Kevään kuntavaaleissa Tampereen Vasemmiston ehdokaskattaus on jälleen erinomaisen monipuolinen. Listalta löytyy pitkästä aikaa myös äiti ja poika -kaksikko, ensimmäistä kertaa ehdolle asettuneet kirjastovirkailija Arja Rantanen (54) ja ravintolatyöntekijä Atte Toikkanen (24). Perhesiteen lisäksi heitä yhdistää myös tinkimättömän ei-kaupallisen musiikin tekeminen. Millaista on näiden omaehtoisen kulttuurin kentällä toimivien ihmisten vasemmistolaisuus?
Jo heti tapaamisen alussa käy selväksi, että kirjastovirkailija Arja Rantanen ei istu muotteihin. Takkia riisuessaan Rantanen sanoo, ettei hän itse pidä sitä mitenkään ihmeellisenä, että 54-vuotias kirjastovirkailija on laulanut punk-bändissä yli 20 vuotta.
‒ Mitä maailman hahmottamiseen tulee, niin kirjastohan tarjoaa siihen erinomaisen näköalapaikan. Uuden aineiston kautta maailma tulee meille tavallaan kaiken aikaa eri alojen julkaisuina ulottuville. Niin tieteen kuin taiteen tai oikeastaan minkä tahansa lähestymistavan kautta nähtynä.
Mutta työn lisäksi Arja näkee musiikin tekemisen vähintään yhtä tärkeänä vaikuttajana siihen millainen persoona hän tänään on.
‒ Täytyy sanoa, että mun yhteiskunnallinen korkeakouluni on ollut bändi. Siis se, että olen bändin kanssa päässyt kiertämään Suomen lisäksi Keski-Eurooppaa parinkymmenen kiertueen verran. Olen saanut tutustua omaehtoisen toiminnan muotoihin sekä tekijöihin ja etenkin ympäri Eurooppaa perustettujen autonomisten sosiaalikeskusten kulttuuriin.
Autonomiset sosiaalikeskukset ovat paikallisten ihmisten omaehtoisesti perustamia julkisia yhteisötiloja, joissa on usein kulttuuritoiminnan lisäksi tarjolla muun muassa monenlaisia sosiaalisia palveluja. Esimerkiksi Italiassa autonomiset sosiaalikeskukset ovat kasvaneet olennaiseksi osaksi yhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalveluverkostoa.
‒ On ollut silmät avaava kokemus päästä tällaisiin ympäristöihin soittamaan. Tekemään sitä, mikä on mulle perheen jälkeen rakkain asia. Siis paikallisten ihmisten itseorganisoimiin ja ylläpitämiin sekä monenlaiseen toimintaan mahdollisuuksia tarjoaviin paikkoihin, jotka ovat tasa-arvoisia ja syrjinnästä vapaita tiloja. Etenkin noilla kiertueilla olen huomannut, että vasemmistolaiset arvot korreloi sen maailman kanssa, jossa olen omimmillani.
Kahvia siemaistuaan Arja toteaa, että näistä se lähtee. Työ kirjastossa ja toisaalta maailman moninaisuuden kohtaaminen kiertueilla ovat se tiedollinen ja kokemuksellinen tausta, jolle hänen vasemmistolainen maailmankuvansa perustuu
Jokainen luo oman polkunsa
Parahiksi paikalle saapuva Atte Toikkanen pudistelee lumet pipostaan ja asettuu kahvikupin kanssa pöytään.
Vasemmistolaista maailmankuvaa ei perheessä ole tuputettu sukupolvelta toiselle, päinvastoin. Itse asiassa Arja uskoo, että sellainen kääntyisi helposti tarkoitustaan vastaan.
‒ Olen aina ollut sitä mieltä, että jokainen luo oman polkunsa. Ja meillä kävikin niin, että poliittiset kysymykset tulivat kahvipöytään Aten kautta. Ja usein poika heittikin sen verran kiperiä kysymyksiä, että täytyi oikein paneutua asioihin ja ottaa selvää.
