Artikkeli: Kulttuuri

9.8.2019 klo 16:35

Kymppi vie Haiharan kansainväliseen taidekeskukseen Tampereella

Linjan 10 sininen onnikka vie mukavasti Haiharan taidekeskukseen. Päätepysäkiltä suunnistaa helposti perille, kun kävelee Haiharan kartanomiljöön portinvartijan virkaa tekevän tuulimyllyn ohi.

Kansainvälisiä taide-elämyksiä mielivän tamperelaisen ei tarvitse kauas matkustaa. Jos ei satu asumaan Kaukajärven seudulla, kannattaa ottaa linjan 10 onnikka Haiharaan. Haiharan taidekeskuksessa voi jopa nähdä kansainvälisen residenssitaiteilijan työssään, elokuussa ainakin residenssitaiteilijoiden töitä.

Kansainvälisyys on olennainen piirre Tampereen kuvataide-elämässä. Yksi kansainvälisen yhteistyön tärkeä muoto on kuvataiteilijoiden vaihto eurooppalaisten kaupunkien kanssa.

Vaihdossa kaupunki tarjoaa residenssin vieraileville taiteilijoille ja lähettää omia taiteilijoitaan muiden maiden residensseihin. Residenssissä oleva taiteilija saa työskennellä vieraassa kulttuuriympäristössä yleensä noin kaksi kuukautta. Työnsä ohessa taiteiija tutustuu kohdekaupunkinsa kulttuurielämään ja laajentaa kansainvälistä verkostoaan.

Tampereelle tulevien vaihtotaiteilijoiden residenssi on yli satavuotiaassa hirsitalossa, entisessä puutarhurin asunnossa Haiharan kartanon, nykyisen Haiharan taidekeskuksen pihapiirissä. Residenssi tarjoaa kahdelle taiteilijalle kerrallaan asianmukaiset tilat ja olosuhteet asumiseen ja työskentelyyn.

Haiharan kartanon päärakennuksessa järjestetään kesäisin, heinä-elokuussa näyttelyitä. Tiloja vuokrataan kokous- ja juhlakäyttöön muina aikoina.

Residessitaiteilijat tekevät elokuun näyttelyn

Huomenna avattava Haiharan kolmas kesänäyttely Down by the Lake juhlistaa 14-vuotiasta saksalaisen Düsseldorfin ja Tampereen yhteistyötä. Syyskuun ensimmäiseen päivään asti avoinna oleva näyttely esittelee kummankin kaupungin taiteilijavaihtoon osallistuneita taiteilijoita. 

Mukana on muiden muassa Mikko Kallio, jonka töitä jo esiteltiin aikaisemmin ilmestyneessä kesäkaistassa, joka käsitteli Finlayson Art Area -näyttelyä. Muut taiteilijat ovat Anna Hyrkkänen, Arto Nurro, Katri Mononen, Juhani Tuomi, Mia Saharla, Ralf Brück, Nina Fandler, Anna Weber, Gesine Kikol, Yin Ming-Ming ja Ubbo Kügler.

Kartanon navetassa on toinen Haiharan taidekeskuksen kahdesta näyttelyhallista. Syyskuussa se on ainoa näyttelytila.

Haiharan taidekeskus tarjoaa näyttelyiden lisäksi paljon muuta

Haiharan taidekeskuksen ohjelma on hyvin monipuolinen pitkin kesää, sieltä löytyy katseltavaa, kuuneltavaa ja tekemistä kaikenikäisille.

Tänäkin kesänä on jo koettu monet puisto- ja jazzkonsertit, teatteriesitykset sekä erilaiset työpajat, mutta ohjelma jatkuu pitkälle syksyyn. Tänään on lasten taiteiden yö, lauantaina kuudes vaihtoehtomusiikin tapahtuma Haihara jytää sekä kansan- ja maailmanmusiikin työpaja. Runebergin mökin pihalle ehtii vielä joogaamaan ja elokuussa on vuorossa taideyhdistys Elon näyttely Metsän lumo.

Pellavaiset pöytäliinat ja herkulliset leivokset Haiharan kahvikamarissa kruunaavat vierailun taidekeskukseen. Kahvit voi nauttia myös pihapiirissä.

Haiharan kartano lyhyesti

Haiharan kartanon perusti Anshelm Grahn vuonna 1872. Eri vaiheiden jälkeen kartano siirtyi vuonna Gunvor ja Torsten Ekroosin haltuun. Gunvor Ekroos perusti kartanoon nukkemuseon vuonna 1966 ja pukumuseon vuonna 1972 .

Haiharan nukketeatteri perustettiin vuonna 1969 kartanon punatiiliseen kanatarhaan. Nukketeatteri toimii edelleen, mutta nukke- ja pukumuseo siirtyivät vuonna 1992 Hatanpään kartanoon. Nykyään kartanon tiloissa toimii Tampereen kaupungin ylläpitämä taidekeskus.

Lue lisää:
Haiharan taidekeskus (verkkosivut)
Haiharan taidekeskus (Facebookissa)

|||

Kesäkaista

Kesäkaista on juttusarja, jossa Vasen Kaistan toimittajat jakavat elämyksiään eri puolilta kesäsuomea. Myös menovinkit ovat kuvassa mukana.

Vuoden 2019 kesäkaistat: 

Ruukki ja alpakat kutsuvat Mathildedaliin (8.7.2019)
Purnun Lumous-näyttely ‒ ”Rakasta, kärsi ja unhoita” (6.7.2019)
Finlayson Art Area taidenäyttely on kesätapahtumien kärkeä (5.7.2019)
Taidepappilan toinen luonto (27.6.2019)

|||

Kesäkaistat vuodesta 2015

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *