Orpo-Purran hallitus jatkaa hyvinvointivaltion hirttäjäisiä 40 vuotta harjoitetun uusliberalistisen talouspolitiikan jälkihoitona. Valtiovarainministeri Purran laskupää näyttää olevan pahasti sekaisin. Hän nimittää epäonnistuneen talouspolitiikan synnyttämän valtion velan maksamista säästämiseksi. Velkaantumisen syyllisenä hän pitää hyvinvointivaltiota, eli epäonnistuneen oikeistolaisen talouspolitiikan uhria.
Samalla Purra sekoittaa säästämisen ja poisottamisen kuin ilmansuunnat. Säästäminen tarkoittaa talteen panemista, tuonnemmaksi lykkäämistä ja säästeliäästi käyttämistä. Ainaisista säästöistä saarnatessaan Purra kuitenkin puhuu poisottamisesta, eli juuri päinvastaisesta asiasta kuin säästämisestä ja talteen laittamisesta.
Näistä kansalaisten kyykytyspuheista Purralle maksetaan verorahoista palkkioita ja korvauksia 20 000 euroa kuukaudessa. Vertailun vuoksi todettakoon, että suomalaisten mediaaniansio on 3 234 euroa kuukaudessa. Miljardin, eli tuhannen miljoonan euron säästöllä maksamme Purralle palkkaa neljätuhatta vuotta.
Uusliberalistisella talouspolitiikalla on syöty viimeiset 40 vuotta kuormasta ja siirretty valtion varallisuutta ja omaisuutta suurpääoman haltuun. Säästämisen sijaan on harjoitettukin pois ottamista. Ja ottaminen tarkoittaa teurastusta, pyydystämistä ja vaatimista, jolla ei ole säästämisen kanssa mitään tekemistä.
Olisi syytä laittaa niin valtiovarainministeri kuin hänen alaisensa valtiovarainministeriön suurvisiiri lakeijoineen opiskelemaan suomen kielen sanojen merkityksiä.
Eikä olisi pahitteeksi, jos he sen päälle opiskelisivat sen verran filosofian alkeita ja semantiikkaa, että he alkaisivat ymmärtää, mitä tarkoittaa asian vierestä puhuminen, eli valehtelu.
Maksetaanhan valtiovarainministeriön suurvisiirillekin verorahoistamme reilun 14 000 euron kuukausipalkkaa. Meillä veronmaksajilla lienee oikeus kuulla hänen suustaan pelkästään tosiasiat, ilman ideologista vääristelyä ja kitupiikkimäistä suurpääoman äänen väristelyä.
Tietääkseni valtiovarainministeri Purran verokortti ei ole koskaan ollut ns. kapitalistin palkkakonttorissa. Purra on tainnut elättää itsensä enimmäkseen ”Valtion palkkakonttorista” saamillaan tuloilla. Siinäpä hänellä on oivallinen syy häärätä hyvinvointivaltion hirttäjäisten pääpyövelinä suurpääoman etujen hyväksi kansalaisten etuja vastaan.
Kansantaloudellisesti ei liene kovin hedelmällistä sekään, että valtiovarainministeri kantaa poliittisen vastuunsa sijaan pelkästään kaunaa.
Valtiovarainministerin pitäisi osata laskea muutakin kuin kissa ulos. Kännyköiden aikakaudella hänen ei tarvitse enää edes laskea puhelimen luuria alas. Eikä olisi pahitteeksi, jos valtiovarainministeri keksisi välillä muutakin kuin verukkeita, noita valheen pikkuserkkuja.
Kansan Uutisissa (15.8.25) ekonomistit Lauri Holappa ja Jussi Ahokas nostivat esiin, miten Orpo-Purran hallitus on kaikessa hiljaisuudessa kaavaillut, että Suomen talouspolitiikan rajat lukitaan velkajarrulla niin, että vuodesta 2031 eteenpäin on tarjolla vain äärimmäisen aggressiivista sopeuttamista.
Lakiesityksessä asetettaisiin 40 prosentin katto Suomen julkiselle velkasuhteelle. Tällä hetkellä velkasuhde on yli 80 prosenttia. Vuodesta 2031 alkaen velkasuhteen tulisi myös laskea vähintään yhdellä prosenttiyksiköllä vuodessa, kunnes velkakatto saavutetaan.
Holapan mukaan tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että finanssipolitiikan pitää olla jatkuvasti kiristävää.
– Herää vahvasti kysymys, onko tätä mahdollista saavuttaa, koska se tarkoittaa ihan valtavaa ja loputonta sekä lohdutonta sopeuttamista, Holappa tiivisti.
Ahokas kutsui velkajarruesitystä peräti mielenvikaiseksi.
– Jos tuo otetaan yhteiskuntapolitiikan lähtökohdaksi, ei suomalaisesta hyvinvointivaltiosta ole mitään jäljellä. Hyvinvointivaltion kaikki rakenteet pitää tuollaisella uralla ajaa alas. Tuossa ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä, hän totesi.
En ole kuullut, että joku kapitalisti olisi joskus maksanut alaiselleen ruhtinaallisia palkkioita siitä, että tämä työskentelee valtion edun hyväksi kapitalistien etuja vastaan.
Mutta meidän isänmaan tapana on ollut itsenäisyytemme alkuhetkistä saakka, että valtio maksaa tuhansille ja taas tuhansille erilaisille toimijoille siitä, että nämä siirtävät valtion omaisuutta ja varallisuutta pienen suurpääomapiirin taskuihin. Orpo-Purran hallitus on tästä lähes ennen näkemätön esimerkki.
Markku Kuisma kuvaa kirjassaan Sodasta syntynyt (WSOY 2010), miten kansanvallan toteuttamisen estämiseksi perustetun kuninkaantekopuolue Kokoomuksen edustajat hääräsivät innoissaan itsenäisyytemme ensimmäisenä vuotena siirtääkseen kaiken vallan ja valtion omaisuuden omalle pienelle valitulle seurapiirilleen.
Toukokuussa 1918 ”varakuninkaaksi” eli valtionhoitajaksi siirtyneeltä P.E. Svinhufvudilta hallitusvastuun ottaneen J.K. Paasikiven monarkistisen senaatin ministerilista näytti komealta.
Senaattia johti teollisuuden etuja ymmärtävä KOP:n pääjohtaja J.K. Paasikivi. Hänen rinnallaan istui joukko muita pankkimiehiä: pian Suomen Pankin johtoon siirtyvä KOP-taustainen Otto Stenroth, aiemmin paperiteollisuuden työnantajaliittoa vetänyt Pohjoispankin johtaja Alexander Frey ja KOP:n johtajistoon lukeutunut Juhani Arajärvi:
– Rahamaailmasta tulivat myös vakuutusjohtaja Samuli Sario, metsäteollisen kapitalismin puolestapuhujana tunnettu taloustieteilijä ja vakuutusjohtaja Heikki Renvall, liike- ja pankkimaailmassa aktiivinen lainoppinut Onni Talas ja vakuutusyhtiö Salaman toimitusjohtaja, taloustieteilijä O.W. Louhivuori.
Senaattori Hjalmar Paloheimo oli kansallishenkinen puunjalostuskapitalisti ja tekniikan professori Jalmar Castrén oli rautatatierakentajana ja poliitikkona avaamassa pohjois Suomen metsiä teollisuuden tarpeisiin, Kuisma kirjoittaa.
Svinhufvudin ja Paasikiven tavoite oli tiivistää Suomen kohtalonyhteyttä Saksan keisari Vilhelm II:een. Niinpä valittiin saksalainen prinssi Suomen kuninkaaksi. Kuisma huomauttaa, että kivenä kengässä hiersi kuitenkin se, että siinä missä Saksa oli Mannerheimille sotilaana tuttu vihollinen, siinä keisarillinen Venäjä oli Suomen kehityksen mahdollistanut kasvualusta:
– Vastaavasti suomalainen paperiteollisuus oli noussut Venäjän markkinoiden varassa. Saksan teollisuus oli suomalaisille paperinvalmistajille vaarallinen kilpailija.
Ideologialtaan Orpo-Purran hallitus muistuttaa hätkähdyttävästi 107 vuoden takaista edeltäjäänsä. Kuitenkin samankaltainen ulkopoliittinen kivi hiertää kengässä nyt kuin 107 vuotta sitten Saksan suhteen. Yhdysvallat ei Natoon liittymisemme jälkeen osoittautunutkaan niin ystävällismieliseksi Setä-Samuliksi, miltä kolme vuotta sitten vielä näytti.
Epävarmuutta ja levottomuutta herättävä presidentti Trump on luonut varjoja oikeistomme paratiisiin. Hän on eräänlainen valtaistuimellaan horjuva Vilhelm II:n kesällä 1918.
Loppukertaus: molempien sotien häviämisen vuoksi kokoomus joutui 1960-luvulla taipumaan hyvinvointivaltion rakentamisen kannalle. Valtio ei kuitenkaan velkaantunut tässä rakennusurakassa, kuten on tapahtunut uusliberalistisen talouspolitiikan valtakaudella. Suhteessa bruttokansantuotteeseen vuosina 1961– 90 valtion velka pysytteli 5-15 prosentissa. Nyt se on kivunnut yli 80 prosenttiin.
