Artikkeli: Tampere

22.3.2022 klo 09:00

Lapsiperheköyhyttä vähemmäksi, lisää terveyttä ja turvaa

Erityisesti nyt kun hinnat nousevat, pienituloiset tarvitsisivat tukea. Vasemmistoliiton aloite ruokalaatikoiden jakamisesta lapsiperheille ei kuitenkaan johda käytännön toimiin. Tampereen kaupunki ei ryhdy ruoka-apua jakamaan, sillä kaupunki katsoo järjestöjen ruoka-apujaon riittävän. Näin päätti kaupunginvaltuusto syyskuun kokouksessaan. (Kuva: Cai Melakoski)

Tampereen kaupunginvaltuuston maanantain kokousta edelsi iltakoulu, jossa saatiin katsaus Tampereen etenemisestä hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi. Ilmastopäästöjen merkittävimmät lähteet ovat rakennusten lämmitys, liikenne, sähkönkulutus, teollisuus ja työkoneet, jätehuolto sekä maatalous. Kaikilla osa-alueilla riittää vielä tehtävää. Parhaiten ilmastopäästöt ovat tavoitteen mukaisella polulla sähkön kulutuksessa, hitainta kehitys on ollut liikenteen päästöissä.

Hiilineutraalin Tampereen tiekartassa suunniteltuja ja jo osittain toteutuneita toimenpidekokonaisuuksia on kaikkiaan 37, niissä yhteensä 236 eri toimenpidettä. Tavoitteiden edistymistä voi seurata kaupungin verkkosivuilla julkaistavasta ilmastobudjetista.

Ystävyyskaupunki Kiovalle tukea

Iltakoulussa kuultiin myös pormestari Anna-Kaisa Ikosen (kok.) lyhyt yhteenveto toimista, joilla Tampere on tukenut sodan kurimuksessa elävää Ukrainan ystäväkaupunkiaan Kiovaa sekä Tampereelle tulleita useita satoja pakolaisia. Kaupunki on tukenut lääkintätarpeiden hankintaa 100 000 eurolla sekä antanu 50 000 euron lahjoituksen kansainvälisen Punaisten Ristin kautta.

Riskienhallinta- ja turvallisuusjohtaja Jouni Perttulan katsauksessa kuultiin Ukrainan kriisin mahdollisista vaikutuksista Tampereelle. Myös Tampereella on varauduttava erilaisiin vaikutuksiin kuten disinformaation lisääntymiseen, kyberhyökkäyksiin, laajamittaiseen maahanmuuttoon, työttömyyden kasvuun ja muihin taloudellisiin vaikutuksiin, turvattomuuden kasvuun ja lisääntyviin mielenterveysongelmiin.

Valtuutettu Noora Tapio (vas.) kysyi, miten kaupunki on varautunut ihmiskaupan lisääntymiseen liittyviin riskeihin. Vastaus oli hyvin yleisellä tasolla, mutta turvallisuusjohtajan mukaan asia on huomioitu.

Vasemmistoliitto esittää ruokalaatikoita vähävaraisille perheille

Valtuuston esityslista oli aloitepainotteinen. Vielä valmistelussa olevien aloitteiden osalta nostettiin esiin taas kerran niiden pitkä vastausaika. Vanhimmat vielä käsittelemättä olevat aloitteet olivat vuodelta 2018.

Vastattujen aloitteiden lista oli sekin pitkä. Aloitteita oli pormestarimallin alasajosta tanssilavan rakentamiseen Tampereen alueelle sekä ilotulituksista luopumisesta hulevesiongelmien ratkaisemiseen.

Kokouksessa myös jätettiin aloitteita. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä jätti valtuutettu Ulla-Leena Alpin valmisteleman aloitteen maksuttomien ruokalaatikoiden jakamisesta perhesosiaalityön asiakasperheille. 

Espoossa on meneillään kokeilu, jossa ruokalaatikoita on jaettu valituille perheille kolme kertaa kuukauden välein osana perhetyötä. Kokeilun tarkoituksena on helpottaa vähävaraisten lapsiperheiden arkea ja kannustaa valmistamaan terveellistä, ekologisesti tuotettua ruokaa yhdessä perheen kanssa. Espoon kokeilussa on ollut mukana 25 perhettä ja parhaillaan kerätään perheiden kokemuksia, joiden pohjalta päätetään mahdollisesta jatkosta ruokalaatikkoavulle. 

Vasemmistoliiton aloitteessa esitetäänkin mukaan otettavaksi enemmän lapsiperheitä kuin Espoossa, sillä Tampereella pienituloisuus on Espoota yleisempää. Pienituloisten osuus tamperelaisista on koko maana keskiarvoa korkeampi. Vuonna 2019 kaikista tamperelaisista asuntokunnista lähes 22 prosenttia oli pienituloisia. Pitkittyneesti pienituloisia, eli henkilöitä jotka ovat kuuluneet pienituloisiin kotitalouksiin useamman vuoden ajan oli lähes 10 prosenttia. Tampereella on noin 5 300 lasta, joita lapsiperheköyhyys koskee.   

Valtuutettu Minna Minkkinen jätti aloitteen, jossa hän esittää Tampereesta tehtävän sosiaalisesti kestävien megatapahtumien esimerkkikaupungin. Hän toteaa, että mitä suurempia ovat tapahtumat sitä suurempia ovat myös niiden negatiiviset vaikutukset. Niitä on Suomessa tutkittu vähemmän kuin maailmalla. Esimerkiksi urheilun megatapahtumat lisäävät päihteiden käytöstä aiheutuvia haittoja, lisäävät ihmiskauppaa, lähisuhdeväkivaltaa ja muita kielteisiä vaikutuksia. 

Minna Minkkisen aloitteessa ehdotetaan, että viranomaisten ja tapahtumien järjestäjät selvittävät tilanteen. Selvityksen perusteella tehdää suunnitelma, miten kielteisiä ilmiöitä voidaan ehkäistä ja torjua.

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.