Pitkän väännön seurauksena Suomeen saatiin velkajarru, tai ainakin näin politiikan toimittaja saattaisi asian ilmaista. Eduskunnan tiedotustilaisuudessa kansanedustajat kehuivat toisiaan kilpaa ja korostivat, kuinka hienoa oli, että sopu saatiin syntymään. Valtavirtamedioiden pääkirjoitukset täyttyivät ylistyslauluista Suomen päättäjien viisaudelle ja kompromissikykyisyydelle.
Ainoa velkajarrusta ulos jäänyt puolue, vasemmistoliitto, sai sen sijaan haukkuja. Spekulaatio on jo alkanut siitä, onko puolue velkajarruvastustuksensa takia nyt pysyvästi hallituskelvoton, tai eikö vasemmistoa edes kiinnosta pysäyttää velkaantumista, kuten Ilta-Sanomat kysyi puheenjohtaja Minja Koskelalta (Ilta-Sanomat 16.10.2025).
Oikeastihan kyseessä ei ollut mitenkään pitkä eikä edes vaikea vääntö. Oikeistolle velkajarru edustaa vuosikymmenten unelmaa valtion menojen karsimisesta, jolla päästään oikeuttamaan oikeistopolitiikan todellinen tavoite, eli veroleikkaukset rikkaille.
Sopimuksen muuttamiseen vaadittava eduskunnan kolmen neljäsosan määräenemmistö myös takaa, että vaikka nykyisistä hallituspuolueista yksikään ei enää jatkaisi seuraavassa hallituksessa, pääsevät ne silti hallitsemaan tulevien hallituksien talouspolitiikkaa oppositiosta käsin (Kansan Uutiset 16.10.2025).
Maallikon voi olla vaikeampi ymmärtää sosiaalidemokraattien ja vihreiden kantaa. Eivätkö puolueet olekaan vasemmistopuolueita, eli suomalaisessa kielenkäytössä valtion menojen kasvattajia?
Oikeisto, keskustavasemmisto ja media yhteisrintamassa
Vihreiden velkajarruneuvottelija, kansanedustaja Saara Hyrkkö sanoi, että puolue ei lopullisesta sopimuksesta pidä, mutta koska heidän oma ehdotuksensa ei saanut enemmistön tukea, päättivät he lopulta taipua velkajarruun (Helsingin Sanomat 14.10.2025). Sosialidemokraattien puolella puheenjohtaja Antti Lindtman suhtautui vielä kesällä ”nihkeästi” hallituksen velkajarruesitykseen (Demokraatti 25.8.2025), mutta sopimuksen hyväksymisen jälkeisenä päivänä velkajarru nähtiinkin jo niin päivänselvän positiivisena asiana, että puoluelehti Demokraatin vastaava päätoimittaja näki tarpeelliseksi haukkua kovin sanoin kaikki velkajarrua vastustaneet niin vasemmistoliitossa kuin omassa puolueessaankin (Demokraatti 15.10.2025).
Tämä oikeiston, keskustavasemmiston ja median yhteisrintama voi näyttäytyä hullunkuriselta asialta ulkoiselle tarkkailijalle. Linjojen yhteneväisyys kuitenkin selkiytyy, jos asiaa tarkastellaan suuremmassa mittakaavassa.
Historia ei loppunutkaan
Kylmä sota päättyi 90-luvun alussa, kun Neuvostoliitto ja sen vaikutuspiiri romahtivat äkillisesti. Vallankumousten sarja kaatoi vanhat marxilais-leniniläiset yksinpuoluejärjestelmät. Maailma muuttui kertaheitolla.
Monet näkivät tapahtuneessa liberalismin aatteiden voiton neuvostososialismista. Innokkaimmille, kuten amerikkalaiselle politiikan tutkijalle Francis Fukuyamalle, tämä voitto ei ollut ainoastaan väliaikainen yhden taistelun lopputulos, vaan suorastaan ”historian loppu”. Liberaali demokratia ja vapaa kapitalismi olisivat ihmiskunnan viimeinen tapa järjestää politiikka ja talous. Muita vaihtoehtoja ei vain yksinkertaisesti tulisi olemaan (Yle 2.7.2017).
