Luonnonlakeja uhmaavan neitseestä syntymisjuhlan jälkeen voimme tarkastella joulun ihmettä laajemmin historian ja sosiologian näkökulmasta.
Nuorena kuolleelle Jeesukselle ei ehtinyt kertyä paljonkaan käytännön kokemusta ja realistista todistusaineistoa oppiensa pilkuntarkan toteuttamisen mahdollisuuksista esimerkiksi uusliberalistisessa työelämässä, kansainvälisessä politiikassa tai muussa yhteiskuntaelämässä.
Jos Jeesus olisi vanhemmiten ryhtynyt kirjoittamaan ajatuksiaan muistiin, olisiko meidän luettavissamme nyt Jeesus Nasaretilaisen kootut teokset, kuten on Platonin ja Aristoteleen teokset?
Vanhemmiten hän olisi voinut pyörtää sanomisiaan ja kenties hymähdellyt nuoruutensa hyväuskoiselle naivistiselle idealismilleen, että puhdas omatunto on paras jarru kaikelle moitittavalle käytökselle.
Omatunto kun saattaa olla myös oikukas opas. Loputon itsensä kanssa käräjöinti ei lisää enempää henkistä hyvinvointia kuin luovuuttakaan.
Jeesus olisi saattanut vanhuuden päivillään myöntää, että lopultakin on vain kahdenlaisia ihmisiä: oikeamielisiä, jotka pitävät itseään syntisinä, ja syntisiä, jotka pitävät itseään oikeamielisinä.
Iän karttuessa Jeesus olisi voinut syventää oppejaan sosiologiseen suuntaan. Nythän hänen näkemyksensä ja oletuksensa jäivät ilmaan leijumaan vailla todellista kenttätutkimusta ja laajempia otantoja.
Evankeliumit ihmiselon draaman tulkintaa
Jos Jeesus itse olisi Paavalin sijaan jättänyt meille kiistattomasti aidot suuret epistolat, ilmenisikö tekstien tulkitsemisessa vähemmän erimielisyyttä kuin nykyisin? Jos meillä olisi hänen elämänsä julkisia tapahtumia käsitteleviä virallisia asiakirjoja, voisimmeko keskittyä olennaiseen Jeesuksen filosofiassa?
Tätä kysyi englantilainen historioitsija Herbert Butterfield (1900–79) vuonna julkaistussa 1949 teoksessaan Kristinusko ja historia. Hänen mukaansa Jeesuksen opetusten olennainen ongelma ei kuulu lainkaan oppineisuuden ratkaistaviin pulmiin:
– Ei olisi universaalin uskonnon riittäviä edellytyksiä, jos uskonto vaatisi, että ihmisten tulee olla Uuden testamentin kritiikkiin perehtyneitä. Tai heidän olisi kyettävä tekemään ratkaisunsa siitäkin, missä parhaat asiantuntijat ovat eri mieltä.
Butterfieldin mukaan evankeliumien historia kuuluu kaunokirjallisuuden tavoin historiankirjoituksen alaan, jossa käsitellään ihmiselon draaman yleistä tulkintaa ja vuosisataisia moraalihistoriallisia probleemeja:
– Evankeliumit voivat esittää haasteen persoonalliselle elämällämme, miten asennoidumme maailman historian draamaan, kun teemme syvällisiä itseemme kohdistuvia ratkaisuja. Uskonnolle on tehty paljon haittaa, kun sitä on yritetty liian innokkaasti sitoa empiiristen tieteiden saavutuksiin sellaisina kuin nämä ilmenevät vuonna 1849 tai 1949.
Butterfieldin mukaan kristinusko ei ole sidottu mihinkään hallitusmuotoon eikä sen ole pakko pitää vallitsevaa järjestystä elämän viimeisenä sanana ja kaikkien arvojemme sisältönä. Kristinuskon universaali sanoma kuuluu: Turvaudu Kristukseen äläkä muutoin sitoudu mihinkään.
Ilkeyden haaveita ja kirpun nylkemistä
Anteeksi antaminen sekä tuomitsematta ja kostamatta jättäminen ovat Jeesuksen opetusten esimerkillistä antia. Kuitenkin olemme aika huonosti sisäistäneet, miten viholliselle on käännettävä lyötäväksi toinenkin poski ja ylimääräinen ihokas on annettava sitä tarvitsevalle.
