Artikkeli: Suomi, Vasemmisto

13.9.2023 klo 15:57

Li Andersson on käytettävissä vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi

Li Andersson on valmis presidenttikisaan. Hän haluaa edistää arvo- ja ihmisoikeusperusteista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä vastata ilmastokriisin aiheuttamiin haasteisiin. (Kuva: Perttu Iso-Markku)

Li Andersson on tänään ilmoittanut olevansa käytettävissä presidenttikisaan. Anderssonin mukaan vasemmistoliitto on halunnut asettaa oman ehdokkaansa ajankohtaisen yhteiskunnallisen ja globaalin tilanteen vuoksi. Hän nostaa teemoikseen ulko- ja turvallisuuspolitiikan, ilmastokysymykset ja ihmisoikeudet. Hän kertoo pohtineensa kesän ajan ehdokkuutta erityisesti ajankäyttönsä ja jaksamisensa näkökulmasta.

– Kyllä Li Anderssonissa virtaa riittää. Olen käytettävissä, jos puolueväki sitä haluaa, hän paljastaa.

Tiedotustilaisuudessaan Andersson painottaa, että tulevat vuodet ovat keskeisiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta, sillä Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on muuttanut Euroopan turvallisuustilannetta paljon. Hän korostaa, että on hyvin tärkeää tuoda esiin Ukrainan tukemisen jatkumisen ja jälleenrakennuksessa auttamisen merkitystä.

Andersson haluaa, että presidentinvaalissa puhutaan Suomen roolista Nato-maana. Hänen mukaansa tulevina vuosina tullaan määrittämään, minkälaiseksi Suomen Nato-jäsenyys tulee muotoutumaan. Hän ottaa vertailukohteekseen Pohjoismaat, kuten Norjan, joka on linjannut, ettei salli ydinaseita maaperälleen.

– Rauhan rakentamisen saralla me haluamme, että Suomi tekee vahvaa arvo- ja ihmisoikeusperustaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, Andersson kertoo.

Ilmastokriisin Andersson nimeää aikamme suurimmaksi uhkaksi luonnon, terveyden, tasa-arvon ja turvallisuuden kannalta. On hänen mukaansa epäoikeudenmukaista, että niissä maissa kärsitään eniten, jotka ovat vähiten vaikuttaneet ilmastokriisin etenemiseen. Ilmastoon liittyvä keskustelu oikeudenmukaisuudesta on juurikin siksi paikallaan myös presidentinvaalissa. Andersson huomauttaa, että kehitysavusta leikkaaminen kertoo, ettei Suomi ole valmis kantamaan globaalia vastuuta ilmastokriisistä.

– Jos minut valittaisiin, haluaisin arvojohtajana nostaa esiin niiden äänen, joiden ääni kuuluu yhteiskunnassamme heikosti, Andersson kuvailee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *