− Voi ei, ollaanks me taas vajaalla, Kysyy vuoroon tuleva hoitaja tuskainen ilme kasvoillaan.
− Ei saatu ketään, mä soitin kyllä kaikki läpi, vastaa tutusti kysymykseen osastonhoitaja. Vielä yleisemmin kysymykseen vastaa vuoron tai yksikön vastuuhoitaja, jolle oman tehtävän lisäksi on annettu velvoite huolehtia vuorojärjestelyistä.
Työvapaalle lähtevien hoitajien tilalle ei nykyään ole tapana palkata sijaisia. Jos yksikössä joku on jäämässä työvapaalle kokopäiväisesti, alentaa työaikaansa esimerkiksi osittaisella hoitovapaalla tai on muuten tiedetysti työstä poissa, toiminta pyritään ensisijaisesti hoitamaan ilman sijaisen palkkaamista. Työvuorolistat perustyöhön sisältävät vain minimimiehityksen, päällekkäistä työaikaa karsitaan kaikin mahdollisin keinoin. Kun joku sitten sairastuu tai tulee muu äkillinen syy, ollaan heti vajaamitoituksella. Tämä kehitys on kärjistynyt viime vuosien aikana merkittävästi.
Hoitajista ei kuitenkaan ole pulaa, silloin kun työtön hoitaja kysyy työtä. Tyypillisesti työn kysyjälle vastaus on ei-oota. Silti työttömän hoitajan puhelin soi lähes päivittäin, kun eri yksiköihin pitäisi lähteä äkkiä hätiin paikkaamaan hoitajapuutetta, koska työhön varattu porukka ei pystykään kaikkea työtä tekemään. Lähdetäänkö sinne sitten sijaistamaan? Suoraan täyttä höyryä kulkevan junan kyytiin hypäten? Osaksi todennäköistä kaaosta, ehkä vajaamiehitystä?
Neljälle työvuorolle tälläkin viikolla olen sanonut ei kiitos. Minä en enää jaksa enkä uskalla. Jälleen kerran hoidon laatu heikkenee vuoron ajaksi piirun verran ja osa työstä siirretään odottamaan normaalisti miehitettyä vuoroa. Toivottavasti sellainen tulee. Kaikki osalliset odottavat tulevaksi normaalia aikaa työn järjestelyissä, ainakin niissä yksiköissä, joissa vielä muistetaan, mitä se normaali oli.
Valitettavasti joissain yksiköissä on jo liian kauan menty vain vuoroilla, joissa parhaimmillaan kylläkin saadaan juuri ja juuri riittävä määrä hoitajia, mutta heistä suurin osa on yksikköön perehtymättömiä sijaisia. Työn perusteet, rutiinit, ohjeet ja tiedonkulku ovat kauan sitten kadonneet jonnekin sinne, mitä nimitetään kiireeksi. Paljon puhuttujen haamuhoitajien laillisia sukulaisia työlistoilla ovat tuuraajat, jotka laitetaan työhön perehdyttämättä.
Heti ovesta sisään astuttua katsotaan osaksi täyttä vahvuutta, riittää että nimi löytyy sopivan ammattinimikkeen alta valvontarekisteristä tai että opiskelijalla on riittävä määrä opintopisteitä suoritettuna. Eduksi katsotaan, jos lääkehoitoon oikeuttava tentti on suoritettu, sen puuttuessa lääkehoito siirretään vuoron muiden hoitajien tehtäväksi. Tällainen tilanne on hyvin tuttu hoitajille ja toistuu niin laajalti, että yksityisten terveyspalveluyhtiöiden näyttäessä mallia siitä on tullut maan tapa.
Mitä sitten pitäisi tehdä asioiden korjaamiseksi? Hoitajan näkökulmasta vuorovahvuuksien lisäksi pitäisi ehdottomasti valvoa myös sitä, että työnantaja huolehtii listoille tarvittavan määrän työn rakenteiden säilymisen mahdollistavia niin sanottuja U-vuoroja ja koulutusvelvoitteen täyttämisestä kertovia K-vuoroja, jotka siis tarkoittavat työajalla henkilöstölle annettavaa koulutusta. Nykytapa, jossa työlistalle suunnitellaan hoitajien määräksi vain ehdoton minimi, on täysin kohtuuton kaikille osapuolille. Minimijärjestely kasvattaa myös kuluja. Kun hoidon laatu heikkenee perustyössä, hoidettavien kunto heikkenee ja he tarvitsevat lisää hoivaa ja kalliimpaa sairaanhoitoakin.
Hoitajien puute näkyy potilasturvallisuudessakin. Jos työn ohjeet ovat jääneet kirjaamatta ja työntekijät ohjeisiin perehdyttämättä, syntyy virheitä. Sellaisiakin, joita ei välttämättä enää virheeksi myönnetä tai tunnisteta. Toimintaan perehtyneiden hoitajien puute vyöryttää vastuuta hoitajille, joilla katsotaan olevan yksikössä riittävä tieto toiminnasta. Ylenmääräinen vastuu ja päällekkäiset tehtävät uuvuttavat kokeneetkin hoitajat ja lisäävät sairauslomien tarvetta.