Paras tapa elämässä menestymiselle on valita itselleen hyvin koulutetut ja varakkaat vanhemmat. Näin ei kuitenkaan käy pispalalaiselle Aleksanteri Sammakolle Tampereen Teatterin uutuusnäytelmässä Klaani. Pelkistetty huoneteatterilavastus luo näyttämölle vahvan tupakansavuisen sodanjälkeisen tunnelman.
Sammakon veljekset Samuli (Tommi Raitalehto), Benjamin (Matti Hakulinen) ja Leevi (Esa Latva-Äijö) kamppailevat sisäisten perkeleittensä, päihteiden ja pikkurikollisuuden kourissa.
Sukua riivaava alkoholismi ja rikollisuus piiskaavat Aleksanteria (Antti Tiensuu) lapsesta pitäen. Sammakoiden suvussa varjellaan salaisuuksia ja tarinoiden kertomisen avulla tuodaan elämään jännitystä.
Aleksanteri otetaan kuusivuotiaana huostaan lastenkotiin isänsä juopottelun ja äitinsä Ullan (Elina Rintala) irtonaisen elämän vuoksi. Vanha Aleksanteri -vaari, hakee pojan pois lastenkodista. Aleksanterille syntyy rötöstelyjensä ja juopottelunsa jälkeen lahkouskovaiseksi tulleeseen vaariin läheisemmät välit kuin vanhempiinsa. Setiensä ja tätinsä haukkuessa kuolemaa tekevää vaaria, Aleksanterin sisäiset ristiriidat elämän mielettömyyttä vastaan kasvavat.
Katukulttuurin arvot
Rikosten polkuja tallaavaa Leevi-setäänsä hän ihailee sokeasti eräänlaisena sankarina, vaikka ymmärtääkin rikolliskolmikon umpikujan. Rehvastellen sankariteoillaan he pyörivät samoilla kulmilla, koska muualla ovat tuntemattomia. Tämän katukulttuurin eläjän arvojen mukaista ovat vain kadun kokemukset ja koettelemukset. Kadulla selviäminen ilmentää todellisen elämän hallintaa. Kirjasivistys on halveksittavaa ei-elämää. Koulussa vain välitunnit ovat todellisia oppimistunteja.
Muutaman päivän Hatanpäällä verstaassa hiojana työskenneltyään Aleksanteri kysyy:
– Miksi minun pitäisi raataa, että joku toinen rikastuisi. Ketään ei kiinnosta, mitä minä haluan.
Ulkomaailma viestittää nuorelle Aleksanterille arvoistaan hyvin yksipuolisesti, siksi elämän suunnan valitseminen on vaikeaa, yksinäistä ja ahdistavaa.
Raakel-täti (Eeva Hakulinen) opastaa nuorta Aleksanteria:
– Vanha Aleksanteri ei uskaltanut katsoa totuutta vaan hautasi rötöstelynsä lahkolaisuuteensa. Lahkolaiset peilaavat omaa hyvyyttään Raamatun lehdiltä. Älä kuuntele heitä.
Isä-Samuli kiroaa vanhan Aleksanterin tavan uskoa Jumalaan, joka kohtelee ihmisiä kuin renkejä.
Kirjailijan omaelämäkertaa
Pasi Lampelan käsikirjoittama ja ohjaama Klaani-näytelmä perustuu tamperelaisen Tauno Kaukosen (1929–83) vuonna 1963 ilmestyneeseen esikoisromaaniin. Teoksesta otettiin uusintapainos ilmestymisensä 60-vuotisjuhlan kunniaksi.
Romaani palkittiin Weilin+Göösin parhaana romaanina, se pysyi myyntilistojen kärjessä useita vuosia ja tuotti luojalleen kaksi akatemia-apurahaa, saavutus, johon kukaan muu kirjailija ei ole sen koommin yltänyt.
Klaani on pitkälle Kaukosen omaelämäkerrallinen romaani. Kaukosen isä oli hitsari Aadolf Albin Kaukonen ja äiti Helmi Kaukonen (os. Soppela) oli kutoja.
Sodan jälkeen Kaukosesta oli hyvää vauhtia kehittymässä nuorisorikollinen. Suurimmasta rikoksestaan eli kultasepänliikkeen ryöstöstä seurasi vankilatuomio. Lusimisreissunsa jälkeen hän päätti repäistä itsensä irti rikollisesta ympäristöstä ja vaihtoi elämänsä suuntaa.