Jos liberaalidemokratia todellakin olisi historian loppu, niin tästä edespäin ei olisi myöskään enää aatteiden kamppailua. Kaikki poliittiset liikkeet vasemmalta oikealle yhtyisivät samoihin totuuksiin ja politiikasta tulisi pelkkää hallintoa, totuuksien tulkitsemista. Politiikkaa ilman politiikkaa.
Kylmää sotaa ja vihaa
Nykypäivän ihmiselle tämä 90-luvun toiveikkuus saattaa näyttää suorastaan naiivilta. Neuvostoliiton raunioille syntyneestä uudesta Venäjän federaatiosta ei tullutkaan kansainvälisen liberaalin demokratian ystävää, vaan sen rakenteita toiminnallaan jatkuvasti järkyttävä vastustaja. Elämme uutta kylmän sodan aikaa, kun suurvallat taistelevat toisiaan vastaan kauppasodilla ja poliittisella vaikuttamisella.
Oikeistopopulismi on noussut liberalismin suurimmaksi haastajaksi Euroopassa, kun vanhaan politiikkaan kyllästyneet vihaiset ja katkerat ihmiset ovat antaneet tukensa ainoalle liikkeelle, joka tuntuu tarjoavan jotain vaihtoehtoa nykyisyydelle. Oikeistopopulismi on ottanut täysin haltuunsa jopa Yhdysvallat, ”vapaan maailman johtajan”, jonka presidentin toimia liittolaisetkin seuraavat nykyään kauhulla. Vapaakaupan ja ihmisoikeuksien kaltaiset kieltämättöminä totuuksina pidetyt asiat pyyhkäistään romukoppaan suojatullien ja aborttikieltojen nykymaailmassa.
Suomessa on runsaasti vihaisia ja katkeria ihmisiä, joilta omat kotimaiset oikeistopopulistimme saavat kannatuksensa. Silti poliittisen keskustan liberaalit meillä ja maailmalla jatkavat samalla vanhalla linjalla, yhtyen vanhoihin totuuksiin ja tehden nurinkuriselta vaikuttavia kompromisseja kuin elettäisiin yhä politiikattoman politiikan kulta-aikaa.
Vaihtoehdot ovat demokratian edellytys
Maailmassa, jossa on vain yksi vaihtoehto, ei ole mitään mieltä tehdä enää politiikkaa. Kaikki on jo ratkaistu, järjestelmät on jo rakennettu ja jäljellä on pelkkä valtiokoneiston pyörien rasvaaminen. Vaalilupaukset ovat pelkkää sanahelinää, todellinen tavoite on päästä vetelemään niitä samoja vipuja, joita oikeisto tällä hetkellä vetelee, pieniä vivahde-eroja lukuun ottamatta täysin samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Vasemmistoliiton kaltaiset toisen vaihtoehdon kannattajat ovat pelkkiä itsepäisiä vastarannankiiskiä.
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (Helsingin Sanomat 17.10.2025) kommentoidaan huolestuneeseen sävyyn laitaoikeiston nousua, mutta ratkaisuksi tarjotaan radikaalien kesyttämistä hallitusyhteistyön kautta. Tämä siitä huolimatta, että pari kappaletta aikaisemmin mainitaan varoittavana esimerkkinä, kuinka Saksan oikeiston luotto natseihin mahdollisti Hitlerin valtaannousun. Hallituksessa toimiminen pakottaa populistit luopumaan äärimmäisistä aatteistaan. Kirjoittaja kuvailee ihaillen, kuinka hallitusvastuu on ”selvästi rauhoittanut” perussuomalaisia, ”vaikka rajaa rasistisiin puheisiin on välillä jouduttu vetämään”.
