Näkökulma

CAI MELAKOSKI

15.6.2022 klo 16:44

Kesäkuun HS-Gallup: Hallituspuolueiden etumatka oppositioon kasvoi

Helsingin Sanomissa on jälleen mietitty otsikoita niin, että ajatus on mennyt rullille. (Kuvamanipulaatio: Cai Melakoski)

Otsikoiden suunnittelu on yksi vaativimpia tehtäviä journalistisessa työssä. Ennen sosiaalisen median aikakautta pyrittiin otsikkoon, joka mahdollisimman tarkasti ja kiinnostavasti kertoo jutun sisällöstä. Nykyinen käytäntö näyttää painottavan otsikon oletettavasti houkuttelevien klikkausten määrää.

Helsingin Sanomat ja Yle julkaisevat joka kuukausi puolueiden kannatusmittauksen tulokset. Otsikoiden suunnittelu on hankala tehtävä, sillä useimmissa tapauksissa muutokset puolueiden kannatuksessa ovat melko tai hyvin pieniä. Helsingin Sanomien tänään julkaisemassa kesäkuun HS-gallupissa ei tapahtunut suuria muutoksia kesäkuun galluppiin verrattuna.

Kaikki muutokset alittivat reilusti virhemarginaalin, joka HS:n gallup-uutisen mukaan ”on noin 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.”

Jutun otsikolle olisi ollut monta vaihtoehtoa. Kaikkein asiallisin ja jutun sisältöä parhaiten vastaava otsikko olisi ehkä ollut ”Puolueiden kannatus säilynyt suunnilleen ennallaan”. Tosin sellainen otsikko ei ehkä some-jakelussa saisi kovinkaan montaa klikkausta.

HS-Gallupin tulosten nojalla olisi toki voinut löytää enemmän kiinnnostusta herättäviä otsikoita. Juttu olisi voitu otsikoida ”Hallituspuolueiden etumatka hallituspuolueisiin kasvoi”. Otsikolle olisi hyvät perustelut. Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus oli täsmälleen sama kuin toukokuussa, mutta oppositiopuolueiden kannatus laski 0,6 prosenttiyksikköä. Opposition alamäki johtuu perussuomalaisten kannatuksen laskusta 0,9 prosenttiyksikköä. Tämä oli suurin muutos HS-Gallupissa, joten sopiva otsikko olisi voinut olla myös ”Perussuomalaisille toiseksi alhaisimmat kannatuslukemat eduskuntavaalien jälkeen” tai ”Perussuomalaiset ylivoimaisesti suurin häviäjä kesäkuun gallupissa”.

Kesäkuun gallupin ylivoimaisesti suurin voittaja oli SDP, jonka kannatus lisääntyi 0,6 prosenttiyksikköä. Tästä olisi saanut monta otsikkoa, vaikkapa ”SDP kirii umpeen kokoomuksen gallup-etumatkaa” tai ”SDP kasvatti kannatuseron perussuomalaisiin jo 4,9 prosenttiyksikköön”.

Mutta minkä otsikon Hesarin toimitus lopulta valitsi? ”Kokoomuksen kannatus nousi lähes ennätys­lukemiin”. Kuinka latteata, laimeata ja tyhjänpäiväistä. Kokoomuksen kannatuksen nousu lähes ennätyslukemiin tapahtui jo kaksi galluppia sitten. Kokoomuksen kannatus nousi kesäkuun HS-Gallupissa vaivaiset 0,3 prosenttiyksikköä, toukokuun gallupissa kannatus polki paikallaan. Nyt gallup-uutisen otsikon aiheeksi valittiin uutinen kahden kuukauden takaa.

Gallup-tuloksia väitetään toisinaan väärennetyiksi tai ainakin väritetyiksi. Itse uskon, että galluppeja tekevät viestintä- ja markkinointiyhtiöt pyrkivät raportoimaan mahdollisimman tarkkaan ja puolueettomasti kannatusmittausten tulokset. Se on niille elinehto. Sen sijaan gallupjournalismi on valitettavan usein heikkolaatuista ja sen voi monissa tapauksissa epäillä kuvastavan enemmän toimittajan toiveita kuin kannatusmittausten tuloksia. On toki myös valpasta, analyyttistä ja ammattitaitoista poliittista journalismia.

Mutta uutiset kannattaa aina lukea otsikkoa pidemmälle.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva viestinnän opettaja, jonka harrastuksiin kuuluvat vakioveikkaus ja vaalitilastot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *