Artikkeli: Merkintöjä, Tampere

29.10.2021 klo 08:46

Pelastetaan Onkiniemi!

Särkänniemen huvipuiston vieressä olevan Suomen Trikoon tehdasalueen kulttuuritoiminnan tulevaisuus ratkaistaan lähiaikoina. (Kuva: Cai Melakoski)

Jouni Sirén (Kuva: Susanna Kekkonen)

Perussuomalaisten kuvottava rasistinen puhemaratoni melkein vei huomion maanantaisen Tampereen kaupunginvaltuuston varsinaisilta asioilta. Kokouksessa puhuttiin kuitenkin muustakin, muun muassa Särkänniemestä ja Onkiniemen vanhan tehtaan kulttuuriväen tulevaisuudesta. Puheet olivat huolestuttavia.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Särkänniemen kehittämisen periaatteet, joihin sisältyi muun muassa 25–30 miljoonan euron laina Särkänniemi Oy:lle ja alueen maiden myyminen sille markkinahintaan. Tältä osin suunnitelma on kannatettava, sillä Särkänniemi kaipaa toimintaa, joka tuo sinne eloa myös kesäkauden ulkopuolella.

Keskustelun edessä suunnitelma kuitenkin sai ikävän sivumaun. Parikin kokoomuksen edustajaa toi esille, että Onkiniemen tehdasrakennuksen taiteilijat ja pienyrittäjät halutaan häätää.

Onkiniemessä vanhassa Suomen Trikoon tehdasrakennuksessa Särkänniemen kupeessa toimii kymmeniä käsityöläisiä, pienyrittäjiä ja taiteilijoita. He muodostavat aktiivisen yhteisön, joka on antanut kaupungin omistamalle rosoiselle rakennukselle uuden elämän. Yrittäjät saavat Onkiniemestä kohtuuhintaisia, persoonallisia toimitiloja.

Vihreät olivat laatineet Onkiniemestä ponnen (eli toivomuksen kaupungin viranhaltijoille), joka oli yhtä aikaa ihan kiva ja äärimmäisen moniselitteinen: ”Trikootehtaalle syntyneen kulttuuritoiminnan edellytykset turvataan osana kaupungin kulttuuritiloihin liittyvää kehitystä.”

Ponsi hyväksyttiin yksimielisesti, mutta heti kävi selväksi, että ainakaan kokoomuksen mielestä ponsi ei tarkoita, että kulttuuritoiminta jatkuisi Onkiniemessä.

Kokoomuksen Kalervo Kummola vastasi suoraan kysymykseeni yksiselitteisesti, että kokoomuksen mielestä Onkiniemen väen pitää lähteä.

Huolestuttavaa on sekin, että Kummola antoi ymmärtää myös sdp:n ja vihreiden olevan kokoomuksen kanssa samoilla linjoilla.

Tämä on iso käänne, sillä kaupungin keskustan kehittämisohjelmassa 2018–2030 todetaan, että Onkiniemen vanhasta tehdaskiinteistöstä ”voi kaupungin myötävaikutuksella syntyä Tallinnan Telliskiven veroinen ympärivuotinen rosoinen kulttuurimatkailukohde” ja että ”kiinteistön kulttuuripotentiaali huomioidaan alueen suunnittelussa”.

Kummolan julistama kokoomuksen kanta tarkoittaisi sitä, että Onkiniemen kulttuuritoimijat häädetään ja rakennus myydään muuhun käyttöön. Tämä olisi iso menetys Tampereen kulttuuri- ja elinkeinoelämän mahdollisuuksille. Onkiniemi voisi olla samanlainen omaleimainen kulttuuri- ja yrityskeskittymä kuin Helsingin Teurastamo tai Konepajan alue.

Teurastamo on Helsingin kaupungin omistama entinen teurastamolaitos, jossa nyt toimii ravintoloita ja muita yrityksiä. Konepajalla eli Pasilan vanhoissa veturitalleissa toimii käsityöläisiä, ravintoloita ja muun muassa yksi Kansallisteatterin näyttämö.

Kaikkeen tähän olisi mahdollisuudet myös Onkiniemessä, jos halutaan. Kaupungin on jo yrittänyt myydä Onkiniemen tehtaan siinä toivossa, että ostaja säilyttäisi ainakin osan tehtaasta kulttuurikäytössä. Tähän mennessä ostajaa ei ole löytynyt. Ehkä myyntiaikeet kannattaakin unohtaa ja alkaa kehittää trikootehtaasta Tampereen omaa Telliskiveä tai Teurastamoa yhdessä Onkiniemen yrittäjien ja kulttuuriväen kanssa.

Sitovia päätöksiä ei ole tehty, joten Onkiniemi voidaan vielä pelastaa.

Kirjoittaja on Tampereen Vasemmiston puheenjohtaja, 1. varavaltuutettu ja yhdyskuntalautakunnan jäsen.

III

Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivatkommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:
Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.