Näkökulma, Valkeakoski

VALKEAKOSKI PRIDEN JÄRJESTÄJÄT

19.6.2023 klo 11:28

Vihaa ja väkivaltaa vastustavia ääniä tarvitaan joka päivä

Valkeakosken pride-tapahtumaa vietettiin kesäkuussa jo toista kertaa. (Kuva: Anna Weckström)

Tämän vuoden Valkeakosken pride-tapahtuman teemaksi valikoitui turvallinen mediaympäristö. Me järjestäjät olemme halunneet teemalla ottaa kantaa siihen, kuinka tärkeää on tehdä aktiivisia tekoja verkossa ilmenevän vihapuheen kitkemiseksi. Tästä kannamme kaikki osaltamme vastuun.

Erityisessä roolissa turvallisen mediaympäristön rakentamisessa ovat tietysti mediat, kuten tapahtuman suojelijana toiminut Valkeakosken Sanomat. Medialla on merkittävä valta ohjata yleisen keskustelun suuntaa. Yhtenä esimerkkinä tuosta vallasta on, millainen linja valitaan keskusteluosioiden moderoinnissa. Tarvitseeko media sivuillaan tykkäyksiä kerääviä törkykommentteja? Valta tuo vastuun, jota vallankäyttäjän tulee käyttää viisaasti ja rakentavasti.

Yhteiskunnassamme viime vuosien aikana vihapuhe on valitettavasti nostanut enenevissä määrin päätään ja samaan aikaan kynnys puuttua siihen tuntuu kasvaneen. Ilmiö on arkipäiväistynyt, tullut normaalimmaksi. Sitä näkyy sosiaalisen median kanavissa, uutisten kommenteissa sekä erilaisilla keskustelualustoilla. Osallistuminen keskusteluun tai pelkkä esillä olo medioissa voi jo altistaa ihmisen turvattomuudelle.

Vähemmistöt ovat vihapuheen suhteen erityisen haavoittuvassa asemassa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä sortavat puhetavat eivät valitettavasti ole kadonneet minnekään. Olemme Pirkanmaalla joutuneet todistamaan myös fyysisen väkivallan tekoja, jotka ovat kohdistuneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Tällaiset teot ovat aina kytköksissä leimaavaan kielenkäyttöön. Vihaa ja väkivaltaa vastustavia ääniä tarvitaan joka ikinen päivä – ei ainoastaan pride-kuukautena.

Pridessa on kyse ihmisoikeuksista. Ottaminen osaa julkiseen keskusteluun sisältää valitettavasti monille suuria riskejä joutua sanallisten hyökkäysten kohteeksi. Vihapuhe pyrkii sulkemaan ulkopuolelle, leimaamaan, mitätöimään, vaientamaan yksilöitä sekä ryhmiä. Vihapuhe lietsoo lisää vihaa ja luo kasvualustaa sortamiselle. Siksi turvallinen mediaympäristö on vahvasti ihmisoikeuskysymys.

Ihmisryhmien sortaminen ei ala tyhjiössä. Leimaava, halventava, väheksyvä kieli on aina mukana osana sortomekanismeja. Vähemmistöihin kohdistuva väkivalta saa kasvualustansa kielestä. Verkossa rehottava vihapuhe sekä lietsoo väkivallan tekoja että on itsessään väkivaltaa. Toista alistavat sanat ovat tekoja, ne eivät ole pelkkää vitsiä, naureskelua, sivuhuomautuksia, puolihuolimatonta kiusaa. Vihapuhe on väkivaltaa ja se traumatisoi.

On meidän jokaisen vastuulla puuttua vihapuheeseen. Jokaisen vastuulla on todeta, että tämä ei ole hyväksyttävää. Vihasta ja väkivallasta ei saa tulla normaalia. Turvallinen mediaympäristö on kasvualustaa turvallisemmalle yhteiskunnalle, jonka rakentaminen ja johon osallistuminen on jokaisen asia.

Anna Weckström

Pia Hänninen

Veera Kiretti

Elsa Nisula

Minna Hölttä

Mila Kukkamäki

Kia Eklund

Milana Sirén

Enni Takala

Iris Käkönen

Petra Pikkanen Vainio

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *