättävä. Nykytilanteessa, jossa
koulutuksen järjestämisen rahoitus muodostuu aikaisempaa suurelta osin erilaisista hankerahoituksista,
kehittämisen jatkumo on vaarassa. Opetuksen järjestämisen rahoitus on turvattava niin, että pitkäjänteinen
kehittäminen ja suunnittelu on mahdollista. Koulutuksen on oltava kaikille saavutettavaa myös 2020-luvun
Suomessa.
Kirjoittajat ovat vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettuja. Iikka Nikkinen Kangasalta, Heli Piirainen Akaasta ja
Noora Tapio Tamperereelta.
Kirjoitus on julkaistu myös Aamulehden yleisönosastossa 3.1.2019.
*