Kjell ja Mårten Westön kirjoittama koskettava muistelmateos, Vuodet (Otava 2022) kuvaa katoamattomia hetkiä ja omaa aikaamme kaikkien tuulten riepoteltavana.
Hienovireinen, suruntäyteinen ja kiinnostava kirja koostuu lyhyistä, muistelmallisista, vuoroin Kjellin ja vuoroin Mårtenin kirjoittamista esseistä. Molemmilla heistä on vahva kiinnostus historiaan, erityisesti sen saranakohtiin, joihin tekstit peilautuvat.
Teoksen on suomentanut Laura Beck. Kirja on saatavilla myös äänikirjana, jossa veljekset lukevat omat osuutensa. Vaikka ei erityisemmin äänikirjojen ystävä olisikaan, veljesten omaääninen luenta tuo nostalgissävytteisen reflektoinnin merkityksellisistä elämänkokemuksista elävästi kuulijan iholle.
Vuodet-kirjan kieli on kaunista, taiten kirjoitettua, sivistyneiden kirjailijoiden lyhyitä, vereslihalla kirjoitettuja kiteytyksiä elämän eri vaiheista. Kipeän kauniista rakkaudesta läheisiin, erityisesti heidän äitiinsä, Helsinkiin, Eurooppaan, maailmaamme. Rakkaudesta musiikkiin, urheiluun, tieteisiin ja taiteisiin, erityisesti kirjallisuuteen. Rakkaudesta sivistykseen.
Nostalgiaa historian saranakohdissa
Kirjan kantavana teemana on tekijöiden henkilökohtainen historia, mutta trendikästä autofiktiota Vuodet ei edusta. Sitä kirjailijaveljekset omalla kohdallaan karsastavat.
Henkilökohtaisten kokemusten limittyminen maailmanhistorian, kulttuuripolitiikan ja taiteen kontekstiin historiallisessa ja poliittisessa perspektiivissä tekee Vuodet-kirjasta erityisen kiinnostavan.
– Alitajuisesti tämä varmasti oli lähtökohtamme. Meitä molempia kiinnostavat yhteiskunnalliset asiat, historia, musiikki ja kirjallisuus, joten vain henkilökohtaisista kokemuksista kertominen ei riitä. Kytkemme kirjassamme yksityisen yhteiskuntaan ja ihmiskohtaloihin kirjoittamalla niistä tihentyneistä hetkistä, jolloin ajan lineaarisuus hälvenee, jolloin salama ikään kuin välähtää ja vuosien tai vuosikymmenten erottamat näyt ovat yhtäkkiä mielessäni samanaikaisia, Kjell kuvaa.
Hän uskoo vahvasti, että kirjoilla ja kirjoittamisella on merkitystä, vaikka ne ovat vain sarja haihtuvia kertomuksia miljardien muiden joukossa.
– Päätin lähteä jokaisessa tekstissä jostakin mieleen painuneesta hetkestä, jotka muistan niin voimakkaasti, että se on melkein fyysistä, kuin ne olisivat varastoituneet ruumiiseeni. Vaarana tosin on tulla älymystön arvostelemaksi, Kjell avaa lähtökohtiaan esseessään Pitkä yksinäisyys 2021.
Sotien pitkät varjot
Sotaorpous on luonut pitkät varjot Westön perheen elämään. Sodasta vaiettiin perhepiirissä lähes totaalisesti.
– Äidinisä ja isänisä olivat vain kaksi univormupukuista miestä valokuvissa pianon päällä. Heistä ei puhuttu, eikä uskaltanut kysyäkään. Vasta neljänkymmenen ikävuoteni tienoilla ymmärsin, että minulla oli sisälläni ontto kohta, jota oli vaikea täyttää, Mårten kirjoittaa.
– Isänisä kaatui Summassa talvisodassa helmikuussa 1940 ja äidinisä jatkosodan etenemisvaiheessa elokuussa 1941. Famu ja mummi jäivät leskiksi alle kolmekymppisinä. Isoäitiemme ja vanhempiemme suru oli syvää ja kaikenkattavaa. Myös he osaltaan aiheuttivat kiinnostukseni historiaan, jota käsittelen romaaneissani. Koska kukaan ei oikein ole kertonut menneisyydestä, on itse otettava selvää siitä, Kjell toteaa.
