Artikkeli: Suomi, Vasemmisto

23.9.2024 klo 16:57

Mihin suuntaan uusi puheenjohtaja vie vasemmistoa?

Vasemmistoliitolle valitaan uusi puheenjohtaja lokakuun 19. päivä puoluevaltuuston kokouksessa neuvoa-antavan jäsenäänestyksen perusteella. Puheenjohtajakisaan on ilmoittautunut kolme ehdokasta: vantaalainen projektikoordinaattori, aluevaltuutettu Gashaw Bibani, kuopiolainen kansanedustaja Laura Meriluoto ja helsinkiläinen kansanedustaja Minja Koskela. Istuva puheenjohtaja, europarlamentaarikko Li Andersson kertoi jo maaliskuussa jättävänsä syksyllä puolueen puheenjohtajuuden.

Vasemmistoliiton seuraava puheenjohtaja istuutui sunnuntaina uteliaiden ihmisten eteen Tampereen pääkirjasto Metsossa, esitteli itsensä ja kertoi yleisölle muun muassa, miten kehittäisi puoluetta, millaisia vahvuuksia hänellä olisi puheenjohtajana ja mitkä ovat isoja yhteiskunnallisia ongelmia, joihin puolueen tulee vastata entistäkin jämäkämmin.

Vielä ei ole tiedossa, kuka kolmesta ehdokkaasta tuo uusi puheenjohtaja tulee olemaan, sillä asia ratkeaa lokakuun puoluevaltuustossa. Päätös tukeutuu neuvoa-antavan jäsenäänestyksen tulokseen, joten koko vasemmistoliiton jäsenistö pääsee osallistumaan valintaan.

Puheenjohtajuutta tavoittelevat ensimmäisen kauden kansanedustajat Minja Koskela ja Laura Meriluoto sekä aluevaltuutettu ja projektipäällikkö Gashaw Bibani. Koskela on taustaltaan entinen musiikinopettaja, ja hän on väitellyt musiikin tohtoriksi. Koskela istuu myös Helsingin kaupunginvaltuustossa ja kuvailee Sipilän hallituksen tehneen hänestä poliitikon.

Meriluoto on yhteiskuntatieteiden maisteri, alue- sekä kaupunginvaltuutettu ja työskennellyt ennen kansanedustajuutta järjestöasiantuntijana sosiaalialan järjestössä. Paperitehtaan läheisyydessä kasvanut, Kuusankoskelta kotoisin oleva Meriluoto toteaa, että punavihreät arvot tulevat häneltä selkäytimestä. Bibanilla on tausta aktivismissa. Hän on tullut Suomeen vuonna 1995 pakolaisena Irakin Kurdistanista. Politiikkaan hän lähti vuoden 2021 kuntavaalien aikana ja pääsi tuolloin varavaltuutetuksi. Aluevaaleissa aukesi aluevaltuutetun paikka Vantaa-Keravan hyvinvointialueella.

Metson paneelikeskustelussa jokainen ehdokkaista pääsi paljastamaan omat vahvuutensa tulevana puheenjohtajana: Koskela kuvaa itseään sinnikkäänä, Meriluoto korostaa järjestöosaamistaan ja Bibani kertoo olevansa monimuotoinen.

Vasemmistoliitossa eletään historiallista aikaa

Uusi puheenjohtaja pääsee johtamaan puoluetta poikkeuksellisen positiivisista lähtökohdista, kun viime vaaleissa vasemmistoliitto nousi maan toisiksi suurimmaksi puolueeksi. Tilanne onkin varsin myönteinen, mutta paineita kannatuksen ylläpitämisestä ja uusien äänestäjien säilyttämisestä tuo menestys tuo myös mukanaan. Kukin ehdokkaista sai vastata, millä tavalla huolehtisi menestyksen jatkuvuudesta puheenjohtajana.

– Tässä historiallisessa tilanteessa on iso potentiaali. Pystymme rakentamaan siitä potentiaalista kestävää politiikkaa, joka tuo samat, meitä äänestäneet ihmiset vasemmistoliiton äärelle, Bibani pohtii.

Bibani korostaa kuitenkin, että puolueen ei tulisi keskittyä kasvuun liikaa, vaan pysyä arvoissaan. Hän on huolissaan ihmisiä eriyttävästä maailmanpolitiikasta, joka pakottaa reaktiivisuuteen ja hän painottaa, että puolueen tulisi enemmän pyrkiä puhuttelemaan muun muassa työikäisiä ja perheellisiä ja osoittaa, että vasemmistoliiton politiikka on reilua myös keskituloisille.

Meriluoto mainitsee nykyisen populismia ja vihamielisyyttä suosivan ajan hengen haasteena vasemmistoliitolle, jossa suositaan asiallista argumentaatiota.

– Me emme halua lisätä vihan kierrettä, hän tiivistää ja mainitsee, että tärkeää on myös huolehtia siitä, että uudet aktiivit saadaan mukaan toimintaan.

Koskela iloitsee, että vasemmiston menestys ei rajoitu vaan Suomeen, vaan myös muualla maailmalla on ollut havaittavissa ihmisten tyytymättömyys oikeistolaiseen talouskuripolitiikkaan. Hän nostaa esiin, että vaikka viime eduskuntavaaleissa oikeiston velkapopulismi ja puhe talouskurista löi läpi, vasemmistoliitto on tuonut esiin olevansa valmis sopeuttamaan sosiaalisesti oikeudenmukaisilla tavoilla.

– Haasteena on, miten saamme artikuloitua meidän oman vaihtoehtomme niin, että ihmiset uskovat, että tämä voi olla valtavirtaa, Koskela huomauttaa.