Arja saa pöydän toiselta puolelta hyväksyvän nyökkäyksen. Atte sanoo, että maailmankuvan syöttämisen sijaan kotona vallitsi nimenomaan keskustelukulttuuri, ei ohjailu.
‒ Oikeastaan ainoa suoraan kotoa saamani oppi on, että rasisti ei saa olla. No, se oppi oli helppo omaksua, kun on kasvanut ja käynyt koulunsa Hervannassa, jossa meillä oli yläasteella edustettuna 52 eri kansallisuutta ilman että se oli mikään ongelma.
Musiikilla on ollut oma eittämätön osansa Atenkin poliittisen kiinnostuksen heräämiseen. Kotona kuuli lähinnä punk-rockia, mutta Atte muistelee, että tuolloisen 15-vuotiaan ensimmäisiin maailmankuvan etsinnän hetkiin liittyi olennaisesti rap-artisti Julma-Henrin tuotanto.
‒ Siinä musiikissa ei siloteltu, vaan sanottiin suoraan. Ja vaikka tajusinkin, että siinä maailma nähtiin tosi inhorealistisen linssin läpi, niin jotain se pani liikkeelle. Samoin kuin se, että tunsin jo nuorena niin etnisiin kuin sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, ja silloin jo heräsi kysymys: miksi näitä ihmisiä työnnetään syrjään ja heidän oikeuksistaan vaietaan?
Oman sysäyksensä poliittiseen havahtumiseen antoi myös Perussuomalaisten vuonna 2011 eduskuntavaaleissa saama kannatus.
‒ Se jytky kyllä pani ihmettelemään. Että miten avoimesti rasistinen puolue voi saada Suomessa sellaisen kannatuksen. No, itse liityin samana vuonna Vasemmistonuoriin, vaikkakaan en kovin aktiivisena toimijana.
Tuolloin nuorta miestä alkoivat yhä enemmän kiinnostaa omaehtoinen toiminta, kuten tapahtumajärjestäminen, antifasistinen toiminta ja ‒ vähemmän yllättäen ‒ soittaminen.
‒ Kotona oli aina soittimia ulottuvilla, ja alkuun treenasin Misfitsiä ja Metallicaa. Siitä se vähitellen kehkeytyi bänditoiminnaksi, ja musiikissa mulla on aina pysynyt keskiössä punk ja metalli.
Do it yourself
Tätä nykyä Atte soittaa useammassa bändissä ja käynyt kiertueilla myös Euroopassa ja Venäjällä. Bändien lyriikoissa otetaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin vasemmistolaisesta näkökulmasta, tekstien skaala ulottuu globaalista kapitalismista eläinten oikeuksien kautta mielenterveysongelmiin.
‒ Alun perin punkissa kiinnosti se periksi antamattomuus, tietynlainen maailma vastaan me -asetelma. Nykyään omassa ajattelussa painottuu enemmänkin solidaarisuus, antikapitalismi ja antifasismi.
Erityisen inspiroivana Atte kokee do it yourself -asenteen. Eli, jos esimerkiksi kulttuuritoiminnalle ei ole tarjolla mahdollisuuksia tai tiloja, toimitaan itse ja luodaan ne vaihtoehdot.
‒ Hiedanrannassa meillä on toistaiseksi käytössä tyhjillään olevia kaupungin omistamia tiloja, joita kaupunki ei varsinaisesti ylläpidä, ja niihin on Pirkanmaan Kaarikoirat ry isolla työllä rakentanut skeittiparkin ja keikkatilat, mistä ehdoton respect. Tiloja on voitu käyttää tapahtumien ja keikkojen järjestämiseen, vapaaehtoisvoimin ja voittoa tavoittelemattomasti.
