Yhdistyneiden kansakuntien raportin mukaan maailmassa elää miljardi ihmistä alle eurolla päivässä. Heillä on oma itsensä ja ehkä kangaskaistale ympärillään suojaamassa kehoa ja antamassa hieman arvokkuutta. He eivät siis omista yhtään mitään muuta kuin olemassaolonsa. Siitä huolimatta heille saattaa syntyä lapsia, joilla on yhtä paljon kuin vanhemmillaan tai vain äidillä. Isä saattaa olla työtön tai naisen seksiin pakottanut satunnainen ohikulkija. Tämä miljardin ihmisen köyhien luokka on sirottautunut moniaalle maailmassa ja heidän olemassaolonsa on kaikessa julmuudessaan orjuuden ja riiston kasvualusta.
Maailmassa elää YK:n tilaston mukaan 2,5 miljardia ihmistä 1,5 eurolla päivän. Kyllä heitäkin voi köyhinä pitää. Noilla tuloilla ei lomailla, ei investoida, ei edes kouluteta lapsia. Harhaanjohtavasti Suomea pidetään hyvinvointivaltiona. Se ei sitä todellakaan ole kaikille. Jopa meillä viranomaiset ovat muutama vuosi sitten tunnistaneet noin sata orjuudenomaisessa asemassa elävää ihmistä. Ja koska orjuus on pinnan alle painuva ja varjoissa viihtyvä rakenne, voimme kertoa tuon tunnistetun ja tunnustetun lukumäärään sadalla tai jopa tuhannella.
Voisimme myös lähteä etsimään oman yhteiskuntamme rakenteista orjuuttamisen omaisia piirteitä. Tosin meidän ilmastossamme ei tulla toimeen alle euron päivätulolla eikä edes kahden euron päivätulolla, joten oman yhteiskuntamme orjuusmuodot jäävät tämän tarkastelun ulkopuolelle. Meidän köyhyytemme on suhteellista, ei absoluuttista, vaikkakaan ei silti vähemmän tuskallista.
Saharan halki seksiorjaksi
Lasten seksiorjuus herättää eniten yleistä kauhistelua, satunnaisesti. Me tiedämme, että seksiä ostetaan ja koska sitä ostetaan, sitä myös myydään. Myyjinä toimivat madamet, jotka hankkivat ”suojelukseensa” tyttöjä pääasiassa Länsi-Afrikasta.
Tarina alkaa yleensä näin: Kauniin länsiafrikkalaisen köyhän tytön luo tulee joku tuttavan tuttava. Hän alkaa kertoa vuolaasti mahdollisuuksista Euroopassa. Tytön täysi-ikäisyyttä ei tarkisteta. Jos tyttö kiinnostuu ja lähtee mukaan, hänet toimitetaan kuljetukseen suurempaan kaupunkiin. Kuljettaja vie lastissaan kuorma-auton avolavalla parikymmentä tyttöä kerrallaan Saharan poikki Libyaan, josta matka jatkuu Italiaan.
Nämä tyttökuljetukset rantautuvat ilmeisen ongelmitta Italiassa, mutta Välimeren ylitykseen ei välttämättä Libyassa heti pääse. Aikaa Libyassa tytöt kuvaavat helvetiksi. Tytöt ohjataan eri puolille Italiaa heidät tilanneen madamen ”hoiviin”. Välittömästi maahantulomuodollisuuksien jälkeen tyttöjen passit, matkapuhelimet, rahat ja muukin henkilökohtainen omaisuus kerätään pois. Lupauksen kampaamo-, ravintola- tai kotitaloustyöstä voi tässä vaiheessa unohtaa.
Toisinaan tytön lähisukulaiset tai jopa omat vanhemmat (isä) myyvät hänet avioliittoon. Tällaista järjestettyä pakkoavioliittoa pidetään perustellusti seksiin pakottamisena. Ostettu vaimo on omaisuutta ja mies voi halutessaan myydä vaimonsa toiselle miehelle. Periaatteessa tytöillä on kulttuuripiireittäin vaihtuva suojaikä, mutta köyhällä syrjäseudulla sitä ei valvota.
Noituudella kuuliaiseksi
Erityisesti nigerialaistytöille on tehty afrikkalainen woodoo-seremonia, jonka avulla heidät pelon avulla sitoutetaan kuuliaiseksi madameilleen. Kulkeutuminen Italiaan tai muualle Eurooppaan langettaa tytöille 30.000 euron velan, joka heidän pitää maksaa madameilleen takaisin. Lisäksi heidän on korvattava asuntonsa ja ruokansa, jonka madam hinnoittelee oman taksansa mukaan.