Vuodet-kirjassa on molempien taholta myös paljon filosofista pohdintaa ja itsetutkiskelua. Vaikka siinä on hyvinkin avointa ja intiimiä tilitystä, kirja on tärkeilemätön ja humoristinen. Sivistyneet kirjailijat tarkkailevat ja arvioivat itseään ja kokemuksiaan herkästi, kauniisti ja hauskastikin. Sentimentaalisuuden ja patetian ottaessa valtaa se murretaan tyylikkäästi huumorilla ja itseironialla.
Surun musta aukko
Veljekset kirjoittavat riipaisevasti surun ja hiljaisuuden verhojen hämärissä eläneen äitinsä elämästä sairauden varjossa. Kirja alkaa Kjellin kuvauksella matkasta Veikkolan parantolaan tapaamaan siellä hoidossa olevaa äitiä Mårtenin ollessa vauva ja päättyy äidin kuolemaan ja pohjattomaan suruun.
– Huomasimme vasta kirjan valmistuttua, että äidistämme oli tullut yksi vahvimmista punaisista langoista kerronnassamme. Äitimme ei peitellyt psyykkistä sairauttaan vaan puhui siitä hyvinkin avoimesti yksityisesti ja yhdistystoiminnassa, muun muassa FST:n ohjelmassa. Hän halusi himmentää stigmaa psyykkisesti sairaiden kohdalla. Siksi rohkenimme, avoimesti ja kunnioittaen kertoa, millaista äitimme elämä pimeydessä oli ja minkälaista oli elää hänen kanssaan, Mårten kertoo.
– Paremmin voidessaan hän oli briljantti, hauska, erittäin älykäs ja osaava. Tampereen-mummimme oli aivan ihana. Hän tuli aina luoksemme, kun äiti hajosi. Mutta hänenkin oli vaikea hyväksyä tyttärensä sairautta. Mielenkiintoista on, että Mårtenin, joka jäi vanhempiemme avioeron jälkeen äidin kanssa kahdestaan, teksteissä on enemmän valoisuutta kuin omissani. Äidissä asuva suru, se musta aukko, oli niin vahva, etten kyennyt olemaan veljeni tukena niin paljon kuin olisi pitänyt. Äitimme tarinan synkät juonteet olivat sotaorpouden tuoman loputtoman surun ja kaipuun aiheuttamaa tuskaa, Kjell pohdiskelee.
– Oli tietenkin kipeää kirjoittaa äidistä. Se oli eräänlaista surutyön loppuunsaattamista. Kotimme hiljainen, ahdistunut ilmapiiri edesauttoi omalla tavallaan kirjailijan uralle päätymistäni. Luin paljon, ja myöhemmin aloin kirjoittamaan. Vaikka äiti jumahti aina enenevässä määrin keltaisen nojatuolinsa uumeniin, kirkkaat kaudet olivat myönteisiä. Äiti oli todella kannustava, kirjallisuudesta ja musiikista kiinnostunut ja terveempänä hyvinkin antoisaa seuraa, Mårten muistelee.
Kyräilyä kirjailijakuplassa
37-vuotisella kirjailijanurallaan menestynyt ja moneen kertaan palkittu Kjell Westö kirjoittaa yllättävän avoimesti myös kodittomuudestaan korkeakulttuurin maailmassa.
