Vakavat mielenterveyden ongelmat ja päihderiippuvuudet ovat sairauksia, jotka voivat merkittävällä tavalla rajoittaa ihmisen arkea; ne vaikuttavat elämänhallintaan ja osallisuuteen. Kuitenkin juuri noihin sairauksiin riittävän avun saaminen on usein kiven alla. Apua voi olla vaikea saada, ja jos sitä saa, jää se usein riittämättömäksi. Vakavasti päihderiippuvaiselle ei riitä viikon tai kahden mittainen katkaisuhoito. Mielenterveyden ongelmista kärsivä voi tarvita toipumiseen ja kuntoutumiseen vuosia. Mielenterveysongelmista kärsivillä ei suinkaan aina ole päihdeongelmia, mutta päihdeongelman takaa löytyy usein mielellisiä kipukohtia.
Jo pitkään vallinnut uusliberalistinen talousajattelu on rantautunut myös julkishallintoon ja hyvinvointipalveluihin aiheuttaen sen, että hinnalla kilpailemisen logiikka heikentää palveluiden laatua ja riittävyyttä. Näin ei käy aina, myös hyviä palveluita on, mutta liian usein apua tarvitseva ihminen jää systeemien jalkoihin. Näin käy helpommin suurten monikansallisten yritysten hoivapalveluissa.
Tutkija Markku Salon tuoreessa kirjassa Hullut mielenterveysmarkkinat todetaan osuvasti:
”Säästämiseen sitoutuneessa julkishallinnossa taloudellinen ja toiminnallinen tuloksellisuus on sotkettu toisiinsa. Liikkeelle on lähdetty kustannusten säästämisestä toiminnallisen tuloksellisuuden kustannuksella. Päinvastaisesti, investoimalla toiminnan tuloksellisuuteen saataisiin aikaan todellisia kustannussäästöjä”.
Palveluiden lähtökohtana eivät siis saa olla voiton tavoittelu ja kustannussäästöt. Säästöt tulevat vaikuttavan, asiakkaiden elämänlaatua parantavan toiminnan seurauksena.
Valtaosa mielenterveys- ja päihdepalveluiden asumispalveluista ostetaan ulkopuolisilta palveluntuottajilta kilpailutuksen kautta. Palveluita, joilla on tarkoitus auttaa hädässä olevia ihmisiä, ei pitäisi kilpailuttaa. Tästä onkin keskusteltu paljon muun muassa vammaisten asumispalveluihin sekä lastensuojeluun liittyen. Niin kauan kuin lainsäädäntö edellyttää kilpailutuksia, pitäisi luoda palveluntuottajienkin kannalta oikeudenmukaisempi järjestelmä. Eihän ole mielekästä, että pienehkö kolmannen sektorin yritys kilpailee samalla viivalla monikansallisen jättiyrityksen kanssa.
Markku Salo ehdottaa kirjassaan, että eri kokoisille yrityksille olisi omat kategoriansa ja ettei yhdenkään ryhmän markkinaosuus ylittäisi 33 prosenttia millään sote-alueella. Hän ehdottaa useita muitakin parannuksia, kuten vertaistukitoiminnan aseman sekä asumisyksiköiden profiloinnin parantamista, ja palveluntuottajien yhteistoiminnan kehittämistä. Olen samaa mieltä: näillä ihmisen elämän kannalta haavoittuvilla alueilla ei tarvita kilpailua, vaan yhteistoimintaa. Tämän tulisi olla lähtökohtana niin tulevassa hallitusohjelmassa kuin kuntien päätöksenteossa.
|||
Ps. Suosittelen lämpimästi Markku Salon teosta Hullut mielenterveysmarkkinat (Vastapaino 2019) jokaiselle, joka on kiinnostunut uusliberalismin jäljestä hyvinvointipalveluissa. Juuri kirjan kaltaista keskustelua nyt tarvitaan, jotta hyvinvointivaltion romuttaminen saadaan pysäytettyä. Todennäköinen uusi hallitus toki antaa toiveita jonkinasteisesta muutoksesta.