Arja arvioi, että tee-se-itse -kulttuurin tai matalan kynnyksen tekemisen mahdollisuudet Tampereella ovat melko lailla samoissa kantimissa ovat kuin 1980-luvulla, kun hän itse aloitti omaehtoisen toiminnan kentällä.
‒ Kaupunki on häätänyt taiteilijoita ja käsityöläisiä Suomen Trikoon tehdastiloista Pyynikillä ja Onkiniemessä. Ja tämä tapahtuu samaan aikaan kun Tampere hakee kulttuuripääkaupunkistatusta! Varmaan jotain tarttis tehrä.
Kumpikin pitää tärkeänä sitä, että ihmiset saavat luoda omista lähtökohdistaan nousevaa itsensä näköistä kulttuuria, ilman että joku ulkopuolinen taho tulee määrittelemään, millaista sen kulttuurin pitäisi olla.
‒ Tavallaan sama vaihtoehdoista valitsemisen linja ohjaa ihmisten toimintaa ylipäänsä. Jos ajatellaan nyt esimerkiksi musiikin, kulttuurin ja politiikan tekemistä. Vaikka ne toiminnallisesti eroavatkin, niin kaikki ne lopulta heijastavat sitä, millainen on tekijöiden arvopohja, Atte sanoo.
Tampere
Kotikaupungistaan nämä paljasjalkaiset tamperelaiset puhuvat lämmöllä. Pientä nostalgian sävyä äänessään Arja sanoo toisinaan muistelevansa aikaa, kun Tampere oli vielä tehdaskaupunki, jota määritti kello 16 soineet tehtaiden pillit.
‒ Vuonna 1984 aloitin 17-vuotiaana työt Vanhalla kirjastotalolla ja pääsin töistä samaan aikaan kuin tehtaissa vaihtui vuoro. Muistan, miten kaikki se työväki pakkautui Finlaysonilta ja Takosta Keskustorille ahtautuakseen busseihin. Se työläisarki on se maisema, missä olen tässä kaupungissa kasvanut ja siitä lähtee mun tamperelaisuuteni.
Näihin kuviin liittyy myös Arjan vahva kokemus omasta duunaritaustaisuudestaan.
‒ Vaikka Tampere ja maailma on muuttunut sillä tavalla, etten minäkään ole enää pumpulin plikka, kun Tampereella ei enää sellaista ammattikuntaa ole. Mutta mä olen näitä tämän päivän duunareita matalapalkkaisella naisvaltaisella alalla. Ja olen aina arvostanut sitä tosi paljon, se ei ole mulle mikään häpeä.
Samalla Arja tähdentää, ettei hän tietenkään voi samaistua tehtaiden työläisiin tai vaikkapa 60-luvun Amurin työläisnaisiin, jotka ovat eläneet aivan toisenlaista elämää.
‒ Mutta tässä tämän päivän maailmassa koen olevani suoraan heidän jälkeläisensä ja edustan siitä nousevaa naiskuvaa. Myös tällainen vahvasti duunaritaustaisen naisen malli mulla on jo kotoa, omassa äidissäni.
Myös Atte korostaa Tampereen merkitystä paikkana, johon esimerkiksi kiertueilta on aina hieno palata:
‒ Onhan tää kaupunki mulle rakas. Ei tietenkään täydellinen, mutta hyvä aihio, jota kehittää.
Yhtenä kaupungin positiivisista puolista Atte nostaa esiin Tampereen tarjoamat koulutusmahdollisuudet. Tulevana keväänä miehellä itsellään on vaalien lisäksi edessään yliopiston pääsykokeet.
‒ Toisaalta lähiönuorena aika hyvin tunnen lähiöiden tarpeet. Näen lähiöt ja niiden kehittämisen yhtenä tärkeimmistä kohteista, joihin meidän tulee fokusoida.
Pitkän työuran lähiökirjastossa tehnyt Arja peukuttaa poikansa näkemykselle ja toteaa, että erilaiset yhteiskunnalliset muutokset ovat vuosikymmenten vieressä näkyneet myös kirjastoissa.
