Artikkeli: Lempäälä, Pirkanmaa, Vasemmisto

5.11.2022 klo 11:09

Lempäälässä lähdetään seurakuntavaaleihin rakkaudella

Esa Salminen, Maari Lakkala ja Hannele Lehikoinen ovat ehdolla Lempäälän kirkkovaltuustoon. Lempäälän seurakuntavaaleissa vasemmistoliitolla ja sosiaalidemokraateilla on yhteislista. Seurakuntavaalipäivä on 20. marraskuuta. Ennakkoäänestys alkaa jo 8.11. (Kuva: Satu Kosola)

Lempäälän vasemmiston ehdokkaat lähtevät seurakuntavaaleihin rakkaudella. Rakkaudella-teema nostaa keskiöön yhteisöllisyyden ja osallisuuden sekä diakoniatyön tärkeyden. Vasemmiston ehdokkaat ovat vaaleissa mukana Lempäälän demarien ja vasemmistoliiton yhteisellä ehdokaslistalla. Listan kolmestatoista ehdokkaasta vasemmistolaisia on kolme.

Kunnalla pitkään työskennellyt Hannele Lehikoinen, 63 vuotta, on toiminut kuluvalla kaudella kirkkovaltuutettuna. Lisäksi Lehikoinen on monelle tuttu luottamustehtävistä niin kunnallispolitiikassa kuin yhdistyksissäkin. Lehikoinen asuu keskustan tuntumassa vanhassa omakotitalossa miehensä ja Ernesti-kissan kanssa. Aikuinen poika asuu jo omillaan. Kun luottamustoimista jää aikaa, kuluu se usein vanhan talon pihapiirissä. Lehikoinen tunnustaakin suorastaan rakastavansa haravointia ja lumitöitä.

Esa Salminen, 53, on nyt toista kertaa ehdolla seurakuntavaaleissa.  Kirkkovaltuuston varavaltuutettu on toiminut tällä kaudella diakoniatyöpajassa. Salminen on myös kunnan vammaisneuvoston jäsen. Ammatillisessa mielessä monessa mukana ollut Salminen kuvaa itseään palvelualan silppu- ja pätkätyöläiseksi. Sääksjärvellä asuva Salminen on ottanut ilolla vastaan seurakuntatalo Sataman.

Maarit Lakkala, 38, on seurakuntavaalien ensikertalainen. Rautakaupassa työskentelevä Lakkala asuu Kuljussa puolisonsa ja neljän lapsensa kanssa. Kolmen teini-ikäisen ja yhden esikoululaisen äitinä ei järjestötyön ohella jää liikaa vapaa-aikaa. Omat vapaahetkensä hän käyttää rentoutuen lukemalla.

Osallisuutta ja katsetta tulevaisuuteen

Salminen toivoo kirkolta katsetta tulevaisuuteen ja nostaa esiin erityisesti ympäristöasiat sekä nuoriin panostamisen. “Nuorissa on tulevaisuus. Nuorten syrjäytyminen on haaste, johon myös kirkon on kyettävä vastaamaan”, Salminen muistuttaa.

Lehikoiselle on tärkeää saada kutsutuksi ihmisiä, niin lapsia kuin vanhuksiakin, kirkon toiminnan piiriin. “Musiikki- ja kulttuuritoiminta tapahtumineen mahdollistaa monille osallistumisen. Musiikki voi myös olla voimavara jaksamiseen.” Myös Lakkala toivoo kirkon kehittyvän yhä avoimemmaksi yhteisöksi: “Haluan olla rakentamassa avoínta, syrjimätöntä ja esteetöntä toimintaa, johon ihan jokainen saa tuntea olevansa tervetullut.” 

Ehdokkaat ovat tavattavissa Lempäälässä sunnuntaina 6.11.  kello 11.30-13.00 keskustelutilaisuudessa kahvila Olkkarissa, Tampereentie 4. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *