Veljekset eri teitä samaan kaksioon

Voivatko lapsuuden aikaiset yhteiset kokemukset yhdistää täysin eri teitä kulkeneita veljeksiä epäonnen koittaessa? Tätä tarkastellaan Sirkku Peltolan TTT:n uutuusnäytelmässä Kärpäset. 

Kalevi (Aimo Räsänen) on eläköitynyt bussikuski, joka on pienyrittäjänä tehnyt konkurssin. Mauri (Martti Suosalo) on kansainvälisesti menestynyt oopperalaulaja sekä start-up-sijoittaja. 

Veljekset kohtaavat kiireisten vuosien jälkeen äidin hautajaisissa. Pakonomaisesti suoritettujen seremonioiden ja nopeasti nautittujen hautajaiskahvien jälkeen heidän tiensä eroavat jälleen, kunnes Mauri sairastuu vakavasti ja häviää rahansa epäonnistuneissa sijoituksissa. Todellisen maailman dramaturgian alkaessa baritonin osalta falskata, siirrytään omaishoitajaksi sukeutuneen Kalevin kaksioon.

– Miten ihminen voi olla noin vivahteeton ja yksioikoinen kuin roiskeläppä. Ei minkäänlaista tilannetajua, kaikki nyanssit kateissa. Sä olet todella uuvuttava, Mauri arvioi veljensä habitusta.

Kaksiossa Maurin tähdittämät oopperaestradit ja kansainväliset kontaktit supistuvat Kalevin zombie-kaverin Haran (Martti Suosalo) ja tämän kollegan Naksun yllätysvierailuihin. 

– Nyt vain pelistä pois mahdollisimman ekologisesti, Mauri uhoaa suunnitellessaan seikkaperäisesti omia hautajaisiaan.

Lisäksi kuvioihin ilmestyy Maurin pojantytär Puro Kärpänen omine nuoruustraumoineen. Yhteiskunta näyttäytyy kiireisen kotisairaanhoitajan hahmossa. Petra Ahola esittää nämä molemmat roolit. Katsoessaan kiireistä kotisairaanhoitajaa, Mauri toteaa:

– Tällä tavalla kiireeseen hukattuja me olemme kaikki.

Mitä elämästä kiireen jälkeen jää

 Välillä Peltolan näytelmä liikkuu lähellä absurdia teatteria, jonka keskiössä on ihmisten välisen viestinnän vaikeus tai mahdottomuus, vaikka henkilöt ovat toisistaan riippuvaisia tai jopa täydentävät toisiaan. 

Maurin ja Kalevin esittämässä oopperakohtauksessa, tietynlaisessa kaurapuuron ylistyksessä, korkea- ja matala kulttuuri yhdistyvät. Kohtaukset, joissa Mauri intoutuu puhumaan oopperan esittämisen ehdoista ja musiikin vaikutuksesta, olisi voinut päästää korkeampaan lentoon katkaisematta niin nopeasti arjen realismilla. Niiden kautta olisi voinut syväluodata tehokkaammin niin Maurin ja Kalevin kuin papan ja Puron välisiä suhteita.

Näkeekö maailman ongelmineen ja iloineen selkeimmin ja kirkkaimmin jostain tietyn ammatin näkökulmasta, vaikkapa taiteilijan, oopperalaulajan tai sairaanhoitajan? Näytelmässä kysellään, ovatko taitelijan ja duunarin todellisuudet oikeasti kovinkaan kaukana toisistaan: 

Mikä elämässä on arvokasta, varsinkin silloin, kun maine ja loiste katoavat, ja jäljelle jää vain elämästä selviytyminen. Jääkö ihminen silloin itsensä ainoaksi seuralaiseksi vai jääkö vierelle joku, joka ei ole maineen, rahan ja tittelien perään. Mistä tunnet sä ystävän? Mikä ero veljeydellä ja ystävyydellä on?

Veljeys hukkunut vapaudenkaipuun alle

Sirkku Peltola kertoo halunneensa keskityttyä Ranskan vallankumouksen johtotähdistä kenties vähimmin meuhkattuun, vapauden ja tasa-arvon kolmanteen pyörään eli veljeyteen. 

Jo Leo Tolstoi ihmetteli, miten me kaikki haluamme vapautta, mutta vapautta mistä? Haluammeko vapautta velvollisuudesta toisiamme kohtaan, vaikka juuri se tekisi meistä ihmisiä, että tuntisimme vastuuta paitsi omista tekemisistämme, myös toisistamme. 

Näytelmän punaisena lankana kutoutuu koskettavasti Tšehovin novelli Suru viittauksena siihen, miten yksin ihminen lopulta surunsa kanssa on. 

– Ei kellään ole tällä liikaa ketään, Mauri toteaa.

Petra Aholan monitaituruus niin laulajana, tanssijana on häikäisevää. Silmäkulmissa kimmelsi, kun hän ensimmäisessä näytöksessä tulkitsi vavahduttavasti ranskalaisen Indilan laulun Derni dansen.

Martti Suosalo on todella kovassa vedossa, huikean muuntautumiskykyinen näyttelijähän hän on. Aimo Räsänen säväyttää jälleen kerran varmaan tyyliinsä. Ajankohtaisuudessaan Kärpäset-näytelmän teemat puhuttelevat varmaan jokaista meistä. Ja tarjoiltiinhan sitä luksustakin upean oopperamusiikin runouden ja proosan myötä.