Mitä tapahtuu kansalaisten yhteydenotoille?

Poliitikkojen ja kansalaisten kohtaamisia tapahtuu monenlaisissa tilanteissa. Itse kommunikoin lähes päivittäin sosiaalisessa mediassa. Lisäksi ihmisiin törmää kasvokkain esimerkiksi puolueen järjestämissä tilaisuuksissa tai sattumalta bussissa matkalla töihin. Perinteinen ammattijournalismi on sekin vuorovaikutusta, joskin usein välillistä.

Tässä kirjoituksessa keskityn minulle kansanedustajana tuleviin yksityisviesteihin. Kerron, mitä niille tapahtuu ja miksi. Arvelen, että tällaisella prosessikuvauksella voi olla jotain yleisempää kiinnostavuutta, vaikka jokaisen poliitikon kohdalla toimintatavat tietysti vaihtelevat.

Kiitoksia, epäkohtia, ongelmia

Minuun saa yksityisviestillä yhteyden puhelimella, somen yksityiskanavilla, sähköpostilla ja tietenkin perinteisellä kirjeellä. Tavallisena työpäivänä saan noin sata viestiä kanavia pitkin. Käyn postini läpi itse. Kun siitä karsitaan pois esiintymispyynnöt, tapahtumakutsut, järjestöjen lobbausmateriaalit sekä erilaisten luottamuselinten viestittely, jäljelle jää noin kymmenen kansalaisyhteydenottoa, jotka sisältävät jonkin kiitoksen, epäkohdan tai ongelman. 

Jonkin mieliä kuohuttavan päätöksen alla saattaa postin määrä moninkertaistua. Kyse on tällöin tavallisesti jonkin keskustelualustan kautta organisoiduista massavetoomuksista, joissa valmis kirjepohja ja osoitelista laskevat kynnystä viestin lähettämiseen. Mikäli viestit on osoitettu kaikille 200 kansanedustajalle ja teksti on jokaisessa viestissä identtinen, luen yhden ja poistan muut. Katson, että niissä ei varsinaisesti haeta vuorovaikutusta juuri minun kanssani.

Näistä alkukarsinnoista selvinneiden viestien kohdalla on kolme vaihtoehtoa: delegoida asia jollekulle toiselle, todeta kyseessä olevan väärinkäsitys tai ryhtyä toimenpiteisiin.

Oman työtaakan kannalta on aina helpotus, jos asian voi perustellusti työntää jonkun muun niskoille. Jos kansalainen esimerkiksi valittaa tuomioistuimen päätöksestä, voi vedota vallan kolmijako-oppiin: länsimaisessa liberaalidemokratiassa lainsäädäntö- tuomio- ja toimeenpanovalta on erotettu toisistaan, eikä kansanedustajan lainsäätäjänä ole sopivaa pyrkiä vaikuttamaan tuomiovaltaan. Voin siis vedota tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuteen ja ohjata kansalaisen käyttämään sen omia valitusteitä. 

Joskus asiat menevät niin kauas omasta tehtävänkuvasta, että niistä voi kieltäytyä ilman kolmijako-oppiakin. Näin esimerkiksi silloin, kun eräs vanhempi rouva Kittilän lähistöltä valitti poron omineen hänen potkukelkkansa, minkä vuoksi hän ei päässyt kauppaan. (Mukana oli kuva, jossa poro todella nojaili melko reteän oloisesti potkukelkkaan.) Välitin avunpyynnön paikalliselle poliisille, jolta toivoin löytyvän syvällisempää osaamista poroista.

Joskus taas voi suoraan sanoa, että en ideologisista syistä ryhdy asiaa ajamaan. Näin kävi esimerkiksi kansalaisen kanssa, joka valitti, että korkean verotuksen takia ei hänen eläkkeensä tahdo riittää molempien kesäasuntojen ylläpitokuluihin. Suosittelin hänelle yhteydenottoa kokoomukseen.

Kun on vähän kaikesta vastuussa, ei paljoa voi delegoida muille

Hyvällä tuurilla asioita voi myös muilla perusteilla työntää toisten poliitikkojen niskoille. Kunnallisia asioita hoitavat tietysti kuntapäättäjät (ei, en tiedä mitään Malmin lentokentästä, enkä aio ottaa selvää). Jonkin valiokunnan työhön liittyvän asian voi siirtää myös kyseisessä valiokunnassa istuvalle puoluetoverille – kunhan sitä ei tee kovin usein, sillä joka kerrasta jää kollegalle vähän velkaa.

Kaiken kaikkiaan sitä kokee itsensä onnen potkimaksi, jos ongelmasta pääsee eroon siirtämällä sen kunniallisesti jonkun toisen vaivoiksi. Valitettavasti näin käy harvoin, jos sattuu olemaan kansanedustaja eli yleispoliitikko eli jossain määrin vähän kaikesta vastuussa. Kun eteenpäin on delegoitu kaikki mitä kehtaa, jäljelle jäävät väärinkäsitykset sekä asiat, joille oikeasti pitää tehdä jotain. 

Väärinkäsityksiä on kahdenlaisia: kansalaisen väärinkäsityksiä ja kansanedustajan väärinkäsityksiä.

Mikäli kansalainen on ymmärtänyt jonkin asian lähtökohtaisesti väärin, korjaan virheen. Jos esimerkiksi viestissä paheksutaan nihkeää kantaani kotitalousvähennykseen, joka hyödyttää suuresti köyhiä eläkeläisiä, hahmottelen vastaukseen kotitalousvähennyksen käyttöä eri tuloluokissa ja osoitan, kuinka se hyödyttää hyvätuloisia selvästi eniten. Kun argumentaation pohjana oleva tosiasiaväite on korjattu, selitän kyllä kannattavani julkista tukea kotitaloustyöhön ja remontteihin jollakin sellaisella välineellä, joka oikeasti keskittäisi resursseja pienituloisille avuntarvitsijoille. 

Hankalampia ovat sellaiset yhteydenotot, joissa kansalainen sen tarkemmin ajattelematta kertoo tosiasiat värittyneesti ja siten johtaa poliitikkoa harhaan. Jos esimerkiksi viestin sisältö on, että terveyskeskuksen vaihteeseen ei saa lainkaan yhteyttä, voi olla, että vaihteessa on kyllä jouduttu odottamaan vuoroa pitkään, mutta asia silti lopulta hoitui. Viestiä tunnekuohussa kirjoittaessa ei olla yksityiskohtien kanssa niin tarkkana, koska oletetaan, että eivät poliitikot lue sähköpostejaan. 

Kun sitten (usein yllätyksenä kansalaiselle) vastaan ja pyydän lisätietoja, ei monikaan kehtaa tunnustaa, että kiukuspäissä tuli vähän liioiteltua. Että todellisuudessa kansalainen halusi kertoa turvallisuudentunteensa järkkyneen, kun sairaana puhelimessa piti odottaa niin kauan. Että viestistä ei pitäisi lukea sananmukaista sisältöä, vaan ydinasia.

Nämä ovat kiusallisia tilanteita. Minä tietysti haluan hoitaa poliitikon työni hyvin ja puuttua epäkohtiin. Toisaalta kansalainen ei oikeasti halua, että poliitikko ryhtyy kyselemään terveyskeskuksen vaihteen vastaustilastoja, jos niissä todellisuudessa ei ole pientä suurempaa häikkää (toisinaan tosin kyllä on). 

Kokemukseni mukaan tilanteesta selvitään helpoimmin avaamalla kansalaiselle kunniallinen perääntymistie. Saatan pyytää lisätietoja tai hahmottelemaan asiaa ranskalaisilla viivoilla, tai mitä vain pientä tehtävää, josta kansalainen varmasti halutessaan selviytyy – mutta joka antaa mahdollisuuden harkita oman asian tähdellisyyttä vielä uudestaan. Ne, jotka eivät oikeasti lisätoimia tahdo, kiittävät mutta eivät enää palaa asiaan.

Tilastopyyntöjä alan siis lähetellä vasta, kun on varmistunut, että asiaa todella halutaan pengottavaksi. Vasta nyt päästään siihen kansalaisyhteydenottojen kovaan ytimeen, joka muodostaa ehkä prosentin yhteydenotoista mutta suurimman osan työstä.

Asioiden varsinainen hoitaminen alkaa tosiasioiden selvittämisestä. Jos esimerkiksi kansalainen valittaa, että häntä ei ole päästetty Kelan toimipisteessä vessaan, on ensiksi lähetettävä kysely Kelaan heidän WC-ohjeistuksistaan. Sieltä todennäköisesti lähetetään jatkokysely asianomaiseen toimipisteeseen, ja ennen kuin vastaus on minulla saakka, vierähtää helposti useita viikkoja (tosin, tässä nimenomaisessa vessatapauksessa on Kelan kunniaksi sanottava, että vain kolme päivää). Se tarkoittaa, että useita selvitettäviä asioita on auki samanaikaisesti. 

Useita keinoja vaikuttaa ongelmiin

Kansanedustajilla on apunaan Googlen ja avustajan lisäksi eduskunnan tietopalvelu, siis toimisto, joka ihan työkseen etsii tietoa poliitikkoja tai heille kirjoittaneita askarruttaviin kysymyksiin. Olen aktiivikäyttäjä. Siinä määrin, että epäilen tietopalvelussa vedettävän lyhyttä tikkua, kun ruutuun ilmestyy minulta tai avustajaltani tuleva tietopyyntö. Viimeksi tarvitsin tietoa japanilaisten tiaisten laulun muodostumisesta. Sitä ennen pyöräteiden kaavoituspolitiikasta 1900-luvulla. 

