Pirkanmaan hyvinvointialue, Pirha on ilmoittanut vähentävänsä laitoshoitopaikkoja, ympärivuorokautista palveluasumista ja myös kotihoitoa. Tilalle tarjotaan digitaalisuuden lisäämistä, perhe- ja omaishoitoa ja yhteisöllisen asumisen kasvattamista. Pulmana on vaan, että raskaampiin palvelumuotoihin päädytään juuri siksi, että kevyemmät palvelut eivät ole enää riittäviä. Mikään määrä digitaalisuutta ei auta vanhusta, jonka muistisairaus on edennyt siihen pisteeseen, ettei tunnista enää läheisiään, ei osaa pitää huolta itsestään ja mahdollisesti käyttäytyy aggressiivisesti ympärillä olevia kohtaan. Näiden palveluiden käyttäjäryhmät ovat siis aivan erilaiset.
Väestö ikääntyy ja fakta on, että ikääntyneiden määrä tulee kasvamaan. Kotihoitoa pitäisi vähentämisen sijaan kehittää laadukkaampaan suuntaan, arvioida ostopalveluiden kustannukset ja suunnitella kokonaan uudelleen, miten tässä muuttuvassa tilanteessa voidaan tarjota laadukasta, kiinnipitävää hoitoa kotiin siten, että henkilöstö on työhönsä motivoitunutta, sitoutunutta ja että heillä on oikeasti aikaa ja mahdollisuutta tehdä työtään hyvin. Heille kuuluu tästä myös asiallinen korvaus. Jos meillä on varaa maksaa keikkahoitajille suuria summia rahaa, onko todella niin, että emme pysty myös näyttämään arvostusta palkassa omalle väellemme?
Lopulta kyse on arvovalinnoista ja siitä, mihin päätämme veroeuromme laittaa. Tapa jolla kohtelemme vanhuksia, valaisee arvopohjamme näkyvästi, koska valintoja ei voida perustella tuottavuudella, voittojen maksimoinnilla tai tulevaisuusinvestoinneilla. Kyse kun nimittäin on puhtaasti siitä, miten valitsemme ja haluamme kohdella heitä, jotka ovat jo antaneet suurimman panoksensa yhteiskunnan varojen kasvattamiseksi. Meidän arvoamme yhteiskuntana puolestaan mitataan sillä, miten huolehdimme heistä, joiden asema yhteiskunnassa ei ole kovin vahva. Juuri nyt tuo arvo ei näytä kummoiselta.
Kirjoittaja on laillistettu sosiaalityöntekijä ja Tampereen Vasemmiston puheenjohtaja