Terveydenhoito ja oikeusturva ovat perusasioita, jotka hyvä yhteiskunta takaa jäsenilleen. Tai pitäisi taata. Suomessa terveys ja oikeus ovat ylellisyyksiä joita ostavat ne joilla on niihin varaa. Ja ennen kaikkea ne ovat erinomainen bisnes, jolla on aina varma kysyntä. Juristit ja lääkärit keikkuvat verotietojen kärjessä ja ne jotka heidän palvelujaan kipeimmin tarvitsisivat eivät koko verokalenteriin mahdu.
Meillä Pirkanmaalla useissa terveyskeskuksissa vallitsee kaaos. Pysyviä lääkäreitä ei saada, ja toimiin keräillään virolaisia keikkalääkäreitä ja tilapäisiä kandeja hommia hoitamaan.
Töitä riittää. Vaikka monisairaat mummot eivät ihan pienten kipujen takia lääkäriin lähdekään toimenhaltijan taakkaa kuormittamaan. Jos oire ei vaikuta tappavalta, niin odotellaan josko se menisi itsestään ohi. Terveyskeskusmaksukin toppuuttelee lääkäriin hakeutumista. Leikkaahan se ison palan minimieläkkeestä.
Jos hommat hoidettaisiin oikein, niin kansalaisilla pitäisi olla säännölliset määräaikaiset lääkärintarkastukset, jolloin sopisi valittaa pienempiäkin epäilyttäviä kremppoja. Näin ehkäistäisiin ennalta sairauksia tai saataisiin ne ajoissa hoidettua.
Taannoin kysyttiin muutamilta lääkikseen pyrkijöiltä, miksi he haluavat juuri lääkärin ammattiin. Moni vastasi, että kun ammatissa on niin hyvät liksat. Eikö nämä onnenonkijat pitäisi karsia jo heti kättelyssä. Opiskelupaikan saamiseksi pitäisi motiivina olla jonkinmoinen kutsumus ja halu auttaa.
Mutta kyllä näitä liksamiehiä ja -naisia ajautuu ammattiin. Tämän voi päätellä vaikka siitä kuinka hyvin turha plastiikkakirurgia kukoistaa. Äskettäin A-studiossa kyseltiin täyteaineiden vaaroista. Ohjelmassa näytettiin naisia, joitten naamaan pisteltiin botoxia sun muita myrkkyä. Käsittelyssä oli Ihan normaalin ja hyvinvoivan näköisiä typyjä, jotka eivät mitään toimenpiteitä olisi tarvinneet – ei mitään rujoja kummituksia, joitten hoitoa voisi perustella.
Ja hyvin näyttivät voivan myös plastiikkakirurgit (terkkarihelvetiltä kepeämpiin hommiin pelastautuneet). Ollaanko meillä kohta samassa jamassa kuin Amerikoissa, jossa murehditaan sitä että kaikki taitavat sydänkirurgit ovat siirtymässä tuottavampaan tissibisnekseen.
Eikö näitä vauraita kirurgeja tarvittaisi ihan muualla. Terkkareissa riittäisi töitä, mutta sinne he eivät tahdo.(Entä jos olisi pakko. Jos jo opiskelijavalinnassa olisi velvoite valmistuttua tehdä työtä siellä missä tarvitaan.)
Samoja ongelmia on oikeuslaitoksessa. Oikeutta saa se, kellä on varaa maksaa ja palkata paras puolestapuhuja. Kaikkein köyhimpien ihmisten oikeudenkäyntikulut korvataan ja heillä on oikeus ilmaiseen avustajaan. Mutta annas olla – jos joku keskituloinen tavis joutuu riitoihin naapurin kanssa tai talokaupoissa tulee möhlittyä, löytyy myytävästä talosta hometta tai muuta vikaa, jota ei ole ennen havaittu, ja kaupan toinen osapuoli hakee oikeusteitse korvauksia. Siinä menee hävinneeltä osapuolelta talot, tulot ja tavarat omiin ja vastapuolen asianajokuluihin .
Olipa kysymyksessä sitten kuviteltu teko tai oikea rikos, niin on vaikea hyväksyä, että myös oikeus on ostokamaa, jota saa jos on varaa maksaa.
Kirjoittaja on akaalainen toimittaja.