Voitto oikeistopopulismista on siis sen sulauttaminen osaksi järjestelmää. Liberaalin demokratian viholliset päästetään valtaan ja vallassaolo käännyttää heidät sen kannattajiksi. Toisaalta on myös mahdollista, että järjestelmän poliitikot omaksuvat heidän ajatuksensa, kuten voi nähdä maahanmuuttovastaisen politiikan yleistymisessä Euroopan keskustaoikeistolaisten ja -vasemmistolaisten puolueiden keskuudessa. Aatteettoman politiikan maailmassa ei oikeastaan ole väliä kumpi tapahtuu, koska tarpeeksi suuren kannatuksen avulla jokaisesta aatteesta tulee vain uusi totuus, osa konsensusta.
Yksin jäänyttä vasemmistoliittoa tarvitaan
Tähän maailmaan velkajarru sopii täydellisesti. Politiikka ulkoistetaan valtiovarainministeriön virkamiehille ja parlamentaarisille työryhmille, poliitikkojen osaksi jää pelkkä numeroiden kanssa nysvääminen. Otettaisiinko tämä miljoona pois nyt työttömiltä vai maahanmuuttajilta? Vaaleista tulee varmaan kiinnostavat, kun kaikkien puolueiden viesti on ”mekin aiomme leikata yhtä paljon, mutta olisimme parempia leikkaajia kuin nuo toiset”. Vaihtoehtoja etsivät äänestäjät eivät niitä löydä ja taas turhautuneisuuden siemenistä kasvaa uusia vihan hedelmiä.
Vasemmistoliitto on nyt todellakin yksin. Koska emme muiden ”vasemmistopuolueiden” tavoin taipuneet oikeiston tahtoon, täytyy meidän nyt taistella omien aatteidemme voimalla aatteita halveksuvaa maailmaa vastaan. Vasemmistoliiton täytyy olla koko kansan puolue, joka vastaa ihmisten tarpeisiin ja osaa perustella, miksi se seisoo erillään valtavirtapolitiikasta. Talouden, toimeentulon ja turvallisuuden kysymykset tulevat varmasti olemaan taas seuraavien eduskuntavaalien kärkiaiheita, emmekä me saa hävitä niitä oikeistopopulisteille tai aatteettoman konsensuksen palvojille.
Vaatimus on kova, mutta vaihtoehtoja ei ole. Konsensuspoliitikot yrittävät jäädyttää maailman nykyhetkeen ikuisiksi ajoiksi, oikeistopopulistit haluavat palauttaa sen pimeälle keskiajalle. Meidän täytyy olla se parempi vaihtoehto, jota ihmiset etsivät. Muuten meistä tulee vain uusi luku pitkässä pettymysten sarjassa.
Kirjoittaja on Tampereen Vasemmiston jäsen.
Tekstin lähteet:
Niskanen, Iina & Rantanen, Otto (2025). Eikö Suomen pelastaminen kiinnosta, Minja Koskela? Ilta-Sanomat (16.10.2025).
Virkkunen, Jussi (2025). Vasemmistolla on monta hyvää syytä vastustaa velkajarrua – tässä niistä kahdeksan. Kansan Uutiset (16.10.2025)
Sutinen, Teija ja Löytömäki, Simo (2025). Vasemmistoliitto jää ulos velkajarrusta, Sdp ja vihreät mukana sovussa. Helsingin Sanomat (14.10.2025).
Luikku, Susanna (2025). Lindtman nihkeänä velkajarrusta: Se lukitsisi Suomen 50 vuodeksi kurjuuteen. Demokraatti (25.8.2025).
Korhonen, Petri (2025). Vasemmiston vaikea valinta: luottaako velkajarruun vai talouden taikavoimiin? Demokraatti (15.10.2025).
Parkkari, Jani (2017). Analyysi: Historian piti päättyä 25 vuotta sitten – vaan kuinka sitten kävikään? Yle (2.7.2017)
Helsingin Sanomien päätoimitus (2025). Euroopan laitaoikeisto odottaa tilaisuuttaan. Helsingin Sanomat (17.10.2025).
Hieno yhteenveto! Tiivistetään teksti vielä teltalla jaettavaksi…