Näkökulma

SOHVI SIRKESALO

27.9.2023 klo 16:00

Sanoista tekoihin, siiviltä kiskoille

Tampereen uusi vasemmiston varavaltuutettu Sohvi Sirkesalo matkusti maata pitkin Belgiaan ja suosittelee kokemusta muillekin. Kuvassa hän on Tukholman rautatieasemalla. (Kuva: Mika Kylänen)

Työhöni Tampereen ammattikorkeakoulussa kansainvälisten asioiden koordinaattorina kuuluu silloin tällöin matkustamista: vierailuja yhteistyökouluihin, erilaisiin kulttuuri- tai media-alan tapahtumiin tai konferensseihin. Tietoisuus ilmastokatastrofista pakottaa ajattelemaan matkustamisen tarpeellisuutta. Koronarajoitukset tekivät verkkotapahtumista arkipäivää ja lentomatkustamisen paisuminen pandemiaa edeltäneen ajan tasolle mietityttää ennen jokaista reissua. 

Lentämisen vähentämisestä puhutaan paljon ja esimerkiksi Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelmassa maata pitkin matkustamiseen myönnetään lisätukea, joka tosin ei ole euromääräisesti suuri summa, mutta pyrkii ohjaamaan valintoja juna- ja bussimatkustamiseen. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) raportin mukaan matkustajaliikenteen siirtymisellä lentomatkustamisesta raiteille saattaa olla ratkaiseva merkitys vihreän siirtymisen kannalta.

Haluan omalta osaltani siirtyä sanoista tekoihin ja valita juna- tai bussiliikenteen aina, kun se on mahdollista. Suomen maantieteellinen sijainti ei tee tästäkään matkustamisesta huoletonta, koska laivaliikenteen ympäristövaikutukset ovat melkoiset ja matka-aikaan tulee helposti yksi vuorokausi lisää. Matkanteko lentäen on niin helppoa, nopeaa ja huoletonta, miksi kukaan valitsee junan, jos lentoja on tarjolla?

Onko matkapäivä työpäivä vai tekeekö työntekijä sen omalla ajallaan? Meneekö laivareissu turistishoppailuksi? Tuleeko junalla kuljettaessa lisää kalliita hotelliyöpymisiä? Ei ihme, että monet yritykset ja organisaatiot eivät varsinaisesti kannusta maata pitkin matkaamiseen.

Kollegani kommentoivat päätöstäni varoittelemalla, että junat myöhästelevät myös Saksassa, joutuisin raahaamaan laukkuani ympäri asemia, eikä junissa toimisi netti. Organisaatiomme matkapalveluyritys vastasi tiedusteluihini sähköpostilla, jossa lueteltiin kahdeksan kaupunkia ja ”junanvaihtoja läpi yön”. Kolme minuuttia myöhemmin sähköpostiini tuli lentoehdotus.

Oma matkakertomukseni työmatkalta maata pitkin Belgiaan


Maanantaina 18.9. lähdin kello 18.10 lähtevällä junalla Tampereelta Turkuun, josta matkustin laivalla Turusta Tukholmaan. Laivassa kohtasin sattumalta kollegan matkalla Ruotsiin oman alansa seminaariin. Keskustelimme yhden lasillisen ajan työasioista ja saimme parikin hyvää hankeideaa kestävän kehityksen teemoihin liittyen.

Tiistaina 19.9. kello 8.21–13.25 matkustin junalla Tukholmasta Kööpenhaminaan. Junavaunussa oli tilaa ja rauhallista, nettiyhteys toimi hyvin, kirjoitin sähköposteja, pidin yhden opiskelijatapaamisen verkossa. Kööpenhaminassa oli lounas aseman läheisessä kahvilassa. Kello 15.30 lähdin junalla Kölniin. Vaihdoin junaa Hampurissa noin kello 20.00. Nettiyhteys toimi, tein töitä ja luin kirjaa. Perille Kölniin saavuttiin noin puoli tuntia myöhässä. Tämä oli ainoa hetki, jolloin iski matkaväsymys. Kölnissä majoituin aseman läheiseen hostelliin.

Keskiviikkona 20.9. kello 9.40 juna Leuveniin, junan vaihto Liège-Guillemisissa. Perillä Leuvenissa olin kello 11.30.

Matka oli onnistunut, ja voin suositella kokemusta jokaiselle. Vähemmän jonottamista, enemmän vaihtuvia maisemia ja kohtaamisia.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton varavaltuutettu Tampereen kaupunginvaltuustossa.

III

Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:
Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *