– Heinonen & Aikamme mieskuvat -projektissa jokainen laulu kertoo eri henkilön (mieskuvan) tarinan. Niissä käsitellään erilaisten hahmojen kautta muun muassa ilmastokriisiä, maahanmuuttoa, keskiluokkaistumista, someaddiktiota, ihmisoikeuksien kunnioittamista, sananvapautta ja joulun kaupallistumista. Näillä eri yhteiskuntaluokista ja taustoista tulevilla miehillä on omat ongelmansa ja he suhtautuvat maailman muuttumiseen kukin omalla tavallaan, kuvaa Aapo Heinonen uusinta tuotantoaan.
Kantaa ottava musiikki voi hyvin jazz-pianistin uudella aluevaltauksella. Aikamiehen elämästä -albumi kaupoissa ja suoratoistopalveluissa nyt, levynjulkaisukeikat Tampereen Telakalla huomenna keskiviikkona ja Helsingin Tenhossa torstaina.
Jos en aivan väärin muista, ainakin Mä uhriudun ilmaantui eetteriin jo jonkin aikaa sitten, julkaisuversiota askeettisemmassa muodossa. Minkälainen kehityskaari projektilla on ollut?
– Meillä oli vuoden 2019 aikana parin kaverin kanssa biisikisa-niminen konsepti, jossa aikaa yhden kappaleen tekemiseen oli kolme tuntia. Kappaleen aihe arvottiin aina jollain menetelmällä, ja lopuksi kaikkien tuotokset kuunneltiin. Nyt julkaistun levyn kappaleista Armeijalaulu ja Vastarakennetuilla uusilla alueilla ovat saaneet alkunsa tästä konseptista. Tekstit ja melodia ovat pysyneet kutakuinkin samoina, vaikka tuotanto onkin nyt julkaistulla albumilla viimeistellympi. Tästä konseptista tärkein oppi itselleni oli pystyä tekemään rajatussa ajassa nopeitakin ratkaisuja, kertoo Aapo Heinonen.
– Tätä Aikamme mieskuvat-projektia aloin tehdä aktiivisesti vuoden 2020 tammikuussa kännykkäkameran ja pianon voimin. Kuvasin ja jaoin videoita lähinnä Facebookiin, ja tuotantotapa oli varsin askeettinen. Soitin pianot ja laulut yhtäaikaa purkkiin ja valitsin yleensä kolmesta otosta parhaan. Aiheet biiseihin tulivat sen hetkisistä keskusteluista somessa ja mediassa. Jossain vaiheessa aloin myös satsata enemmän pukeutumiseen ja laulaa biisiä jonain muuna henkilönä kuin itsenäni. Se mahdollisti ylilyönnit ja esimerkiksi äärioikeistolaisen henkilön ajatusten kuvauksen, valaisee Heinonen.
– Maaliskuussa 2020 kaikki valitsemani laulujen aiheet olivat hetkessä vanhentuneita, koska koronan lisäksi ei puhuttu enää mistään muusta. Projekti jäi luovalle tauolle, joka sittemmin laiskuuttani muuttui pelkäksi tauoksi. Mä uhriudun -kappale syntyi poikkeuksellisesti kesän 2020 aikana, jolloin julkaistiin perussuomalaisten ajatushautomon pamfletti ”Totuus kiihottaa”, joka sittemmin vedettiin nopeasti pois julkisuudesta.
– Vasta syksyllä 2021 aika oli kypsä uuden bändin perustamiselle ja päädyimme studioon äänittämään 12 biisiä, joista osa julkaistiin nyt. Vuosi 2022 meni miksauksia ja päällekkäisäänityksiä tehdessä, ja nyt vihdoin vuoden 2023 helmikuussa levy on valmis!
Sanoituksissa on riimit ja tavupainot kohdillaan. Mistä sanoitusihanteesi tai -esikuvasi kumpuaa?
– Kuuntelin varsinkin nuorempana paljon Junnu Vainiota, jonka riimeillä leikkimisen rytmi lienee jäänyt pysyvästi alitajuntaani. Myös Gösta Sundqvistin lakoninen kerrontatyyli kuvaa ainakin osaa tämän albumin hahmoista. Myös J. Karjalaisen kyky kertoa tarinaa sanomatta mitään ihmeellistä on tehnyt vaikutuksen, vastaa Heinonen.
