Persujen totuus hukassa

Jukka Hankamäki: Totuus kiihottaa. Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä. 420 sivua. Helsinki 2020: Suomen perusta.

—

Perussuomalaisten ajatushautomon Perustan julkaisema Jukka Hankamäen kirja Totuus kiihottaa kääntyy itseään vastaan. Fanaattinen kommunismin, vihreyden ja feminismin vastustaminen varmistaa, että persuista ei koskaan tule Suomen yleisdemokraattista ja EU-kriittistä joukkoliikettä. Siksi Timo Soinin ajatus uudesta puolueesta voi onnistuakin.

En vaivautuisi tekemään kirja-arvostelua, ellei minua olisi mainittu julkaisussa yhdessä kangasalalaisen Aulis Aarnion kanssa. Hankamäki mestaroi julkisuutta tuntematta liberalistista lehdistöteoriaa. Siksi hän päätyy ehkä ymmärtämättömyyttään fasististyyppiseen julkisuuteen.

Jukka Hankamäen kirjaa on julkisuudessa arvosteltu naisvastaisuudesta. Sitäkin kirjassa on, mutta sivujuonena. Kirjan ylivoimaisesti hallitseva teema on hillitön ja raivokas antikommunismi. Hän näkee kommunismia kaikkialla, sielläkin missä sitä ei taatusti ole. Hankamäki ja monet muut persut ovat vaativinaan ”tasapuolista julkisuutta”. Heidän ihannejulkisuudestaan on kuitenkin poistettu kaikki poikkeava. Siinä on fasismin idea.

Kommunismi esiintyy kirjassa 74 kertaa ja Karl Marx sekä marxilaiset 52 kertaa. Laskin mukaan piilokommunistit ja vihermarxilaiset. Kirjassa avautuu suunnaton, valtava kommunistinen salaliitto. Kokosin kirjan väittämiä:

Petteri Orpo on universaalikommunististien kannalla. Kokoomuslaisten läheisimpiä kavereita ovat kommunistit. Angela Merkel on saanut koulutuksensa Itä-Saksan kommunistiliikkeessä. Monikulttuuri-ideologia on kommunismia. Suomen tiedotusvälineet ovat kommunistien soluttamia ja levittävät punavihreää ideologiaa. Sitä legitimoi Julkisen sanan neuvosto JSN. Vihreillä on kommunistisia sitoumuksia. Uusi Suomi –verkkolehti toimii kommunistisen maailmankuvan eduksi. Saska Saarikosken kolhoosikirjoitukset ovat kommunismia. Globalisaatio on piilokommunismia. Kulttuurimarxismi on kaviaarikommunismia. Varisverkosto on kommunismia. Feminismi on naisliikkeen kaavussa esiintyvää piilokommunismia. Kulttuurikommunismi on vallannut taiteen. Historian tutkija Oula Silvennoinen on viherkommunisti ja Kimmo Rentola kommunisti.

Image-lehti julkaisee kaviaarikommunistien, samppanjasosialistien ja huvitteluliberaalien legendoja. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT tukee kommunisteja. Yhteiskuntatieteissä riehuvat kotikommunistiset professorit. Helsingin yliopistossa on Svenska socialist- och kommunisthögskolan. Kommunistiset taiteilijat estetisoivat politiikkaa. Monikulttuurisuus on uuskommunismia. Intersektionaalinen feminismi on yleiskommunismia. ”Humanismi” ja ”liberalismi” ovat ihmisoikeusretoriikassa yleiskommunismia. Julkiset virat ja professuurit on täytetty sosialistisesti tai kommunistisesti asennoituvilla. Totalitarismin kuplia ovat kommunismi, feminismi ja islam. Yhdysvalloissa on suunniteltu laillisen hallituksen kumoamista kommunistisella vallankumouksella. Ilmastopaniikki on perusoletukseltaan universaalikommunismia. Ja niin edelleen.

Viestinnän punavihreyttä Hankamäki perustelee kyselyllä, jonka mukaan vihervasemmistolla on vahva kannatus alan opiskelijoiden keskuudessa. Hän ei älyä edes kysyä montako kommunistia tai vihervasemmistolaista mahtaa olla median omistajien, toimitusjohtajien ja päätoimittajien keskuudessa. He päättävät alan rekrytoinneista. Näyttöä saatiin taannoin Lapin Kansan päätoimittajanimityksessä.

Lehdistöteoria hakusessa

Hankamäen pahin virhe on, ettei hän tunne liberalistista lehdistöteoriaa. Sen perusperiaatteet on esitetty J.S. Millin teoksessa On Liberty (suom. Vapaudesta Otava, 1891). Kulmakivenä on ajatus, että lähimmäksi totuutta päästään asettamalla julkisuudessa vastakkain erilaisia näkemyksiä, vertailemalla ja tutkimalla niitä. Siksi tiedotusvälineissä haastatellaan ja referoidaan sekä hallituksen että opposition edustajia, työtaisteluissa työnantajia ja ammattiliittoja, oikeusuutisissa syyttäjää ja puolustusta. Hankamäki ja persut vaativat kommunistisen ja punavihreän aineiston poistamista julkisuudesta. Vain heitä tukevat väittämät ovat julkaisukelpoisia.

