Artikkeli: Kulttuuri, Vasemmisto

20.10.2023 klo 11:05

Vasen Kaista kasvaa vapaaehtoisten voimasta

Vasemman Kaistan toimittajiksi ja kuvaajiksi ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet. Uusia kaistalaisia oli perehtymässä lehden tekemiseen torstai-iltana. (Kuva: Anna Weckström)

Vasen Kaista -verkkolehti on tekijöidensä näköinen lehti. Siitä kertovat yli kolme tuhatta kirjoitettua juttua ja yli seitsemän ja puoli tuhatta julkaistua kuvaa. Kymmenen vuoden aikana kaistaa on ollut tekemässä yli 400 toimittajaa ja kuvaajaa. Puolen sataa toimittajaa ja kuvaajaa kirjoittaa ja kuvaa kaistalle säännöllisesti.

Vasen Kaista -lehden toimittajiksi ja kuvaajiksi ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat kiinnostuneita tekemään vasemmistolaisiin arvoihin ja hyvän journalistiseen tapaan sitoutunutta journalismia. Uusille kaistalaisille järjestetäänkin säännöllisesti perehdyttämisiltoja. Seuraava perehdyttämisilta on tulevana keväänä.

Yli miljoona sivulatausta

Vasen Kaista -verkkolehden perustamisen yhtenä pontimena oli vasemmistolaisten näkemysten ja toiminnan heikko näkyvyys valtamediassa. Lehden tavoitteeksi asetettiin sekä kasvattaa Pirkanmaan näkyvyyttä mediajulkisuudessa että herättää julkista keskustelua vasemmistolle tärkeistä poliittisista kysymyksistä.

Medianäkyvyyden lisäämisen ohella kaistan tavoitteeksi asetettiin myös Pirkanmaan vasemmiston sisäisen viestinnän parantaminen, jotta vasemmiston aktiivit tietäisivät, mitä milloinkin on tekeillään. Kaistan tapahtumapalstasta onkin tullut lehden yksi vierailluimmista sivuistoista.

Kymmenessä vuodessa Vasen Kaista on saavuttanut tavoitteensa ja vakiinnuttanut asemansa pirkanmaalaisena mediana, jonka jutut kertovat valtamediassa katveeseen jäävistä ihmisistä ja tapahtumista. Vasemmistolaisille tärkeät  tapahtumat, näkemykset ja poliittiset päätökset ovat saaneet rutkasti lisää näkyvyyttä. 

Vakiintumisesta kertoo kaistan kävijämäärän kasvun. Kymmenen vuoden aikana kaistan sivuja on ladattu 1,3 miljoonaa kertaa. Yksittäisiä käyntejä on ollut yli 900 000.

Vasemman Kaistan levikki on kasvanut tasaisesti. Vuodesta 2023 on tulossa ennätysvuosi: kuukausittainen kävijämäärä noussee 10 000. (Tilastokuva: Cai Melakoski)

 

Kirjoittaja on toiminut Vasemman Kaistan päätoimittajana marraskuusta 2013 maaliskuulle 2020 ja marraskuusta 2021 lähtien.

 

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *