Eräässä lapsuuteni mielikirjassa oli kuva etanasta, jolla oli mökki selässä. Mökin piipusta tuprusi savua, etanalla oli silmälasit ja se hymyili veikeästi.
Kuva oli 60 vuotta edellä aikaansa. Sehän kuvasi nykyistä iPad-kansalaista, joka kuljettaa tuon etanan tavoin arkisen elämänsä taakkaa kaikkialle kaiken aikaa.
Etana ei kuitenkaan tainnut kutsua mökkiään vapauden linnakkeeksi, kuten nykyään, jolloin vapautena pidetään sitä, että on töpselissä, kuulokkeissa ja luurissa kiinni kaiken aikaa.
Vapautta on maksaa vähistä rahoistaan laskunsa siellä missä kulloinkin kulkee, vapautta on lukea haluamansa kirja raahaamatta kirjaa mukanaan. Missä tahansa voi valita mitä tahansa mielimusiikkia ilman levyn lainaamisen, ostamisen ja rahamenekin vaivaa.
Koska tahansa voi olla yksinäisyydessään vapaa kaikesta ja kaikista muista menettämättä hetkeäkään mediaorgioiden pauhusta. Kumppanin voi tilata netin postimyyntiluettelosta.
Milloin vain voi virtuaalisesti kohdata tuntemattomia ihmisiä, näkemättä tutustumisen vaivaa. Kaikille maailman ihmisille voi esittäytyä sellaisena kuin kulloinkin huvittaa.
Ja kuitenkin tuon rajattoman vapauden takana vaanii pitkästymisen peikko, tylsyys ja ahdistus. Ainakin näistä ilmiöistä puhutaan paljon enemmän kuin tämän ikuisen sunnuntain tuottamasta elämisen riemusta.
Työväenluokka matkaa huimaa kiitoa keskiluokan kanssa porvariston panoptikonin kummistusjunassa kapitalismin karuille kasvumaille. Entäpä jos tämä tekoäly olikin täysin älytön teko, joka osoittautuu todelliseksi Frankensteinin hirviöksi.
Kun puhelinlangat lauloivat
Perusnokialainen kännykkäni Nokia 1100 täytti 19 vuotta. Se on ostettu Iisalmen Mustasta Pörssistä 12.8.2005 hintaan 69 euroa. Tuolloin tapella jytistettiin Irakissa suuressa terrorismin vastaisessa sodassa. Matti Vanhanen oli pääministerinä tai omien sanojensa mukaan toimitusjohtajana ja Halosen Tartsu pressana. Kännykkäni olisi jo päässyt äänestämään, jos tekoälyllä olisi äänioikeus.
Vaikka meillä kännykän kanssa on yhteistyö sujunut tähän päivään saakka kitkattomasti, enkä ole toisenlaista kännykkää vielä hankkinut, minusta kännykkä on ollut yksi suurimmista turhakkeista, mitä olen elämäni aikana nähnyt. Eikä vähiten sen tuottaman ongelmajätteen ja digilaitteiden tuotannon aiheuttaman lapsiorjatyön takia.
Tuskinpa olisin saanut kännykkääni 69 eurolla, jos laitteita valmistaville työntekijöille ja niihin tarvittavien raaka-aineiden kaivajille maksettaisiin samanlaista palkkaa kuin länsimaiden työntekijöille.
Suomessa oli jo 1910-luvulla kattava puhelinverkko. Vuonna 1917 pelkästään Helsingin Telefooniyhdistyksen verkossa soitettiin yli neljä miljoonaa puhelua, Helsingissä oli tuolloin 190 000 asukasta.
Juuri ennen kännyköiden tuloa valtion teleyhtiön toimesta puhelinlangat kaivettiin maahan, mutta onneksi Katri-Helenan levyllä puhelinlangat soivat edelleen maanteiden romantiikkaa.
Ennen kännyköitä kirjeet ja kortit kulkivat nopeasti, puhelinkoppeja oli joka nurkalla, lennättimet palvelivat. Eivätkä valtion telelaitos ja paikalliset puhelinosuuskunnat olleet ylikansallisia rahastusjättejä. Puhelimet oli tehty kestämään.
Säännöllisiä radiolähetyksiä on ollut lähes sata vuotta, Lauantain toivottujakin olemme saaneet kuunnella jo 88 vuotta, televisiosta sain kyllikseni jo ajat sitten, äänilevyjä ja kirjakasetteja olen saanut hankittua kaupasta ja kirjastoista sen verran kuin olen niitä viitsinyt kuunnella.
Valokuvausta olen harrastanut pienestä pojasta lähtien, kirjeitä kirjoittelin tytöille jo 14-vuotiaasta alkaen. Koskaan en näihin puuhiini ole kännykkää tarvinnut. Puolisoa ei tarvinnut etsiä nettipostimyynnistä. Sivistyksen ja älyllisyyden eväät eivät välttämättä ole katettu satelliittilautasille. Minkä olen tekniikassa menettänyt, sen olen puhe- ja kirjoitustaidossa voittanut ja vempeleiden ostamiselta säästynyt. Esitin jo 30 vuotta sitten kännykälle kuvaavampaa nimeä: lörpötin.
Ihmisaivot digilautasella
Kuukautta ennen kyllä kansa tietää, maaliskuun 1970 eduskuntavaaleja syntynyt kirjailija Jukka Laajarinne (s. 1970) kysyy, mikä olisi vaikeimmin selitettävä nykyajan ilmiö, jos kohtaisi 1950-luvulla kuolleen ihmisen? Laajarinne vastaa:
– Varmaankin se olisi se, että meillä on taskukokoinen laite, jolla pääsee lähes kaikkeen maailman tietoon ja käytämme sitä kissavideoiden katseluun ja vieraiden ihmisten kanssa riitelyyn.
Lapsuutensa unitaarisen universalistisen kirkon jäsenenä viettänyt 76-vuotias Googlen tekninen johtaja Ray Kurzweil vetää Googlen ytimessä toimivaa singulariteettiyliopistoa, Singularitety Universitya. Hän on ennustanut, että teknologian kehityksen ansiosta ihminen saavuttaa kuolemattomuuden vuoden 2030 paikkeilla.
Kurzweilin vetämän transhumanistisen hankkeen päämääränä on yhdistää digi- ja nanoteknologia, biologia ja kognitiiviset tieteet (yhteislyhenne NBIC) ja rakentaa niiden avulla välineitä, joiden avulla käyttäjä voi paeta ihmiselämän rajoilta.
Tällöin jokainen yksilö kuuluu kokonaan itselleen ja on vapaa ”parantelemaan” itseään niin, ettei hänelle voida asettaa mitään muita rajoja kuin tieteen sanelemat. Sairaus, vanheneminen ja jopa kuolema ovat ylitettävissä olevia rajoja. Suurimpana haaveena Kurzweililla on, että ihmisen aivot laitetaan tietokoneen kovalevylle ikään kuin leikkuulaudalle, jossa niiden hyödyllisimmät osat viipaloidaan ja erotellaan toisistaan.
Sen jälkeen aivojen kopio tietokoneen kovalevyllä sallii virtuaalisen hengissä selviytymisen, nanoteknologiset implantit lisäävät älyllisiä ja biologisia kykyjä. Tekonologian avulla ihminen siis henkistyy puhtaaksi nanoteknologiseksi itseään monistavaksi älyksi. Ihme, kun kristinusko ei ole tätä aiemmin oivaltanut. Olisi säästytty monelta kirkon rakentamiselta ja uskonsodalta.
Somasta siirryttiin someen
Englantilainen kirjailija Aldous Huxley (1894–1963) oivalsi jo vuonna 1931 ilmestyneessä romaanissaan Uljas uusi maailma, miten teknologialla hallittavassa maailmassa ihmiset eivät enää polta, eivät juo, nuuskaa eivätkä anna itselleen ruiskeita.
Jos joku tuntee itsensä masentuneeksi tai alikuntoiseksi, hän nielee tabletin tai pari soma-nimistä kemiallista yhdistettä. Huxley lainasi tämän hypoteettisen huumausaineen nimen kasvista nimeltä Asclepias acida. Intian vanhat arjalaiset valloittajat käyttivät sitä eräässä juhlallisimmista uskonnollisista rituaaleistaan. Tämän kasvin varsista esiin puristettua päihdyttävää juomaa papit ja ylimykset joivat monimutkaisen seremonian yhteydessä.
Huxley uskalsi katsoa asioita suoraan kohti. Hänen mukaansa huumaavan soman nauttiminen ei uljaassa uudessa maailmassa ole enää mikään yksityinen pahe. Se on poliittinen instituutio, perustuslain takaama elämän vapauden ja onnen varsinainen olemus, koska kenenkään ei pidä tuntea mielipahaa, tapahtuipa maailmassa mitä tahansa tai kenelle tahansa.
Soma pitää hyvällä tuulella juuri ne, joita eniten käytetään hyväksi ja eniten alistetaan. Mielenkiintoista että Huxley osui ennustuksessaan vain kirjaimen verran harhaan, soma vaihtui sittemmin someksi.
Kännyköistä ja läppäreistä vapaat vyöhykkeet
Niin sanottu faustinen ihminen on ihme eläjä. Se ei viihdy koskaan tässä maailmassa. Jos se ei ole matkaamassa taivasten valtakuntaan tai kuuhun, se yrittää ainakin rustata uudet ja ehommat ihmisaivot, koska nämä luojan luomat vekottimet ovat liian hitaita tuottamaan yhä suurempia voittoja.
Luonnosta pitää saada revittyä viimeisetkin kivihiilenmurenet ja öljypisarat, kaadettua loputkin sademetsien puut, suitsuttaa ilmakehään riittävästi kaasuja ja tungettua meriin myrkkyjä ja muovia, ennen kuin tuo faustus rauhoittuu ja siirtyy harmageddoninsa kautta ikuiseen autuuteen herransa tai pirunsa huomaan.
Epäileviä ääniäkin kuuluu. Entäpä jos tämä virtuaaliteknologia olikin sellainen Pandoran lippaan avaus, ettei siitä pelkällä säikähdyksellä selvitäkään. San Franciscon lähellä sijaitseva yksityinen Stanfordin yliopisto synnytti digin, alustat ja verkottuneen yhteiskunnan. Nykyisin se vaatii, että kännykät ja yhä enemmän tietokoneetkin pidetään poissa yliopiston kursseilta.
Monet Piilaakson yrittäjät panevat lapsensa teknologiattomiin tech free -kouluihin. Esimerkiksi iPadin keksijä on kieltänyt laitteen kotonaan ja monet aikaisemmin vahvaa digiuskoa tunnustaneet myöntävät digiyhteyksien vaikutuksen ihmisen psykologiaan.
Aikaisemmin Facebookin ylempään johtoon kuulunut Sean Parker on julistanut julkisesti:
– Jumala yksin tietää, mitä olemme tekemässä lastemme aivoille.
Näin Parker tunnustaa sen, että sosiaalinen media käyttää hyväkseen kaikkein nuorimpien psykologisia heikkouksia.
Näiden digiuskosta kelkkansa realismiin kääntäneiden päämääränä on, että koulut ja kaikki paikat, joissa jaetaan tietoa, rukoillaan, keskustellaan tai pidetään kokouksia, vastaanottoja tai juhlia, pidetään verkottomina alueina savuttomien alueiden tapaan.
Olisipa hauska nähdä näiden ideoiden ja periaatteiden toteutuvan myös käytännössä. Tuskin Petteri Orpollakaan hallituskumppaneineen on mitään tällaisia kännykän ja läppärin käyttöä rajoittavia toimenpiteitä vastaan.
Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja ja tietokirjailija