Eduskunnan tietopalvelun etuihin kuuluu, että sen kautta meillä on pääsy myös moniin maksumuurin takaisiin tieteellisiin julkaisuihin. Tietysti käytössä on myös eduskunnan kirjaston kautta kotimainen ja tarvittaessa kansainvälinenkin kirjastoverkko. Tietoa on siis saatavilla enemmän kuin ikinä jaksaa kaivella.

Ja kun ongelma on tarkemmin määritelty ja havaittu todelliseksi, on aika valita keinot siihen vaikuttamiseksi.

Joskus asiat hoituvat kuntoon jo sillä, että joku kiinnittää niihin huomiota. Esimerkiksi Tampereen päihdepalveluissa eli pitkään ohjeistus, jonka mukaan katkaisuhoidon aikana ei saisi suunnitella jatkohoitoa, vaan jatkoa voitaisiin alkaa selvitellä vasta katkon jälkeen. Ohje vaikutti pähkähullulta, joten pyysin saada nähdä, missä paperissa sellainen käsky seisoi. Sitä ei koskaan löytynyt. Korjaus ohjeistukseen kuitenkin tehtiin.

Jos ei asia hoidu itsestään, sitä voi koettaa epävirallisesti töniä eteenpäin. Edellä mainitussa vessa-asiassa Kela ilmoitti tarkistavansa käytäntöjään. Koska ”käytäntöjen tarkistaminen” ei kuitenkaan ole sama kuin lupaus vessaan pääsystä, puhuin asiasta myös ministerille, joka keskusteli siitä Kelan johdon kanssa. Kävi ilmi, että asiakasvessoihin suhtauduttiin nihkeästi, koska niissä on käytetty huumeita. Se on tietenkin työntekijöiden näkökulmasta harmillista, mutta ei millään muotoa niiden odottavien äitien, diabeetikoiden tai virtsankarkailusta kärsivien mummojen syytä, joiden pitäisi päästä pissalle. 

Tämänhetkisen tiedon mukaan Kelan kaikissa asiointipisteissä ei kuitenkaan pääse vessaan edelleenkään, vaikka asioinnissa voi vierähtää pitkäänkin.

Kansanedustajilla on epävirallisen suostuttelun ja mielipidepalstoilla valittamisen lisäksi käytettävissään myös muodollisia valtiopäivätoimia, kuten kirjallinen kysymys, lakialoite ja toimenpidealoite. Ne voivat olla tehokas tapa nostaa asia yleiseen keskusteluun ja samalla tallentaa historian kirjoihin kansanedustajan aktiivisuus asiassa. Valtiopäivätoimet ovat käytännöllisiä, sillä vaikka mikään niistä ei juuri koskaan johda suoraan ongelman korjaamiseen, yhteyttä ottanut kansalainen on tyytyväinen jo siitä, että hänen liikkeelle laittamansa asia on saanut tällaisen painoarvon. Kirjallisten kysymysten erityisenä etuna on, että ministerin pitää siihen vastata – näin ainakin jonkun ministeriön virkamiehen on pakko perehtyä asiaan ainakin päällisin puolin, joka joskus voi välillisesti johtaa toimenpiteisiinkin.

Jos on rikottu lakia, siitä voi yleensä valittaa. Yleensä minä tai avustajani neuvomme kansalaista tällöin tekemään valituksen itse, mutta mikäli henkilö ei selvästi ole kykenevä oikeuksiaan ajamaan, jompikumpi meistä auttaa. Jos kyseessä on laajemmin kansalaisiin vaikuttava asia, saatan kirjoittaa valituksen omissa nimissäni. Esimerkiksi viime viikolla tein muistutuksen Pirkanmaan hyvinvointialueen koronarokotusten ajanvarausjärjestelmistä, jotka ovat jättäneet verkkoasiointia osaamattomia mummoja ilman rokotusaikoja. 

Joskus, vaikka verraten harvoin, kansalaisen yhteydenotto päättyy merkittävän yhteiskunnallisen epäkohdan korjaamiseen. Yleensä se kuitenkin edellyttää, että yhteydenottoja samasta asiasta on tullut useita ja monen eri puolueen kansanedustajat ovat joutuneet vuosien varrella perehtymään siihen. Lisäksi muutoksen toetutuminen saattaa vaatia useita keskustelukierroksia julkisuudessa. Tällöin on vaikea erottaa, johtuiko muutos aktiivisista yhteydenotoista kansanedustajiin vai laajemmasta yhteiskunnallisesta keskustelusta.  

Kirjoittaja on vasemmistoliiton kansanedustaja Pirkanmaalta sekä aluevaltuutettu Pirkanmaan hyvinvointialueella.