Koskelan mukaan haasteessa piilee kuitenkin mahdollisuus, sillä ihmiset haluavat uskoa muutokseen.

Ehdokkaat saivat tehtäväkseen kuvata toisiaan kolmella sanalla. Meriluotoa kanssaehdokkaat kuvailivat muun muassa ihmisläheisenä, sydämellisenä ja luotettavana, Bibania sisukkaana, intohimoisena ja omistautuneena, Koskelaa kuvailtiin älykkäänä, lämminhenkisenä ja huumorintajuisena.

Mihin katse suunnataan?

Suuret, ajankohtaiset kriisit ja yhteiskunnalliset ongelmat vaativat ehdokkaiden mukaan puolueelta kykyä ja valmiutta löytää ratkaisuja ja myös vaatia niitä entistä kovempaan ääneen. Koskela mainitsee ekokriisin, Bibani korostaa rauhan merkitystä ja Meriluoto puhuu muutosvoiman puolesta ja eriarvoisuuden kasvun uhkasta.

Ehdokkaat ovat kaikki samoilla linjoilla työelämäkysymysten ajankohtaisuudesta hallituksen ammattiyhdistysliikkeen ja työelämäheikennysten edessä: jokainen edistäisi vuorovaikutusta ammattiyhdistysliikkeen kanssa.

Koskela kritisoi hallituksen epäonnistunutta ilmastopolitiikkaa, mutta kiittelee Euroopan unionin tasolla tehtyjä päätöksiä, jotka vievät ilmastotoimissa eteenpäin. Ilmastokriisin ja luontokadon hillitsemiseksi on hänen mukaansa toimittu liian hitaasti ja hän näkee, että vasemmistoliitto voisi olla entistä ärhäkämpi ympäristöpolitiikassaan ja reilun vihreän siirtymän puolesta puhujana.

Ekokriisi linkittyy vääjäämättä talouskasvuun ja Koskela haluaisi ravistella tapoja puhua taloudesta. Hän toteaa, että talous ei voi nojata jatkuvaan kasvuun ja bruttokansantuotteelle tarvitaan vaihtoehtoinen mittari, jollaisia onkin jo olemassa. Kehysmenettelyyn Koskela haluaa muutosta, sillä hänen mielestään menojen lisäksi tulisi ottaa huomioon tulot.

Bibani kiinnittää huomionsa globaaleihin ongelmiin, kuten Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa ja Israelin sotatoimiin. Hän puhuu rauhan kriisistä ja tuo esiin, kuinka sotaharjoituksiin menee valtavia määriä rahaa. Hän pitää huolestuttavana, kuinka puhe ydinaseista on nykyään vähemmän kriittistä ja puheet ydinaseriisunnasta ovat jääneet keskustelusta.

– Nato-keskustelu pitäisi tuoda uudelleen päivänvaloon, Bibani kommentoi.

Reilua politiikkaa ja tuloerojen kaventamista tulisi myös Bibanin mukaan korostaa. Ääripääajattelulle tarvittaisiin myös vastapainoa ja Bibani nostaa esiin keskustan suuntaan katsomisen: hän haluaisi nähdä keskustavasemmistolaisen ajattelun vahvistumista.

Meriluoto peräänkuuluttaa uskottavaa visiota paremmasta ja toiveikkaammasta tulevaisuudesta. Hänen mukaansa ajatellaan helposti esimerkiksi vihreän siirtymän vievän jotain pois. Sen vuoksi yhteiskuntaan tarvitaan muutosvoimaa, turvallista oloa ja luottamusta tulevaan.

Meriluoto luettelee ajankohtaisina haasteina eriarvoisuuden kasvun, sosiaali- ja terveyspalveluiden kriisin, koulutusleikkaukset ja työelämän heikennykset. Vasemmistoliiton tulisi viestiä hänen mielestään vaihtoehdoistaan siten, että kuka tahansa pystyy puhumaan niistä.

Intohimoiset ihmiset ovat vasemmistoliiton vahvuus

Puheenjohtajaehdokkaat ovat yhtä mieltä vasemmistoliiton jäsenistön ja aktiivien suuresta merkityksestä puolueelle. Vasemmistoliitossa politiikkaa tehdään heidän mukaansa intohimolla ja suurella sydämellä, ei euronkuvat silmissä. Jokainen ehdokas on myös valmis kiertämään maata ja tapaamaan ihmisiä tullessaan valituksi puheenjohtajaksi.

– Politiikassa pitää kuulla niitä ihmisiä, joita päätöksenteko koskee, Koskela kiteyttää ajatuksiaan.

Koskela haluaisi puheenjohtajana käyttää aikaa jäsenistön tapaamiseen ja alueilla kiertämiseen. Eri alueilla on erilaisia haasteita, joiden ymmärtäminen on hänen mielestään tärkeää poliitikon työssä.

Meriluoto haluaisi vahvistaa kenttää ja kehittää tukea puolueen aktiiveille. Pienillä paikkakunnilla erityisesti tarvittaisiin hänen mielestään lisää mahdollisuuksia vertaistuelle ja koulutukselle, kun tekijöitä on vähän ja kokeneemmat jäävät pois paikallispolitiikasta. Jäsenistön osallistaminen ja aktiivien jaksamisesta huolehtiminen ovat myös olennaisia asioita, joihin Meriluodon mielestä tulisi kiinnittää huomiota.

Myös Bibani pitää vierailuja eri alueilla tärkeänä. Hän huomauttaa kuilusta paikallisosastojen ja poliitikkojen välillä ja korostaa, kuinka tärkeää on, että ihmiset voivat tulla aidosti kuulluksi.

– Ihmiset eivät lähde puoluepolitiikkaan kokoustamaan, vaan vaikuttamaan, Bibani muistuttaa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *