Artikkeli: Valkeakoski, Vasemmisto

10.11.2022 klo 11:22

Valkeakoskella kirkko jälleen keskiössä seurakuntavaaleissa

Kaksi henkilöä portaiden edessä osittain näkyvän kirkkorakennuksen edessä.
Valkeakoskella Anni Paarjoki ja Kai Muukkonen ovat ehdolla seurakuntavaaleissa Sääksmäen seurakunnan kirkkovaltuustoon. Molemmat ehdokkaat ovat huolissaan siitä, että vaalien alla käytävä keskustelu on pyörinyt lähestulkoon ainoastaan purku-uhan alla olevan kirkon ympärillä.

Valkeakoskella seurakuntavaaleissa pääasiallisena puheenaiheena on ollut yksi asia: Valkeakosken kirkko. Kirkkovaltuusto on tehnyt kirkosta purkupäätöksen jo vuonna 2018 kirkon huonon kunnon takia. 1960-luvulla rakennettu keskustassa sijaitseva kirkko on ollut talvisin haastava lämmittää, ja rakennus on huonossa kunnossa. Valitukset päätöksestä ovat viivyttäneet purkamisprosessin etenemistä, ja jälleen seurakuntavaalien ykkösteemana on kirkon kohtalo.

Keskustelu kirkosta on jatkunut kauan niin sosiaalisessa mediassa kuin paikallislehden mielipidepalstoilla, ja se on kiihtynyt, mitä lähemmäs vaaleja on menty. Osa ehdokkaista vastustaa kirkon purkamista äänekkäästi.  Kirjoitustulvan vuoksi Valkeakosken Sanomat ilmoittanut, ettei ota enää vastaan vaaleihin liittyviä kirjoituksia.

Kirkon edustan ulkosivua alhaalta päin kuvattuna.
Valkeakosken keskustassa sijaitseva kirkko on huonossa kunnossa, ja se on ollut useita vuosia jo poissa käytöstä.

Sunnuntain seurakuntavaalipaneelissa muutama henkilö yleisöstä marssi ulos kärjistyneen keskustelun vuoksi. Paikalle oli kutsuttu myös poikkeuksellisesti järjestyksenvalvoja.

Valkeakosken vasemmistosta seurakuntavaaleissa on kaksi ehdokasta kristillisen työväen listalla. Kaupunginvaltuutettu, seurakuntavaaliehdokas Kai Muukkonen toivoo, että vaalien alla käytäisiin keskustelua muistakin asioista kuin kirkosta, esimerkiksi diakoniatyön merkityksestä. Diakoniatyön merkitys on Muukkosen mukaan hyvin ajankohtainen, kun elinkustannukset ovat nousseet. Hän on myös huolissaan siitä, miten käy seurakunnalle, jos kirkko aiotaankin kunnostaa.

– Kunnostamisen kustannukset ovat merkittävät ja seurakuntaan kuuluvien määrä vähenee. Jos kaikki rahat laitetaan kirkon kunnostus- ja ylläpitokustannuksiin, onko meillä enää seurakunnassa varaa pitää työntekijöitä tai järjestää mitään toimintaa?

Koulutus- ja hyvinvointilautakunnassa vaikuttava Anni Paarjoki on varajäsenenä kirkkovaltuustossa. Hän on ollut huolissaan keskusteluilmapiiristä ja seurakunnan työntekijöiden jaksamisesta.

– Valkeakoskella seurakuntavaalien keskustelu tuntuu jälleen kerran keskittyvän kirkon purkamiseen, aivan kuten edellisissä seurakuntavaaleissa vuonna 2018. Keskittyminen vain yhteen asiaan vie huomion kaikelta muulta tärkeältä. Meidän pitäisi nähdä kokonaisuutena se, millaisen haluamme seurakunnan olevan tulevina vuosina ja pyrkiä sellaiseen toimintaan, joka vie seurakuntaa nykyaikaan, osaksi arkeamme, Paarjoki ottaa kantaa Facebook-julkaisussaan.

Nainen puhumassa.
Anni Paarjoki on ollut hyvin pettynyt kärjistyneeseen keskusteluun kirkosta. Keskustelu on hänen mukaansa mennyt siihen kilpailuksi siitä, kuka huutaa kovimmin omia mielipiteitään.

Paarjoki haluaisi nähdä seurakunnan paikkana, jossa otetaan ihmiset vastaan sellaisena kuin he ovat ja jonka puoleen voisi kääntyä, kun etsii omaa suuntaansa elämässä. Kirkkokeskusteluun hän huomauttaa, ettei purku-uhan alla oleva kirkko ole suinkaan Valkeakosken ainoa kirkko, ei edes ainoa keskustassa.

– Meillähän on Sääksmäen kirkko, joka sekin tarvitsee lähivuosina kunnostusta. Sitä ei voida purkaa, koska se on hautausmaan yhteydessä, joten kunnostus on pakollinen tulevaisuudessa. Sen lisäksi Valkeakosken Metsäkansassa sijaitsee kirkko ja keskustassa hautausmaalla on kappelikirkko, joka riittäisi kyllä seurakuntalaisten tarpeisiin. Ei edes Valkeakosken keskusta jäisi ilman kirkkoa, jos tämä purettaisiin, hän kertoo.

Molemmat ehdokkaat haluaisivat olla kehittämässä seurakuntaa avoimempaan ja vastaanottavaisempaan suuntaan. Tärkeää olisi saada seurakunta olemaan ajassa kiinni, jotta myös nuoria ja aikuisia saataisiin mukaan toimintaan.

Paarjoki näkee seurakunnassa paljon potentiaalia ihmisten arjen tukijana. Muukkoselle diakoniatyö on tärkein tekijä, joka on saanut hänet pysymään seurakunnan jäsenenä. Kirkko sen sijaan on rakennus, johon ei pitäisi kummankaan mielestä käyttää rahoja seurakuntalaisten kustannuksella. Molemmat haluavat myös nostaa esiin sateenkaariparien aseman seurakunnassa.

Mies ylittää maahan maalatun keltaisen viivan kirkkorakennuksen ovien edustalla.
Kai Muukkonen ylittää keltaisen viivan kirkon edessä. Kyltin mukaan viivan yli mennään vain ”omalla vastuulla”. Muukkosella ei ole erityistä tunnesidettä kirkkorakennukseen, vaikka on siellä ollut monissa tilaisuuksissa.

– Näissä vaaleissa olisi tärkeää nostaa esiin paljon muitakin teemoja. Esimerkiksi sateenkaariparien oikeus tulla vihityksi kirkossa on monien ihmisten elämään vaikuttava asia. Tämän oikeuden toteutumista haluan olla edistämässä, Muukkonen huomauttaa.

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *