Kun eduskuntavaalit edellisen kerran käytiin vuonna 2019 ja demarivetoinen hallitus astui valtaan, olin Tampereella tuore valtuutettu ja istuin elinvoima- ja osaamislautakunnassa. Siellä päätetään muun muassa toisen asteen koulutuksen ja työllisyydenhoidon asioista.
Maan hallituksen vaihtuminen 2019 näkyi lautakunnassa lähes välittömästi. Edellisinä vuosina olimme joutuneet säästämään käytännössä kaikesta, kiitos Sipilän hallituksen koulutusleikkausten. Hankalin tilanne oli ammatillisessa opetuksessa, sillä oikeistohallitus oli heiluttanut taistelukirvestään ja vienyt ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta pois järkyttävän 250 miljoonan euron potin. Lautakunnan näkökulmasta tämä tarkoitti synkkiä valintoja, vaikka kaupungin omaa rahoitusta jopa lisättiin: muita vaihtoehtoja ei käytännössä annettu kuin koulutustoiminnan ripeä keskittäminen sulkemalla pienempiä yksiköitä, tai sitten henkilöstömenojen karsiminen, mikä olisi vaikuttanut opetukseen rajusti ja suoraan. Valitsimme seinistä säästämisen siinä määrin, kuin se oli mahdollista.
Uuden vasemmistohenkisemmän hallituksen astuessa valtaan 2019 lautakunnalla olikin yhtäkkiä taas varaa ammatillisen koulutuksen normaaliin pyörittämiseen ja jopa lisäpanostuksiin. Sipilän ja Marinin hallitusten välinen ero oli koulutuksen järjestämisen näkökulmasta kuin yö ja päivä. Tämä tuntui jopa hieman turhauttavalta: olinhan itsekin ollut mukana panemassa tilaleikkauksia täytäntöön parempien vaihtoehtojen puutteessa. Jos olisin osannut ennustaa Li Anderssonin opetusministerikauden, olisin varmasti osannut peräänkuuluttaa malttia vyönkiristystoimiin. Mutta en osannut, ja se oli virhe, joka kalvaa edelleen.
Nyt eduskuntavaalit on jälleen käyty ja maan hallitus on vaihtumassa. Vielä on mahdotonta sanoa, mitä oikeiston valtaanpaluu tarkoittaa kuntien ja hyvinvointialueiden rahoituksen kannalta, mutta talouskuripuheen jyrkkyyden perusteella pelkään pahinta. Kunnallisen ja alueellisen itsehallinnon kannalta on hankala fakta, että me paikallispoliitikot joudumme kaupunginvaltuustoissa ja aluevaltuustoissa ottamaan vastaan ne budjettileikkaukset, mitä valtionosuuksiin tehdään. Kunnat ja hyvinvointialueet huolehtivat liki kaikista keskeisistä asukkaiden yhdenvertaisuutta, henkeä, terveyttä ja hyvinvointia turvaavista palveluista, oikeuslaitos pois lukien. Kun tiedämme, millaisen mielenterveyskriisin ja hoitajapulan keskellä elämme, leikkauksilla tulee olemaan valtava inhimillinen hinta.
Aluevaltuutettuna ja kaupunginvaltuutettuna olen erityisen huolissani siitä, mitä eduskuntavaalien tulos tarkoittaa koulutuksen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitukselle. Pidän merkittäviä leikkauksia varsinkin jälkimmäiseen jokseenkin varmana – elleivät hallitusneuvottelut sitten epäonnistu niin pahasti, että joudumme uusiin vaaleihin. Kokoomuksen linja kuuden miljardin euron menoleikkauksista on joka tapauksessa mahdoton toteuttaa kajoamatta valtion ylivoimaisesti suurimpaan menoerään, joka on juurikin sosiaali- ja terveyspalvelut.
Kunnilla on periaatteessa taloudellinen itsehallinto ja pystyisimme teoriassa paikkaamaan valtionrahoituksen leikkauksia vaikkapa veronkorotuksin, mutta kuntaveron korotus olisi mielestäni epäoikeudenmukainen vaihtoehto, mikäli oikeistohallitus samaan aikaan kohdistaisi tuloveronalennuksia rikkaille.
Hyvinvointialueiden tilanne on kuntia hankalampi, koska niillä ei ole verotusoikeutta. Pirkanmaan hyvinvointialueella käytännössä kaikki palvelumaksut on jo asetettu tappiin. Sosiaali- ja terveyspalvelujen näkökulmasta valtionrahoituksen leikkauksia ei siis voida kompensoida oikein mistään.
Mikäli tuleva hallitus päätyy leikkaamaan hyvinvointialueilta, budjettivaje tulee kohdistumaan jollakin tavalla kaikkien kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluihin. Sillä taas on välittömät ja kauaskantoiset vaikutukset palveluiden saatavuuteen ja terveyseroihin.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu Tampereella ja Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja.
III
Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.