Neitonen on velkaorjuudessa. Ellei hän suostu menemään osoitettuun paikkaan myymään seksiä, hänet pahoinpidellään yhä uudelleen. Niskoittelevan tytön äiti saatetaan tappaa ja sanotaan, että niin sinullekin käy, ellet ala totella. Myös woodoo-menoin manatulla pahalla hengellä pelotellaan. Paha henki tekee hulluksi, sairastuttaa, pahimmoillaan kiduttaa ja tappaa. Tämän pelon tähden tytöt eivät tahdo uskaltautua ihmiskaupan uhrien turvakoteihin, joissa heitä todella yritetään auttaa.
Myös Nigeriassa on ihmiskaupan estämiseksi toimiva järjestö. Sen jäsenet kokevat olevansa voimattomia korruptoituneiden viranomaiset edessä. Heidän moneen kertaan toistamansa mielipide on, että ihmiskauppaa voidaan ehkäistä ainoastaan kriminalisoimalla seksin osto. Ellei ole asiakkaita, ei myyjiäkään tarvita. Myyjät, seksityöhön pakotetut tytöt, eivät ansaitse itselleen, vaan jo ennestään hyvinvoiville madamelleen, joka on saattanut itsekinaloittaa pakotettuna seksityöläisenä.
Ulkolinjan ohjelmassa Naiskaupan ytimessä Italian lisäksi mainittiin Ranska, Hollanti ja Espanja. Italiasta on lähtenyt jopa Suomeen turvapaikkaa etsimään nigerialainen äiti kahden lapsensa kanssa. Hän ei ole meille kelvannut, vaan hänet on palautettu lapsineen takaisin Italiaan ansaitsemaan elantoa itselleen ja lapsilleen katuprostituutiolla. Tämä kerrottiin Tampereen Aleksanterin kirkossa ihmiskaupan uhrien auttamiseksi järjestetyssä tilaisuudessa.
Lähi-idän kotiorjat
Toinen nykyaikaisen orjuuden muoto on Lähi-idän kotiorjat. Sinne värvätään halpoja, ahkeria ja nöyriä kotitaloustyöntekijöitä, jotka eivät oikeuksiaan kysele. Libanonilaisen välittäjän mukaan filippiiniläiset ovat parhaita, sitten gambialaiset, bangladeshilaiset, pakistanilaiset ja lopulta ugandalaiset. Ugandalaiset ovat alhaalla rankingissa, koska ovat liian koulutettuja ja tietävät vaatia oikeuksiaan.
Tässä Lähi-idän orjakaupassa kotiapulaista haluava perhe kääntyy välittäjän puoleen. Ennen sopimusta perhe saa tavata tulevan kotiapulaisensa. Jos sopimus syntyy, kotiapulaisen passi, puhelin ja henkilökohtaiset tavarat jäävät työntekijöitä välittävälle toimistolle, joissakin tapauksissa isäntäperheen isännälle. Usein passi otetaan pois heti maahan tulon jälkeen. Isäntäperhe maksaa toimistolle ja kotiapulainen sitoutuu työskentelemään määräajan, usein kaksi vuotta perheessä. Tavallista on, että kotiapulainen on täysin isäntäperheen käskyvallan alla. Hän ei saa mennä edes ulos. Työaika on periaatteessa aina eikä yksityisyyttä ole, edes lukkoa kylpyhuoneessa.
Kotiorjaksi joutuminen tapahtuu liki samalla tavalla kuin seksiorjaksi joutuminen. Joku tulee kertomaan uusista mahdollisuuksista jossain. Matkaan saattaa lähteä monen lapsen äiti toiveenaan saada ansiotyötä, kun perheen isälle se ei lähtömaassa ole mahdollista. Äiti uskoo ja toivoo voivansa ansaita niin, että lapsilla olisi helpompaa. Kotiorjilla ei ole samoja ikä- ja ulkonäkövaatimuksia kuin seksiorjilla. Uusien mahdollisuuksien maalaaja saa pienen korvauksen omista vaivoistaan. Isomman korvauksen saa lähtömaassa toimiva välittäjä, mutta eniten hyötyvät isäntäperhe, joka saa orjan lähes ilmaiseksi ja Lähi-idässä toimiva välittäjä, jolle isäntäperhe maksaa.