Varhain aamulla pyhäkössä kaikki kansa tuli Jeesuksen luo (Joh. 8) kuuntelemaan hänen opetuksiaan kuin Esa Saarista ikään. Kateellisen kaunaiset kirjanoppineet ja fariseukset toivat kuin härnätäkseen Jeesuksen luokse tuoreeltaan aviorikoksesta kiinni otetun naisen. He aikoivat kivittää aviorikkojan Mooseksen lain käskyn mukaisesti.
Jeesus sanoi heille:
– Te tuomitsette lihan mukaan, minä en tuomitse ketään. Joka teistä on synnitön, se heittäköön ensimmäisen kiven.
Kivi jäi heittämättä ja tuomitsijat poistuivat yksitellen paikalta. Jeesus totesi naiselle:
– En minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä tästedes syntiä tee.
Tapauksen jälkeen Jeesus ilmoitti:
– Joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.
Ilkeyden haaveen toteuttamiseen ja kirpun nylkemiseen erikoistuneet fariseukset ja kirjanoppineet vaativat kuitenkin Jeesukselta muitakin todisteita. He tulkitsivat Jeesuksen puheet lähinnä riivatun henkilön itsekehuksi.
Tänä päivänä sanoisimme narsistiseksi Jeesuksen vastausta:
– Vaikka minä todistankin itsestäni, on todistukseni pätevä, sillä minä tiedän, mistä minä olen tullut ja mihin minä menen. Mutta te ette tiedä, mistä minä tulen, ettekä, mihin minä menen.
Epäselväksi tapauksesta jää, vihjailivatko fariseukset, että Jeesus olisi ollut läheisissä tekemisissä kyseisen aviorikoksesta syytetyn naisen kanssa?
Tai oliko nainen kenties fariseusten salarakas, koskapa ”heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmasta alkaen viimeisiin asti.”
Ja lopulta Jeesus jäi kahden naisen kanssa.
Kahden maailman ristiriita
Tutkimustulos hyväksytään tieteellisesti päteväksi vasta sitten, kun samoissa olosuhteissa toistettu koe tuottaa saman tuloksen. Jeesus puolestaan todisti puheensa todeksi sen perusteella, että kukaan fariseuksista ja kirjanoppineista ei voinut osoittaa sormellaan Jeesusta syypääksi syntiin.
Jeesus vastasi fariseuksille ja kirjanoppineille:
– Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?
Tästä puolestaan Jeesuksen mukaan seurasi se, että jos joku piti hänen sanansa totena, ja uskoi niihin täydestä sydämestään, hän ei ikinä näe kuolemaa.
Jeesuksen sanotaan nähneen sellaista, mikä muille oli näkymätöntä ja pysyi salaisuuden peitossa. Näkikö Jeesus sitten ihmisten arkitodellisuuden sellaisena kuin se oli vai katseliko hän tapahtumia pelkästään omien näkyjensä lävitse? Perustiko hän elämänfilosofiansa omiin kokemuksiinsa vai pyhien kirjoitusten olettamiin ideaaleihin, joissa elämä nähtiin sellaisena, millaisena sen toivottiin ilmenevän, ei sellaisena, millaisena se todellisuudessa oli?
Oliko pohjimmiltaan kyseessä vanha tuttu idealismin ja materialismin välinen näkökulmaero kahden maailman olemassaolosta tai olemattomuudesta?
Jeesuksen jättämän aateperinnön heikkous on siinä, että se nimittää synniksi ihmisten tekoja suorittamatta sen syvällisemmin ongelmien syiden kuvailua. Kristinusko tyytyy syyttämään ja saarnaamaan näyttämättä käytännössä parempaa esimerkkiä. Se tarjoilee lääkkeitä elämän eri ilmiöiden kieltämiseen, elämästä kieltäytymiseen ja maailman ulkopuolella pysyttelemiseen.
Erilaiset keinot päästä salaisuuksien valtakuntaan
Kristinuskon arvostelevan torjunnan takaa kurkistaa usein kateuden ja pelon sekainen kunnioitus ja hämmennys kaikkea maailmallista kohtaan. Nietszche huomautti, että kristinusko on täynnä kaunaa elämää kohtaan ja huonoa omaatuntoa. Nämä kaksi yhdessä muodostavat koston hengen elämän käytännöksi ja ylimmäksi arvoksi.