Siksi Hankamäen ja persujen totuus on hukassa. Yhdensuuntaisten näkemysten toistaminen julkisuudessa taannuttaa ja rappeuttaa yhteiskuntaa, pysäyttää kehityksen ja edistyksen. Virheitä ja epätosia väittämiä ei korjattaisi. Kuten esimerkiksi väite, että Hertta Kuusinen olisi ollut Ylen pääjohtaja. Ei ollut, Hella Wuolijoki oli. Wuolijoen ”hellaradion” kohtalo oli se, että sodan jälkeen myös vasemmiston ääni pääsi radioon. Sitä ennen Ylessä kuului vain oikeiston ja äärioikeiston ääni. Siksi Britannian radioyhtiö BBC aloitti suomenkieliset lähetykset maaliskuussa 1940. Liberalismin kotimaassa Yleisradiota pidettiin yksipuolisena ja natsimielisenä.

Hankamäen Totuus kiihottaa on kummallinen julkaisu, kokoelma myyttejä, kuvitelmia, luuloja ja virheitä, tieteellinen dismeriitti. En kirjoittaisi siitä, ellei vastaavilla ajatuksilla olisi laajempaa kannatusta. Persuja lähellä oleva Suomen sisu -järjestö vaati kesäkuussa yliopistojen ja koulujärjestelmän puhdistamista sekä median laittamista palvelemaan kansallisia tarkoitusperiä. Yhdistyksessä toimii useita PS-kansanedustajia (KU 24.6.). ”On aika siirtyä puolustuksesta hyökkäykseen”, kirjoitetaan Sisun verkkosivulla otsikolla ”Totaalista kulttuurisotaa” (24.6.).

EU-kriitikoita etsimässä

Natsihenkinen rasismi ja sensuurivaatimukset sekä puuttuminen tieteen ja opetuksen vapauteen herättää pelkoa ja antipatioita. Pitääkö oikeasti alkaa illalla tarkistamaan, että oven varmuusketju on kunnolla kiinni? Vasemmistonuorten FB-ryhmän jäsenlista vuoti toukokuussa äärioikeistoon.

Persujen nettisivuilta ja eduskuntaryhmästä tulee jatkuvasti natsimielisiä ja avoimen rasistisia julistuksia. Ne eivät ole poikkeuksia, vaan leimaavat koko puoluetta. Siksi on selvää, että perussuomalaisista ei tule koskaan Suomessa laajaa EU-kriittistä tai muutakaan vaihtoehtoliikettä, saati puoluetta.

Brysselin eurokratian silmissä Jussi Halla-ahon johtamat perussuomalaiset ovat ”hyödyllisiä idiootteja”, jotka tosiasiassa edistävät EU:n liittovaltiokehitystä. Natsimieliset päästöt ja toilaukset karkottavat pois kaikki vähänkin maltillisemmat vasemmistolaiset, liberaalit ja sananvapauden, tutkimuksen ja opetuksen vapauden tukijat. Vaikka oltaisiin eurokriittisiä, tuetaan mieluummin muita puolueita, jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän euromyönteisiä. Näin tuki valuu tahattomasti Brysselin federalisteille.

Tarkkavainuinen Timo Soini on huomannut asian. Suomen persuista ei voi tulla laaja-alaista kansanliikettä. Vain muutamia päiviä Jukka Hankamäen kirjan julkistamisen jälkeen Soini ilmoitti pohtivansa uuden puolueen perustamista (MTV 16.6.). Hänen mukaansa Suomessa on ”kraatterin kokoinen tarve uudelle Suomen maaseudun puolueelle” (HS 1.7.). Iltalehden Lauri Nurmi tietää, että puolueen peruskiviä olisivat nykyiset kristillisdemokraatit sekä Raimo Vistbackan hallinnoima JRT-säätiö, joka voisi alkaa tukea uutta puoluetta 2022, siis sopivasti ennen 2023 eduskuntavaaleja (IL 30.6.).

Saataisi onnistuakin. Tuolloin maksetaan jo Sanna Marinin hallituksen jälkeensä jättämää laskua. Gallup-luvut ovat silloin muuta kuin nyt, ja Marinin tähti on laskussa. Vajavaisenakin Soinin uusi puolue veisi Suomesta pohjaa Podemosin tai Syrizan kaltaiselta vasemmistoliikkeeltä.

Mutta mahtaako kristillis-oikeistolainen arvomaailma houkuttaa vasemmistoa ja työväestöä? Kraatterin kokoinen markkinarotko on iso täytettäväksi. Vasemmalla sitä ei edes yritetä.