Ei siis ihme, että hyvinvointivaltio -hanke etoi kokoomuslaisia, varsinkin, kun puolueella oli itsenäisyytemme lähtömetreillä niin komeat asemat.
Tämän katkeran kalkin nielemisen Kokoomus on viimeisen 40 vuoden aikana kostanut olemalla sotajalalla hyvinvointivaltiota vastaan velkaannuttamalla valtion uusliberalistisella talouspolitiikalla.
Mutta onko vasemmistolla voimaa ja kykyä avata tämä omituinen oikeiston solmima uusliberalistinen Gordionin solmu? Kas siinäpä se pulma tai haaste.
Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja ja tietokirjailija
Naamiot on riisuttu, uuslibertalistinen kapitalismi näyttää ahneet ja kylmät kasvonsa nyt kun hyvinvointivaltion viimeisetkin rakenteet ollaan purkamassa, rikkaitten rikastuessa ja köyhien köyhtyessä Orpon ja Purran äärioikeistolaisen hallituksen johdolla.
1918 Suomen porvarit kokoomuksen johdolla olivat luovuttamassa maamme Saksan vasallivaltioksi, nyt kokoomus ja muut porvaripuolueet ovat vieneet Suomen käytännössä Yhdysvaltain vasallivaltioksi, antaessaan USA:n miehittää useilla sotilastukikohdilla Suomen. ”Yhä tiivistyvä suhde” Yhdysvaltoihin tarkoittaa selkokielellä vanhaa kunnon rähmälläänoloa, nyt toisen suurvallan edessä ja todellisen itsenäisyyden menettämistä.
Kekkosen aikana ja kannattamana hyvinvointivaltio rakennettiin, Niinistön-Stubbin, näiden suurina valtiomiehinä hehkutettujen aikoina se puretaan. Köyhät kyykkyyn, ja tärkeintä on että kokoomuslaisilla ja muilla porvareilla on oikeus vaurastua. Köyhistä ei ole niin väliä.
Ensin kostettiin punaisille sangen ankarasti se, etteivät nämä taipuneetkaan herrojen tuuminkeihin 1918.
Käykää katsomassa Tammisaaren punavankileirin kuolonuhrilukuja, samoin Lahden Hennalassa. Poiketkaa vielä Luopioistentien (maantie 3222) varrella Siikastensuolla. Siellä on Valkeakosken tehtaantyttöjen joukkohauta muistomerkkeineen.
Näille ihmisille kostettiin se, että olivat edes hautoneet ajatuksissaan jotain hyvinvointiyhteiskunnan alkeitakaan. Nykyoikeisto loruilee jostain venäläistyylisen ”proletariaatin diktatuurin” torjumisesta.
Kekkonen teki viisaasti kun piti kokoomuksen hallitusvastuun ulkopuolella, kun nämä olivat 1955 – 1956 vaalikampanjoinnin aikoina ja varjolla yrittäneet häväistä häntä, kaikin mahdollisin satuiluin.
SAK mainosti joskus 1970-luvulla: ”- Meitä on yli miljoona”.
Missä sen aikainen joukkovoimakkuus on enää nähtävissä? Nyt meitä on niin kovasti oloutettu ”oman onnemme sepiksi”!
Kovasti yksilöllisiksi peukalojumppaajiksi, joiden on ihan pakko paskalla istuessaankin tollottaa älllikkätelefoonien näytöstä kuinka tykkäämisiä somessa kertyy. Toista ihmistä ei enää nähdä, ei ruuhkabusseissakaan. Ja jos nähdään, niin pidetään sitten vihollisena.
Pelko on ase.
Miettikää, mikä se isänmaa nykyisin on? Se on se, joka homeisia kolikoita räknäillessään ja ”säästellessään” pitää oikeutenaan järsiä vähä vähältä itseään heikommilta ihmisiltä elämisen edellytyksiä pois. Viipale viipaleelta, kuin suomimakkaraa siivutettaessa.
Aina elämisen oikeutta myöten!
Eikä ”vanginvartijatar” Purralle tule mieleen ajatuksen hiventäkään siitä, että riittävä toimeentulo työttömyydessäkin on VARMIN TAE YHTEISKUNTARAUHAN SÄILYMISESTÄ.
Silkkaa simputtamista simputtamisen jälkeen. Minkälaisten ihmisten itsetunto vaatii maahan nujerretun ihmisen säälimätöntä potkimista, kerta kerran jälkeen?
Vuosi 1918 on kovin lähellä meitä historiassa, verisyydessään. Niin lähellä, että se saattaa jopa toistua.
Bertold Brecht: – Ensin tulee nälkä. Sitten vasta moraali.