Kenties 50-vuotispäivähaastattelussaan Jeesus olisi voinut kertoa, miten hän on ratkaissut ongelman, mikä on oikeaa asiaa ja mikä vain sen kuvaa. Tai mikä ero on katsomisella ja näkemisellä.
Vanhan testamentin hän olisi saattanut tulkita toisin kuin apostolit hänen jälkeensä. Niinpä Uuden testamentin sijaan meillä saattaisi ollakin Jeesus Nasaretilaisen kootut teokset. Hän olisi hyväksynyt kenties senkin, että eri profeetoilla on erilaiset keinot päästä salaisuuksien valtakuntaan, että eri polut voivat johtaa samalle vuorelle.
Julkisten esiintymiskokemusten karttuessa Jeesus olisi saattanut vaihtaa taktiikkaansa. Hän ei olisikaan esittänyt mielipiteitään niin innokkaasti, että useimmiten vain hän itse yhtyi niihin.
Jeesushan väitti, että vaikka hän ryhtyisikin tuomitsemaan, hänen tuomionsa olisi oikea, koska hän ei ollut yksin, vaan hän oli jatkuvasti läsnä hänen kanssaan, joka hänet oli maan päälle lähettänytkin.
Jeesus tulkitsi fariseusten lait niin, että kahden ihmisen todistus on pätevä. Hän suoritti todellisuuden kahtiajaon lausumalla fariseuksille:
– Te olette alhaalta, minä ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta.
Jeesus asetti kaiken autuaaksi tulemisen ehdoksi täydellisen muutoksen. Rikkaan tuli pitää ilonaan antaa tavarastaan ja köyhän kieltäytyä jostakin voidakseen auttaa muita. Omanedun tavoittelemisen halun kuolettaminen oli korkein päämäärä. Tästä kristittyjen vainoajana mainetta niittänyt Paavali teki kristityksi kääntymisensä jälkeen avainkysymyksen.
Ennen omiin saavutuksiinsa ja uralla menestymiseensä tyytyväinen Paavali toteaa (Fil. 3:8), että se, mikä ennen oli minulle voitto, sen minä Kristuksen tähden olen lukenut tappioksi.
Koston ja kaunan henki johdattavat meitä
Nietzschen mukaan ei ole olemassa uskontoa eikä metafysiikkaa, joka ei tuomitsisi ja halventaisi olemassaoloa yliaistillisen maailman nimissä. Nietzsche korostikin, että Paavali keksi kristinuskon, ei Kristus. Jos Jeesus olisi elänyt vaikkapa 70-vuotiaaksi, olisiko hän ajautunut ajattelussaan samoille linjoille kuin Nietzcshe teoksessaan Näin puhui Zarathustra?
Nietzsche katsoi kostonhengen olevan se periaate, josta psykologiamme riippuu ja joka johdattaa meitä. Se ei kuitenkaan ole itsessään psykologinen piirre. Myöskään kauna ei ole peräisin psykologiasta, vaan kaikki psykologiamme on tietämättään peräisin kaunasta.
Tämä nihilismin synty ei ole varsinaisesti historiallinen tapahtuma, vaan pikemminkin itse historian perustekijä, universaalihistorian moottori, historiallinen aisti tai historian mieli, joka eräällä hetkellä löysi kristinuskosta osuvimman ilmaisunsa.
Nihilismiä ja sen eri muotoja ei voida pitää ajattelun muotoina. Järkevä ajattelu, identiteetti, syysuhde ja finaalisuus (päämäärä- ja tarkoitushakuisuus) edellyttävät kaunan tekemää tulkintaa voimasta.
Koston vaisto muodostaa kaiken psykologiaksi, historiaksi, metafysiikaksi ja moraaliksi kutsumamme olemuksen. Se on tarrautunut vuosisatojen kuluessa ihmiskuntaan niin tiukasti, että kaikessa metafysiikassa, psykologiassa, historiassa ja ennen kaikkea moraalissa on sen poltinmerkki.
Anteeksi antaminen sekä tuomitsematta ja kostamatta jättäminen eivät tätä taustaa vasten olisikaan aivan niin yksinkertaisia asioita kuin Jeesus antoi ymmärtää.
Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja ja tietokirjailija