Artikkeli: Pirkanmaa, Vasemmisto, Ylöjärvi

19.7.2024 klo 11:32

Ylöjärven vasemmisto julkisti ensimmäiset kuntavaaliehdokkaansa

Kurun markkinoilla ensi lauantaina voi tavata Ylöjärven vasemmiston kuntavaaliehdokkaita ja muita aktiiveja. Kuva on vasemmistoliiton teltalta Kurun markkinoilta kahden vuoden takaa, vasemmalta oikealle Aki Leppänen, Anna Jukantupa, Johanna Talasmäki, Sami Vastamäki ja Mika Koivula. (Kuva: Ylöjärven vasemmiston kuva-arkisto)

Seuraavat alue- ja kuntavaalit ovat huhtikuussa. Ehdokasasettelu on eräänlainen esivaali, sen onnistuminen ennakoi menestystä itse vaaleissa. Ylöjärven vasemmisto on pannut vaalityön jo hyvälle alulle julkistaessaan aiemmin tällä viikolla ensimmäiset ehdokkaansa ennen kunnan merkittävää kesätapahtumaa, Kurun markkinoita.

Perinteisten Kurun markkinoiden oivasta tunnelmasta nautitaan 20 heinäkuuta. Vasemmiston teltta on tutulla paikallaan Matkahuollontiellä markkinoiden ajan kello 9–15. Teltalla voi tavata vasemmiston kuntavaaliehdokkaita ja muita aktiiveja sekä kysellä ja keskustella Ylöjärven asioista ja muista ajankohtaisista kysymyksistä. Teltalla saa myös lisätietoja kuntavaaleista ja voi ilmoittaa kiinnostuksestaan ehdokkuuteen.

Vasemmistoliiton ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat Ylöjärvellä ovat:
Minna Hokkanen, tekstinkäsittelijä, Anna Jukantupa, kaupunginvaltuutettu, valvonta-asiantuntija, Mika Koivula, leipuri, pääluottamusmies, Aki Leppänen, kaupunginvaltuutettu, pääluottamusmies, Eija Moisio, eläkeläinen, Erkki Moisio, eläkeläinen ja Johanna Talasmäki, kaupunginvaltuutettu, pääluottamusmies.

Tällä kuvalla Ylöjärven vasemmisto avasi kuntavaalikampanjansa Facebookissa ja Instagramissa.

|||

Muistettavaa

Alue- ja kuntavaalit sunnuntaina 13.4.2025

Ehdokashakemukset jätetään viimeistään 4.3.
Ehdokasnumerot vahvistetaan 13.3.

Ennakkoäänestys kotimaassa 2.–8.4.

Ennakkoäänestys ulkomailla 2.–5.4.

Tulokset vahvistetaan 16.4. 

Alue- ja kunnanvaltuustot aloittavat työnsä 1.6.2025

Aluevaaleissa puolue, vaaliliitto tai yhteislista voi asettaa ehdokasmäärän, joka on 1,25 kertaa aluevaltuuston jäsenmäärä.

Kuntavaaleissa puolue, vaaliliitto tai yhteislista voi asettaa ehdpkaslistan, jolla on valtuuston jäsenmäärään nähden puolitoistakertainen määrä ehdokkaita.

Kuntavaalien ehdokaslista toimitetaan kunnan keskusvaalilautakunnalle, aluevaalien ehdokashakemukset aluevaalilautakunnalle.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *