Orpon hallituksen elämäni biisin Velkajarruballadin sävellys- ja sanoitustyö aloitettiin Harri Holkerin punamustahallituksen toimiessa uusliberaalin talouspolitiikan kapellimestarina vuosina 1987–91.
Holkerin hallituksen virkaanastujaisten jälkeen 30.4.1987 koitti valtion kassakaapille avoimien ovien vuodet ja lopulta black friday. Suomettumisajan ummehtuneisuutta ryhdyttiin tuulettamaan raikkailla 1800-luvulta peräisin olevilta vapaan markkinatalouden aatevirtauksilla. Päämääräksi otettiin valtion omaisuuden yksityistäminen.
Tämän seurauksena Suomen valtion velka on kasvanut yli 35-kertaiseksi vuodesta 1992, eli viidestä miljardista 190 miljardiin euroon. Samaan aikaan strategiset valtionyhtiöt ja verkot on myyty ja kriittinen infastruktuuri on siirtynyt ulkomaisiin käsiin. Kotitaloudet ovat velkaantuneet asunto- ja kulutusluotoista. Nettovarakkaasta Suomesta taottiin nettovelallinen.
Uusliberaalien finanssisissien iskut valtiontalouden selustaan alkoivat 1980-luvun lopulla yritysten nurkanvaltauksilla ja siirtyivät muutamassa vuodessa hallitusrintamalle ”tyhjän kukkaron diktatuuriksi.”
SKOP:n toimitusjohtaja Christopher Wegeliuksen vuoden 1986 alussa antama rehvakas lausunto jo kertoi, mitä oli tulossa:
– Kapitalismi vaatii toimiakseen selkeitä sääntöjä, mutta ei liikaa, koska sen pitää voida olla pikkuisen raflaavaa, spekulatiivista ja vaarallistakin.
Kullberg – Wegelius – Lassila
Nämä Wegeliuksen sanat kävivät toteen muutamassa vuodessa. Lakimiespäivillä Finlandia-talossa 15.10.1993 Erno Paasilinna totesi puheenvuorossaan Lukeeko lama-aika lakia, että laman syylliset voitiin luetella nimeltä.
Etunenässä oli Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg ja pankin johtokunta. Sen jälkeen suurimpien liike- ja säästöpankkien johtoryhmät Jaakko Lassilasta Christopher Wegeliukseen ja lopuksi pari-kolmekymmentä hurjinta kasinohuijaria. Ainoastaan lakien ja köysien puutteessa he kulkivat vielä vapaina.
Tämän rahavallan klikin sysätessä liikkeelle velkajarruttoman lainarahavyöryn, kansantuotteesta menetettiin kolmessa vuodessa viidesosa. Vuosittain tehtiin lähes 8 000 konkurssia, maassa oli puoli miljoonaa työtöntä ja valtio velkaantui alkajaisiksi 254 miljardia markkaa:
– On nähty tosiaan kaunis näytelmä: pankit piehtaroivat rahassa, kaappasivat yrityksiä toinen toisiltaan, valtasivat nurkkia, syytivät luottoja keinottelijoille, pettivät ja valehtelivat, antoivat satojen miljardien markkojen kadota ulkomaille huijareiden mukana, uhrasivat häikäilemättä kymmenien tuhansien ihmisten työpaikkoja, ilman mitään äärtä ja laitaa. Yksin Christopher Wegeliuksen lasketaan apureinen tuhonneen kymmenen miljardia markkaa kansakunnan varoja. Hänelle on myönnetty vastuuvapaus ja lisäksi miljoonan markan läksiäislahja.
Jotta kaikella olisi onnellinen loppunsa, juuri äsken Wegelius esiintyi ryhdikkäästi valtakunnanoikeudessa syyttäjän päätodistajana omat talousasiansa sotkeneen ja löysistä puheista kiinni jääneen kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalon ollessa tuomittavana. Viime vuodet ovat osoittaneet, että pankkimiehet, yritysjohtajat ja pörssikeinottelijat ovat yhdessä hyvin vaarallinen joukko käyttämään yhteiskunnallista valtaa, Paasilinna totesi.
Holkerin punamustahallitus talouden pyövelinä
Holkerin punamustahallituksen valtiovarainministerinä hääri raflaavasti SDP:n Erkki Liikanen. Rolf Kullbergin johtama Suomen Pankki vapautti presidentti Koiviston hiljaisella tuella spekulatiivisesti luotonannon ilman, että asiasta olisi tehty missään virallista päätöstä.
Ja vuosina 1987–91 otettiin vaaroja kaihtamatta ja velkajarrun pelkoa vailla yli sata miljardia markkaa ulkomaista nettovelkaa. Sen seurauksena mureni suomalaisen työn ja suomalaisen pääoman historiallinen hintasuhde.
Esko Seppäsen mukaan Suomi velkaantui vääriin tarkoituksiin, kun pankinjohtajat myivät valuuttoja, mutta eivät valuuttakurssiriskiä. Ulkomaisista pankeista kärrätty lainaraha investoitiin golfkenttiin, mutkamäkiin, kylpylöihin, kauppakeskuksiin, kotimaisiin kiinteistöihin ja kotitalouksien kulutusluottoihin. Myös kunnat lainasivat tuontirahaa.
Holkerin hallituksen punamustakaudella pankkien myöntämät luotot kaksinkertaistuivat, mutta pankkitalletukset kasvoivat vain puolella. Kun ihmiset velkaantuivat pankeille, pankit velkaantuivat ulkomaille. Sitä kautta pankit, yritykset ja yksityishenkilöt velkaantuivat, mutta Suomen valtio ei velkaantunut. Vuoden 1990 lopulla oli valtionvelka suhteessa bruttokansantuotteeseen vain 12 prosenttia.
Suomen rikkain mies Casimir Ehnrooth kirjoitti syksyllä 1992, että on katastrofi, jos työttömien määrä ylittää kesämökkien määrän (354 000).
Jo heinäkuussa 1993 meni puolen miljoonan työttömän raja rikki. Samaan aikaan Suomi avattiin ulkomaisille omistajille ja pörssikurssit nousivat tammikuusta elokuuhun 72,6 prosenttia.
Vuotta aiemmin Ehnrooth jo varoitteli Helsingin Sanomissa (17.10.1991), että Suomessa on yritetty kurittaa palkansaajia ja heidän järjestöjään aikaisemminkin:
– Mutta eihän sellaisesta mitään hyvää seuraa. Mielestäni kokemuksellakin on merkitystä arkielämän realiteettien tajuamisessa.
Hallitun rakennemuutoksen kestävyysvaje
Ja 1990-luvun alussa suoritettiin hallitun rakennemuutoksen nimissä käänteinen sosialismi, jossa yksityispankkien tappiot sosialisoitiin veronmaksajien maksettavaksi. Tämä valtion kassan kastraatio kastettiin myöhemmin kestävyysvajeeksi ja Orpon hallituksen toimesta velkajarruksi.
Uusliberaalien 1990-luvun käräjäoikeudessa valtio istutettiin syytettyjen penkille ja tuomittiin yksityispankkien yli sadan miljardin markan velkojen maksumieheksi. Kun muiden velallisten luottohanat kierrettiin tiukalle, valtio rupesi velkaantumaan ulkomaille myös yksityisen sektorin puolesta.
Ulkomaiset sijoittajat tiesivät, että vaikka pankit menisivät konkurssiin, valtiot eivät menisi. Velkaannuttamalla valtiot voitiin samalla yksityistää hyvinvointipalvelut. Juuri tämä oli ollut uusliberaalien päätavoite, mikä nyt velkajarrun varjolla lopullisesti toteutuu. Laman muodossa taivas putosi 1990-luvulla myös niiden niskaan, jotka eivät keinotelleet. Monet menettivät kaiken, mitä he olivat elämänsä aikana säästäneet, jäljelle jäi vain velkaa.
Yhteiskuntatieteilijä Antti Kasvio totesi osuvasti Suomen Kuvalehdessä (19/2000), että pankkiiriliikkeiden analyytikot tuntevat suomalaisen yhteiskunnan paremmin kuin yhteiskuntatieteilijät.
Veret seisauttava velkavalhe
Maaliskuun 1991 eduskuntavaaleissa kepu sai veretseisauttavan vaalivoiton Esko Ahon johdolla. Ahon hallitus ryhtyi kutomaan valtiovarainministeri Iiro Viinasen (kok.) johdolla yhteiskunnallista mystiikkaa, miten hyvinvointivaltio eli yli varojensa. Kriisipsykologisissa puheissaan Viinanen korosti työntekijöille saavutetuista eduista luopumista, jotta pääomapiirien edut säilyisivät koskemattomina. Empiirinen todellisuus faktoineen häivytettiin häiritsemästä uusliberaalien oletuksia ja toiveita.
Viinanen iski välittömästi kyntensä hyvinvointipalveluihin sepittämällä valtion velkaantumisen syyksi hyvinvointivaltion kalleuden. Visusti hän pyyhki puheistaan pois yksityispankkien keinotteluvelkojen maksattamisen valtiolla, eli veronmaksajilla.
Tästä tulikin oikeistolle tosimieluinen valhe, jota Orpon hallitus propagoi sydämensä kyllyydestä ja jota persut laulavat uutena ”Maamme-lauluna.”
Päinvastoin kuin oikeisto väittää, hyvinvointivaltion rakennusvuosina 1961–91 valtionvelka pysytteli koko ajan 4 -15 prosentin välillä. Vasta vuonna 1992 pankkikriisin myötä se hyppäsi 33 prosenttiin, josta se vuonna 1996 pomppasi 65 prosenttiin. Vuonna 2007 se käväisi 30 prosentissa. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen alkoi jälleen valtionvelan nousukiito.
Orpon hallitus on kruunannut ”tyhjän kukkaron diktatuurin” ja ´sotamiesvetoisen´ politiikan ja samalla kääntänyt historian pyörää muutaman kierroksen taaksepäin ”vanhaan sukupuolisopimukseen” ja ryhtynyt kotiuttamaan naisia työelämärintamalta. Maahanmuuttajat toimivat oikeistolle syyllisinä kaikkiin oikeistolaisen talouspolitiikan vaivoihin siinä missä natseille juutalaiset.
Miksi Suomi pysähtyi?
Miksi elintasomme ei ole noussut 20 vuoteen? Tätä kysyy Työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto (s.1963) kirjassaan Miksi Suomi pysähtyi (Otava 2024).
Murron mukaan Suomen työeläkejärjestelmässä on enemmän rahaa kuin Espanjan vastaavassa eläkejärjestelmässä. Suomessa ei siis ole pulaa sijoituspääomasta vaan hyvistä sijoituskohteista.
Rikkaiden olympialaisiksi muuttunut uusliberaali veroalekilpailu ei ole edistänyt kansantalouksien kehittymistä vaan velkaannuttanut valtiot. Suomessa investointiaste oli 1990-luvulle saakka jopa 30 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kotimaassa säästetyt rahat menivät kotimaiseen tuotantojärjestelmään. Huomattavasti vähemmän oli ulkomaanrahoitusta, koska siihen ei luotettu monestakaan syystä. Nyt tiedämme karvaasti, miksi ei luotettu.
Tänään metsäteollisuuden pääomaa on kiinni Suomessa enää puolet siitä, mitä 30 vuotta sitten. Murron mukaan Nokian matkapuhelintuotannon alasajo ja yhtiön myynti Microsoftille oli suurin yksittäinen 2000-luvulla tapahtunut, 1990-luvun pankkituen jälkeinen syy taloudellisen kehityksemme pysähtymiseen.
Nokian mukana meni valtion vuosikymmenten investoinnit ja koulutussatsaukset kuin tuhka tuuleen samaan tapaan kuin 90-luvulla pankkitukeen. USA karkasi Euroopasta talouskehityksessään. Kiinasta tuli kilpailija siirtomaan sijaan. Lisäksi investoinnit ovat painottuneet kulutukseen, eivät pysyvään omaisuuteen.
Katastrofin aiheuttajat syyttäjinä
Nyt sitten kaikki yhdessä velkajarruttamaan! Pitäähän kapitalismin olla pikkuisen raflaavaa, spekulatiivista ja vaarallistakin, jotta suursijoittajien etu voi ajaa komeasti kansalaisten etujen edelle. Heidän uusliberaalissa maailmassahan ei ole ongelmia, on vain haasteita, jotka ratkaistaan nokkelasti kolmella pointilla: koska kansa ei tiedä, se saa maksaa kalliisti ja itkee ja maksaa!
Nyt reaaliongelma on kuitenkin siinä, että näillä uusliberaaleilla velkajarrukäräjillä istuu syytetyn penkillä aivan väärä osapuoli, eli hyvinvointivaltio samaan tapaan kuin 33 vuotta aiemminkin. Syyttäjinä toimivat taas kerran katastrofin aiheuttajat, uusliberaalin talouspolitiikan vekselinväärentämiseen uppoutuneet asiamiehet ja -naiset. Yhteiskunta on siirtynyt talousrikollisten käsiin!
Holkerin hallituksen iskulauseena oli hallittu rakennemuutos. Sitä kautta meitä ojennettiin, että olemme kansainvälisesti kilpailukykyisiä vasta sitten, kun laitamme suun säkkiä myöten, eli puramme hyvinvointivaltion.
Björn Wahlroos ehdotti valtion purkamista jo parikymmentä vuotta sitten, koska se on ikävästi ihmisten rikastumisen tiellä. Wahlroos totesi Uutisraportti-podcastin pikkujouluissa (27.11.2025), että verot on vedettävä nollaan niiltä ihmisiltä, jotka tekevät rahaa.
Tämä oikeiston kostea uni alkaa olla toteutumistaan vaille valmis kun vanha kurjuus saatiin palautettua lännen malliin ja myös idän uhka on taas mallillaan.
Pyhän yksinkertaisuuden nimeen, Amen.
Lähteitä:
– Ville Yliaska: Laman kokemukset – 1990-luvun laman kokemushistoriaa, Vastapaino 2025.
– The Care Collective (Andreas Chatzidakis, Jamie Hakim, Jo Littler, Catherine Rottenberg & Lynne Segal): Hoivamanifesti – Keskinäisen riippuvaisuuden politiikka, suom. Elina Halttunen-Riikonen & Anna Ovaska, Niin & Näin 2025.
– Risto Murto: Miksi Suomi pysähtyi, Otava 2024.
– Jaana Laine, Susanna Fellman, Matti Hannikainen ja Jari Ojala (toim.): Vaurastumisen vuodet – Suomen taloushistoria teollistumisen jälkeen, Gaudeamus 2019.
– Markus Kari: Suomen rahoitusmarkkinoiden murros 1980-luvulla – Oikeushistoriallinen tutkimus, Into 2016.
– Erno Paasilinna: Riita maailman kanssa – kirjoituksia neljältä vuosikymmeneltä, Otava 1997.
– Esko Seppänen: Pankkikirja, omakustanne 1993, toinen painos.
– Kaj Ilmonen (toim.): Kestävyyskoe – Kirjoituksia 1990-luvun Suomesta, Vastapaino 1993.
– Matti Kortteinen: Hallittu rakennemuutos?, Hanki ja jää 1987.
Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja ja tietokirjailija
Kullberg oli ennen lamaa käskyttänyt bulvaanejaan, että lama pitää nyt tehdä. Sen piti olla lisäksi riittävän syvä, jotta rahvas oppisi tottelevaiseksi.
Kullbergin puheiden takia moni poistatettiin elämästä oman käden kautta. ”Työväenpresidentti” Koiviston konklaaviakaan ei pidä missään tapauksessa unohtaa!
Näin se rahan ja siihen liittyvän vallan jumalointi sujuu. Samalla päästiin kätevästi eroon SAK:n julisteista: – meitä on jo yli miljoona!
Paskiaiset.