– Kaikki haluavat rahaa. Niin se menee. Ja alempi palvelee ylempiään. On köyhilläkin joku, joka heitä palvelee, kertoi välitystoimiston menestyvä nuori yrittäjämies Lähi-idän kotiorjat -ohjelmassa, joka on vielä nähtävissä Yle Areenassa.
Kotiorjan ongelmaksi muodostuu maksamaton palkka. Kukaan ei valvo hänen oikeuksiaan. Kaikki haluavat vain ansaita. Jopa matkaan houkutellut saattoi olla joku sukulainen tai ystävä.
Lapsiorjat
Julmuudella ei ole rajoja, mutta ei taida olla kovasydämisyydelläkään. Köyhään kylään tulee täti tai setä käymään. Hänellä on pieniä lahjoja tai lupauksia pienistä lahjoista houkutellakseen lapsia ja nuoria mukaansa. Monasti mukaan lähteneet ovat sukulaisen lapsia, yksi tai useampi. Mennään kaupunkiin ja yhtäkkiä lapsi havaitsee olevansa vieraassa ympäristössä, vieraiden ihmisten keskellä. Kaukaisessa kylässä vanhemmat ja ystävät kaipaavat eikä heillä ei ole aavistustakaan, minne lapsi on kadonnut. He eivät voi mennä tekemään katoamisilmoitusta poliisille, koska heillä ei ole kuvaa lapsesta.
Lisäksi monet luulevat, että katoamisilmoituksen tekeminen maksaa. Tämä käsitys viittaa ilmeisesti poliisin korruptiotaipumuksiin Intiassa, Bangladeshissa tai Pakistanissa. Ja ketä köyhien lapset kiinnostavat? Toki lapsen vanhempia ja sisaruksia, mutta hehän ovat köyhiä. Lapsi on eristetty omaisistaan, lapsuudestaan ties mihin olosuhteisiin. Seksiorjaksi, raatamaan kaivoksessa, hoitamaan jatkuvasti isäntäperheen lapsia tai raatamaan viljelmillä ilman kunnon ravintoa.
Köyhyys periytyy
Toisinaan lapsen oma äiti saattaa viedä tyttärensä jonnekin kauemmas töihin ja sitten hän lähteekin salaa takaisin kotiinsa. Rahattomana ja paperittomana tytön on jäätävä, usein kotiapulaiseksi, kotiorjaksi isäntäväkensä armoille. Äiti on päätynyt tähän ratkaisuun köyhyyden tähden. Joillakin alueilla koko perhe tekee työtä aamusta iltaan ansaitakseen toimeentuloa.
Lapsilla ei ole mahdollisuutta käydä koulua, oppia lukemaan ja kirjoittamaan saatikka käsittämään mitään ihmisoikeuksistaan. Kaikesta tietämättöminä he perivät isiensä velat ja raatavat isiensä lailla sukupolvesta toiseen vailla pysyvää asuinsijaa, ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa.
Köyhien lapsia myydään, viedään kaivoksiin ja koteihin orjiksi tai seksiorjiksi bordelleihin, mikä kenenkin kohtaloksi koituu. Hindujen ongelmana on lisäksi kastilaitos. Ylempien kastien ihmiset ajavat alempikastisten lapset pois kouluista vaikka väkivaltaisesti.
Muutos on välttämättömyys. Mekin osallistumme alistamiseen
Lapset kauppatavarana -ohjelman haastattelema ihmisoikeusjuristi Colin Gonsalves ennusti, että Intia tulee kokemaan suuren, kansan aikaan saaman mullistuksen. Hän toivoo, että siitä koituu jotakin hyvää.
Ohjelman toimittaja ajattelee orjuuden johtuvan siitä, että maailman keskiluokka haluaa elää mukavasti ja ostaa tuotteita halvalla. Näitä halvalla tuotettuja tuotteita meidän omilla markkinoillamme ovat esimerkiksi espanjalaiset tomaatit. Niitä kasvattavat paperittomina maahan saapuneet afrikkalaiset.
Paperittomille ei tarvitse maksaa kunnon palkkaa eikä heillä ole mahdollisuutta vaatia sitä. Meidän halumme saada kaikki mahdollisimman halvalla ylläpitää köyhien ihmisten riistoa. Olemme siis osallisina ja ylläpitäjinä tässä ihmisiä orjuuttavassa systeemissä emmekä voi lohduttaa itseämme edes tietämättömyydellä. Ja koska tiedämme, olemme myös vastuussa.
”Voit katsoa toiseen suuntaan, mutta et voi väittää, ettet tiedä.”
*