Nuori kirjailijanalku vaihtoi Tampereen maisemat äitinsä synnyinsijoille Petäjävedelle työskennellen maataloustöissä. Tampereelle Kaukonen palasi vastavihityn Taimi-vaimonsa kanssa vuonna 1952.
Uusi suunta elämään löytyi rakennustyömailla maalarina sekä aktiivisena ammattiyhdistymismiehenä. Voitto Pirkanmaan kirjoituskilpailuissa 50-luvun lopulla näytti suunnan kirjailijaksi.
Kaukonen palkittiin Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla vuosina 1963 sekä 1975 romaanista Veräjättömän tarina. Valtion kirjallisuuspalkinnon hän sai 1976. Vuonna 1971 Kaukonen julkaisi romaanin Ken surmais suuren linnun. Hänen tuotantoonsa kuuluu useita näytelmiä, novelleja ja kuunnelmia.
Mika Kaurismäki ohjasi vuonna 1984 elokuvan Klaani. Pasi Lampelan teatteridramatisointi on ensimmäinen laatuaan.
Yhteiskunta on armoton kone
Sodan jälkeinen maailma tarjoaa nuorelle Aleksanterille mahdollisuuksia murtautua ulos sukurasitteista ja yhteiskunnan marginaalista tyttöystävä Mirjan (Annuska Hannula), työpaikan ja opiskelumahdollisuuksien muodossa. Mutta onko hänen kohtalonaan toistaa sukunsa miesten törttöilyjä?
Aleksanteri lankeaa ystävänsä Roopen (Arttu Soilumo) houkuttelemana hattukaupan ryöstöön. Klaanin henkilöt osoittavat harvoin mitään suuria yhteiskunnallisia intohimoja. Useimmiten seurataan asioita sivusta ja todetaan tapahtumien kulku lyhyillä kommenteilla. Elämä on niin epäjohdonmukaista, ettei edes kannata yrittää puhua totta.
Karvas totuus kun on, että virallisten instituutioiden vallan kahvassa olijat ovat totuuden suhteen aina tavalliseen kansalaiseen nähden etulyöntiasemassa. He voivat asemansa vuoksi lyödä virallisen leiman omille versioilleen todellisuudesta.
Komisario Siilipää (Matti Hakulinen) ihmettelee Aleksanterille, miksei tämä käytä tahtoaan muuhun kuin pikku rötöstelyyn:
– Yhteiskunta on armoton kone, meitä on monta, se nujertaa sinut. Löysimme sellistä nämä liuskat, joihin olit kirjoittanut mietteitäsi. Jatka kirjoittamista nyt, kun sinulla on siihen aikaa.
Tämä Siilipään loppulause viitoittaa Aleksanterin tietä kirjailijan uralle, siis ulos sukuaan riivaavasta umpikujasta.
Vahvat naiset heikkojen miesten takana
Naisten roolin korostamista olisi näytelmässä toivonut enemmänkin. Nyt he jäävät sivustakatsojiksi, vaikka todellisuudessa he näkevät kaiken sen läpi, mille miehet ovat täysin sokeita.
Naiset pitävät renttuilevat ja rötöstelevät miehet ruoassa ja tarjoavat heille yösijan. Lopulta naiset tekevät näkemästään ja kokemastaan tarvittavat johtopäätökset. Äidin ja Aleksanterin jäähyväiskohtaus on esityksen riipaisevin.
Lampelan tulkinta Kaukosen tarinasta seuraa kenties liiankin uskollisesti kirjan tapahtumia. Veljekset jäävät muutamaa herkkää kohtausta lukuun ottamatta etäisiksi kohkaajiksi. Antti Tiensuu ristiriitojensa riivaamana, särkyneenä Aleksanteri Suurena tekee hienon ja koskettavan roolin.
Klaani on monessa mielessä ajankohtainen näytelmä, ei vähiten siksi, että se kuvaa 75 vuoden takaista Tamperetta. Sitä voi myös peilata Orpon hallituksen intoon palauttaa sodan jälkeinen vanha kurjuus ennen hyvinvointivaltion syntysanoja.
Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö: Klaani
Sovitus ja ohjaus: Pasi Lampela
Lavastus- ja puvut: Mikko Saastamoinen
Valot: Mika Hiltunen
Äänisuunnittelu: Opa Pyysing
Kampaukset-maskit: Kirsi Rintala ja Johanna Vänttinen.
Rooleissa: Antti Tiensuu, Matti Hakulinen, Esa Latva-äijö, Arttu Soilumo, Annuska Hannula, Elina Rintala, Eeva Hakulinen, Tommi Raitalehto.
Kantaesitys 26.10.2023.