– Olen pyrkinyt ensisijaisesti sanomaan sen, mitä olen halunnut sanoa. Yleensä kappaleen tekstin kirjoittamista aloittaessani minulla on mielessäni henkilö, jonka suuhun se sopii sanottavaksi. Kun kappaleen iskevin lause on valmiina, alan rakentaa tarinaa siihen ympärille. Tässä kohtaa otan yleensä avuksi riimittelyn, jonka avulla lyriikoihin saa eloa. Riimien käyttö rajoittaa hyvässä mielessä luovuutta, jolloin ne auttavat erityisesti säkeistöjen “tyhjien” kohtien täyttämisessä. Vaihtoehtoisesti olen myös rikkonut kaavaa siten, että joka kerran riimi ei tulekaan oletettuun paikkaan, jolloin myös se kohta tekstistä pomppaa enemmän esille.
Mistä yhtyeen muusikot ovat löytyneet?
– Basisti Kalle Ylitalo ja kitaristi Jussi Turunen opiskelivat kanssani samaan aikaan Pop & Jazz-konservatoriolla 2000-luvun puolivälissä. Rumpali Anssi Tirkkonen tuli tutuksi myöhemmin Suomen jazzpiireistä, joissa hengasin erityisesti 2010-luvulla, jolloin julkaisin Aapo Heinonen Quintetillä kolme albumia. Isossa roolissa levyllä ovat myös äänittäjä ja miksaaja Teemu Vänskä, johon tutustuin Metropolialla sekä laulaja Teija Sotikoff, joka on ollut kanssani useissa eri bändeissä viimeisen 20 vuoden aikana, vastaa Heinonen.
Pyrin valitsemaan soittajat omiin projekteihini aina sillä ajatuksella, kenen soitto siihen sopisi hyvin ja keiden kanssa henkilökemiat toimisivat. Tässä bändissä vaikutti osaltaan myös se, että kappaleet ovat poliittisesti värittyneitä. Se itsessään karsi joitakin ajattelemiani soittajia projektin ulkopuolelle, osittain myös heidän omasta tahdostaan, hän jatkaa.
Biisisi ovat näennäisen simppeleitä, mutta niistä löytyy myös muunnesäveliä ja harmoniastakin kikkakolmosia, kerro biisintekometodeistasi.
– Koska jokainen hahmo ja tarina on erilainen, myös kappaleissa mennään biisikohtaisesti laidasta laitaan. Tämän albumin biisit on tehty sikäli teksti edellä, että se on tullut ensin. Sen jälkeen olen lukenut tekstiä läpi eri tempoissa ja valinnut jonkun itseäni miellyttävän sointukierron taustalle. Tämä on asettanut jo tietyt raamit melodian kuljetukselle. Kun melodian rytmi eli tekstin rytmi ja harmonia, eli soinnut ovat valmiina, on varsinaisen melodian teko lopulta vaivatonta siihen päälle Heinonen selittää.
– Tämä metodi on toki näennäisen helppo sellaisille ihmisille, jotka soittavat riittävän hyvin pianoa tai kitaraa. Niin sanottu nykyaikaisempi tapa käyttää musiikkiteknologiaa sopii varmasti monille paremmin etenkin, jos haluaa tehdä elektronisempaa soundia.
Videoilla esiintyvä Heinonen on melkoinen hahmo. Heinonen, ja videoiden kerronnallinen tyyli, tuovat mieleen suomalaisen komedian kuvaston. Mitä Heinosen takaa löytyy, mitä Heinonen haluaa habituksellaan kertoa?
– Huumori on toki isossa roolissa koko projektissa. Välillä kuulija huomaa nauravansa suoraan itse hahmoille, välillä heidän kanssaan. Videoilla esiintyvä hahmo vaihtelee biisikohtaisesti, eikä hän ole kukaan yksittäinen Heinonen. Tähän mennessä julkaistuilla musiikkivideoilla Mä uhriudun ja Karjala takas! habitukseni on poikkeuksellisen samanlainen, koska minulla sattuu olemaan samat silmälasit kummallakin videolla. Tulevilla musiikkivideoilla tähän tulee enemmän vaihtelua, avaa Heinonen.
Videoita on ilmeisesti tulossa joka biisistä? Mistä idea moiseen? Minkälainen urakka idean toteuttaminen on ollut?
– Video on tulossa näillä näkymin kaikista albumin biiseistä lukuunottamatta Somehiljaisuutta. Idea oli siinä mielessä käytännönläheinen, että YouTubesta kuunnellaan kuitenkin musiikkia edelleen eniten. Etenkin tässä projektissa videon kautta kerronta erottaa mukavasti eri hahmot toisistaan, ja kun katsoja näkee eri mieskuvat heille ominaisessa miljöössä, myös musiikin kuunteluun tulee uusia kulmia Heinonen selittää.