– Minua ei kiinnosta asemoituminen eivätkä valtataistelut, joita kulttuurin piirissä riittää. Olen aina halunnut vain kirjoittaa omia runojani ja tarinoitani, soittaa kitaraa bändeissä ja säveltää. Olen lähtenyt liikkeelle avantgardesta pienen piirin suomenruotsalaisena kirjailijana, jolloin odotushorisonttini kirjailijana oli vähäinen. Kun kirjani alkoivat myydä, minut hylättiin niissä piireissä, koska ristiriita kaupallisesti menestyneen kirjailijan ja pienen lukijakunnan avantgarden välillä on ilmeinen. Olen varmaan yliherkkä, mutta satutti, kun kollegat alkoivat karsastaa minua, kun kirjani komeilivat myyntilistojen kärjessä. Jossain kirjoitettiin tänäkin syksynä, että on täyttä koketeeraamista, että puhun avoimesti tuosta kodittomuuden tunteesta. Voi olla, mutta minulle tuo tunne on totta, ja minulla on oikeus kirjoittaa siitä. En myöskään lakkaa ihmettelemästä sitä paradoksia, että eräs kirjallisuuden tärkeistä tehtävistä on avata maailmaa ja nostaa asioita pöydälle, mutta kirjallisuuselämän hiljaisista säännöistä ei saisi pukahtaa sanaakaan, Kjell puuskahtaa.
Kirjoittamisen euforinen lumo
– Kun itse saan ensimmäisen aavistuksen siitä keveydestä ja ilosta, jota voi tuntea tullessaan oman tekstinsä kantamaksi, tunne on lumoava ja euforinen, melkein kuin huumetta. Jollain alitajuisella tasolla ymmärrän, että vaikka kirjoittaminen ei auta huoliin, se tekee maailman toisella tavalla näkyväksi, Mårten kuvaa kirjailijantyötään.
Mutta joskus voi olla hemmetin rankkaa kulkea jonkun toisen jalanjäljissä. Tai olla pikkuveli, Mårten kirjoittaa, otsikolla Jännitteitä 2021. Hienoisesti hiertäneestä kahden kirjailijan sisarkateudesta kirjoittavat molemmat. Enää ei moinen hierrä, ja asia on kuulemma loppuun käsitelty.
Kirjassa on myös paljon iloa ja elämänriemua. Ikkunat ja ovet ovat kosmopoliittiveljeksille olleet avoinna Eurooppaan ja ylipäätään maailman turuille taiteen ja kulttuurien lumoon, arkkitehtuuriin ja historiaan.
Osansa saa myös urheilu, erityisesti jalkapallo. Mutta varsinkin Kjell suhtautuu urheiluun nykyään kriittisesti. Raha ja ahneus ovat pilanneet jalkapallon, jota hän pitää maailman kauneimpana urheilulajina.
Vuodet-kirjasta huokuu myös arvostava tietoisuus juurista. ”Minun on usein ollut vaikea suhtautua kahtalaiseen ja ristiriitaiseen sosiaaliseen perintööni. Äidin patriisitausta on ollut niin silmiinpistävä vastakohta isän köyhälle suvulle”, Kjell kirjoittaa.
Henkilökohtainen on poliittista
– Totta kai olen poliittinen kirjailija, Kjell Westö totesi Kansan Uutisten haastattelussa 2017.
– Allekirjoitan tämän nyt maailman ollessa nykyisessä jamassa vielä vahvemmin kuin tuolloin. Ensin havahduimme ilmastokriisiin, sitten puhkesi maailmanlaajuinen pandemia, ja viime keväänä raastavimpana kaikesta Venäjän viheliäinen hyökkäyssota Ukrainassa. Ammattitoimittajan taustoilla, yhteiskuntatieteisiin perehtyneenä ja laajasti lukeneena ihmisenä ei voi kääntää selkäänsä maailmalle. Se olisi moraalitonta. Politiikka merkitsee yhteisiä asioita niin kansallisesti kuin globaalistikin. Tulevaisuus näyttää epävarmalta ja uhkaavalta maailmanpolitiikan kärjistyvässä polarisaatiossa, Kjell tuskailee.
Tämä saa veljekset mietteliääksi. Myös henkilökohtainen kuten historiakin ovat poliittista heidän ajattelussaan ja tuotannossaan, kaiken kauneuden perimmäisessä hauraudessa.
Tämä kirjoitus ilmestyi osana Kansan Uutisten ja Vasen Kaista -verkkolehden yhteistyötä samanaikaisesti kummassakin julkaisussa.