Jotain positiivisia sanoja ja hyviä tavoitteita, joilla aloittaa uusi vuosi, ajattelin ja aloin pohtia. Kuitenkin kaikki ajatukseni, joiden oli määrä olla positiivisia, kaikki tavoitteet, joita yritin keksiä, tuntuivat väkisin tiristetyiltä ja tyhjiltä. Monet uuden vuoden tavoitteet kokemukseni mukaan menettävät merkityksensä, kun elämäntilanteet muuttuvat ja yllättävät. Positiivisten sanojen olisi oltava uskottavia, jotta niillä olisi mitään voimaa.
Viime vuonna olin asettanut tavoitteeksi lukea tietyt kirjat. Tein oikein listan, jonka unohdin jonkin kaapin uumeniin parin viikon sisällä sen kirjoittamisesta. Jos etsisin listan nyt, tuskin olisin lukenut kuin yhden tai kaksi kirjaa listalta eikä tämä harmita minua yhtään, sillä olen lukenut joka tapauksessa erinomaisia kirjoja. Olin myös asettanut tavoitteeksi liikkua enemmän. Liikuinkin vähemmän. Sekään ei harmita minua, sillä olen oppinut paljon enemmän tämän vuoden aikana kuin olisin osannut toivoa. Olen esimerkiksi oppinut, miten hankalaa on löytää aikaa liikuntaharrastukselle hektisen lapsiperhearjen keskellä verrattuna yksin elämiseen.
Minun on vaikea asettaa tavoitteita vuodelle 2026 – yhtä vaikeaa on sanoa jotain positiivista, siis jotain uskottavaa sellaista. Alkuvuoden ajatukseni nimittäin liikuskelevat syvissä vesissä. Mielessäni pyörivät uutiset, montako sutta oli eilen tapettu, heti kun uusi susien kiintiömetsästyksen salliva laki oli astunut voimaan. Montako ihmistä käännytettiin pois Hurstin joulujuhlasta. Kuinka moni lapsi oli toivonut joululahjaksi ruokalahjakorttia. Kuinka moni sika koki äärimmäisen kivuliaan ja pelottavan kuoleman päätyäkseen joulupöytään.
Yhteiskunnallinen tilanne vetää mieltä matalaksi. Huomaan olevani vaarassa lamaantua synkän uutisvirran edessä. Maan hallituksen vihlovan kylmä välinpitämättömyys iskee vasten kasvoja ja tekee pitkään kipeää. Sen varjossa itseni kehittämiseen liittyvien tavoitteiden kirjaaminen tuntuu jotenkin turhalta omaan napaan tuijottelulta.
Vuoden 2026 täytyy olla vuosi, jolloin välitämme enemmän. Jolloin emme suostu sulkemaan silmiämme kivulta, nälältä ja hädältä. Tämä on vuosi, jolloin yhä useamman on sanottava, että nyt riittää. Eduskuntavaalit käydään – ellei hallitus kaadu ennen sitä – keväällä 2027. Ennen sitä on tehtävä kaikki, jotta mahdollisimman moni on valmis valitsemaan empatian ja inhimillisyyden vaaliuurnilla.
Asetan sen vuoksi tavoitteeksi tälle vuodelle, että en lannistu, en anna itseni turtua enkä sulje silmiäni, vaikka katsominen sattuisi. Välinpitämättömyys ja pahantahtoisuus eivät saa voittaa. Lamaantuminen ei ole vaihtoehto.
Kirjoittaja on Vasen Kaista -verkkolehden päätoimittaja.