– Ensimmäinen video kappaleeseen Suomalainen rakkauslaulu kuvattiin Karkkilassa kesäkuussa 2021 ohjaaja-käsikirjoittaja Emi Linnakosken ja levyllä saksofonia soittavan Pekka Seppäsen kanssa. Tämä video oli suuritöinen osittain myös siksi, että kappale ei ollut lopullisessa muodossaan vielä tuolloin valmis. Lopputuloksesta tuli kuitenkin erinomainen ja video toivon mukaan saa ensiesityksensä Tenhon keikan yhteydessä torstaina 9.2.
– Mitä paskaa!? kuvattiin samalla kun otimme ystäväni Elias Patrikaisen kanssa promokuvia levyä varten. Niitä ottaessa tuli idea esitellä kaikki albumin eri mieskuvat tällä yhdellä niin sanotulla introbiisillä. Itse kappaleen hahmo on jonkinlainen parodia suomalaisesta rap-artistista, jolle nämä muut mieskuvat sitten kertosäkeessä rivistä haistattelevat, että mitä paskaa nyt taas!
– Muissa kappaleissa minulla on ollut kuvausapuna puolisoni Helmi Malmgren, joka on vaivautunut kanssani sopiville kuvauspaikoille niin Kallion baareihin etsimään Karjala-olutta kuin myös Kalasatamaan vastarakennetulle alueelle. Yhteistyö on ollut mutkatonta ja ratkaisut on tehty spontaanisti. Toki kuitenkin niin, että samasta kohtaa kappaletta on useita eri vaihtoehtoja. Editointi on ollut urakan työläin osuus, ja sen olen tehnyt itse Imovie-ohjelmalla.
Onko keikoilla lavalla Aapo vai Heinonen?
– Välispiikeissä olen Aapo, biisien aikana habitukseni saaattaa muuttua hahmojen edellyttämään suuntaan.
Tämähän putoaa kantaaottavan ja vähän myös poliittisen musiikin laareihin. Onko sillä osastolla esikuvia?
– Olen kuunnellut nuorempana paljon Ultra Bran ensimmäistä albumia Vapaaherran elämää, joka lienee tunnetuin suomalainen selkeästi poliittinen levy. Uudemmista esikuvista tulee mieleen Pohjolan Ilmarin albumi Enkä mä rakasta ketään, joka ottaa kantaa ainakin köyhyyteen ja näyttää elämän rappiollisen puolen sellaisena kuin se on.
– Mielestäni suomalaiset artistit himmailevat liikaa poliittisuuden kanssa kai lähinnä siksi, että he tietävät elantonsa olevan vaarassa. Jotkut tosin saattavat pelätä myös maalittamista. Isommat levy-yhtiöt eivät yleisesti ole kiinnostuneita poliittisen musiikin julkaisemisesta.
Entä musiikin ulkomusiikilliset tavoitteet, halutaanko tällä saada jotain yhteiskunnallista aikaan?
– Vaikka tässä musiikissa irvaillaan rankastikin toksisen maskuliinisuuden sävyttämälle mieskuvalle, ihmisten haukkuminen ei ole itse tarkoitus. Monet muutkin kuin äärioikeistolaiset ovat löytäneet teksteistä itsensä ja se on saanut ns katsomaan peiliin hyvällä tavalla. Sellainen huumori joka ei havahduta ihmisiä sisältä, ei ole muuta kuin taskulämmintä viihdettä Heinonen määrittelee.
– Kaikilla mieskuvilla on omat kipupisteensä, enkä suhtaudu lämmöllä varsinkaan tietynlaisten sananvapauden sankareiden arvomaailmaan. Toki puolueellisuus kuuluu musiikissa siten, että esimerkiksi Ilmastotekosia-kappaleen alussa tulee vaikutelma, että tässä naureskellaan aktivistien innokkuudelle vaikuttaa ilmastokriisiin omien valintojen kautta. Kun kappaleen kuuntelee kokonaan, kaikesta hahmottuu toisenlainen kuva. Että tässä vastustetaankin viherpesua ja sitä että päättäjät kapitalismin hengessä sysäävät vastuun muutoksesta kansalaisille.
– Toivon myös, että nykyvasemmisto näyttäytyisi ihmisille jatkossa varteenotettavampana vaihtoehtona ja veisi vähitellen perussuomalaisilta paikan niin sanottuna kansan puolueena. Tällä hetkellä vasemmistolle on jäänyt moraalinvartijan rooli, joka on haavoittuva. Samalla tuntuu, että äärioikeisto voi painella menemään ihan omilla säännöillään harmittelee Heinonen.
– Mielestäni nyt on uuden poliittisen musiikin aika, koska maailma on muuttunut ja tulee muuttumaan lyhyessä ajassa yllättävänkin paljon, päättää Heinonen.