‒ Kirjasto on, ja sen pitää aina olla, tasa-arvoinen, kaikille avoin tila, johon kaikki ovat tervetulleita.
Toisaalta sitä kautta kirjasto toimii myös tietynlaisena yhteiskunnan fiilisbarometrina.
Tässä ajassa Arja näkeekin erityistä tarvetta esimerkiksi Marjatta Stenius-Kaukosen pitkään omatoimisesti ylläpitämän sosiaalisen neuvontapalvelun ja Anna Kontulan taannoin organisoiman Sosiaaliasema X:n kaltaisille toimijoille.
‒ Haluan ehdottomasti ettei rapauteta toimivia tukirakenteita, vaan rakennetaan uusia.
Jäsen ja sitoutumaton: täysillä mennään!
Ehkä hieman yllättäen tässä perheessä 90-luvulla syntynyt Atte on puolueen jäsen, mutta 60-luvulla syntynyt äiti-Arja ei. Arja kertoo miettineensä asiaa pitkään ja monelta kannalta.
‒ Ainahan mä olen ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja äänestänyt vaaleissa, innostumatta varsinaisesti puoluepolitiikasta. Samoin bändin kanssa olen tehnyt musiikkia, joka on hyvinkin poliittista, mutta ei puoluepoliittisesti sitoutunutta.
Arja luonnehtii puolueeseen kuulumista vaikeaksi palaksi ihmiselle, joka tulee omaehtoisen toiminnan kentältä:
‒ Tavallaan en halua allekirjoittaa mitään asiaa sellaisena…ikään kuin yhtenä ainoana totuutena.
Silti hän näkee , ettei tämä sitoutumattomuus tarkoita, että hän ei olisi kiinnittynyt ja täysillä mukana.
‒ Asetelma on vähän sama kuin pitkä parisuhde ilman avioliittoa, ei siinä välttämättä tarvita minkään instituution väliintuloa tai sen antamaa virallistamista. Ei meillä bändissäkään ole nimiä papereihin pantu, se sitoutuminen lähtee täältä, Arjaa nauraa ja panee käden sydämensä päälle.
‒ Enkä mä lähtis politiikkaan, ellen olisi siinä aivan sadalla mukana.
Atella on puolueen jäsenyyteen oma näkökulmansa:
‒ Vaikka olenkin liittynyt Vasemmistoliittoon, niin aivan varmasti myös ulkoparlamentaarinen toiminta pysyy mun elämässäni keskeisenä, ja koen, ettei ne poissulje toisiaan.
Puolueen jäsenenä Atte näkee myös mahdollisuuden tuoda Vasemmistoliiton kulttuuriin uusia elementtejä:
‒ Ehkä lisää sellaista kansanliikemäistä näkökulmaa, positiivista kansalaisaktivismia, Atte sanoo.
Puhe vasemmistolaisesta kansanliikkeestä saa Arjan innostumaan:
‒ Niin, kun puhutaan vasemmistolaisesta työväenliikkeestä, niin parhaimmillaan se on ollut nimenomaan laaja kansanliike. Ja jos ajatellaan sen merkittäviä saavutuksia esimerkiksi toimeentulon ja yhteiskunnallisen tasa-arvon saralla, niin jotta ne on saavutettu, poliittisen taistelun lisäksi siinä on hyvin usein ollut mukana erilaisia positiivisen kansalaistottelemattomuuden elementtejä.
‒ Ulkoparlamentaarisen vaikuttamisen perinne pitää elvyttää, Atte sanoo ja saa äitinsä hymyilemään.
‒ Ei se sukupolvien välinen kuilu aina niin syvä ja leveä olekaan, Arja nauraa.
– Kyllä sen yli yltää kättä lyömään. Niin että yhdessä mennään. Ja täysillä.
|||
Arja Rantanen (Facebook)
Atte Toikkanen (Facebook)