Suomessa eletään hetkeä, joka vaatii pysähtymistä ja selkeää moraalista rajaa. Liian moni nainen on menettänyt henkensä lähisuhdeväkivallan vuoksi. Liian usein väkivalta kohdistuu juuri sinne, missä pitäisi olla turvaa: kotiin, parisuhteeseen, arkeen. Tämä ei ole yksittäisten ihmisten tragedia vain heille, vaan tämä on koko yhteiskunnan epäonnistuminen.
Samaan aikaan julkinen keskustelu on koventunut. Väkivaltaa oikeuttavia tai vähätteleviä puheenvuoroja leviää sosiaalisessa mediassa hälyttävällä vauhdilla. Kun pahoinpitelyä kommentoidaan ivallisesti, uhri leimataan tai vihjataan hänen “saaneen mitä tilasi”, ollaan tilanteessa, jossa väkivallalle annetaan kulttuurinen lupa. Silloin kyse ei ole enää mielipiteestä, vaan vaarallisesta normalisoinnista.
Erityisen huolestuttavaa on se, kuka näitä puheenvuoroja esittää. Kun väkivaltaa oikeuttavaa kieltä käyttävät ihmiset, joilla on virka-asema, poliittinen luottamustehtävä tai yhteiskunnallista näkyvyyttä, viesti moninkertaistuu. Hiljaisuus tällaisissa tilanteissa ei ole neutraalia. Se on valinta. Se kertoo, mitä pidetään sallittuna.
Väkivalta ei ala nyrkistä. Se alkaa puheesta. Sanoista, jotka riisuvat toiselta ihmisarvon. Sanoista, jotka tekevät ihmisestä vihollisen, kohteen tai vitsin. Kun tähän totutaan, seuraava askel on liian helppo ottaa.
Suomi haluaa nähdä itsensä tasa-arvon mallimaana. Silti tosiasiat pakottavat katsomaan peiliin: naisiin kohdistuva väkivalta on meillä eurooppalaisittain korkealla tasolla. Tämä ei ole imagokysymys vaan häpeällinen ja hengenvaarallinen ongelma. Se kertoo, että rakenteet, asenteet ja vallankäyttö eivät vielä suojele riittävästi.
Median vastuu: sanat luovat todellisuutta
Media ei ole vain tapahtumien raportoija, vaan aktiivinen todellisuuden rakentaja. Sillä on valta ja vastuu siitä, miten väkivallasta puhutaan.
Media voi vähentää väkivaltaa: Kieltäytymällä uhrin syyllistämisestä, myös rivien välissä. Nimeämällä väkivallan oikein: väkivalta on väkivaltaa, ei “riitaa”, “draamaa” tai “kohtalokasta suhdetta”. Nostamalla vastuuseen tekijät, ei uhrien taustoja, vaatteita tai valintoja. Antamalla äänen asiantuntijoille, jotka puhuvat rakenteista, sukupuolittuneesta väkivallasta ja ehkäisevistä keinoista. Puuttumalla vihapuheeseen myös silloin, kun se kumpuaa vallan tai aseman suojista.
Median hiljaisuus tai varovaisuus ei ole puolueettomuutta, jos seurauksena on väkivallan normalisoituminen.
Poliittinen vastuu: arvot näkyvät teoissa ja vaikenemisessa
Politiikka ei ole vain lakeja ja budjetteja. Se on myös arvoja, esimerkkiä ja moraalista johtajuutta. Kun väkivalta kohdistuu naisiin – tai kehen tahansa – niin silloin poliittisilta päättäjiltä odotetaan selkeää ja yksiselitteistä tuomitsemista.
Päättäjät voivat vaikuttaa: Tuomitsemalla väkivallan aina ja poikkeuksetta, ilman mutta-sanoja. Puuttumalla omien riviensä kieleen ja käytökseen, myös silloin kun se on epämukavaa. Turvaamalla riittävät resurssit lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn, turvakoteihin ja matalan kynnyksen palveluihin. Vahvistamalla lainsäädäntöä ja viranomaisyhteistyötä, jotta uhrit saavat apua ajoissa. Näyttämällä esimerkkiä omalla kielellään, sillä julkinen puhe luo normeja.
Kun vallankäyttäjä vaikenee väkivallasta, viesti on selvä: tämä ei ole prioriteetti. Se on viesti, jota meillä ei ole varaa lähettää.
Ei tätä Suomea
Väkivalta on aina tekijän vika. Ei uhrin. Ei mielipiteen, ei mielenosoituksen, ei maailmankatsomuksen oikeuttamaa. Yhdenkään naisen ei pidä pelätä kotonaan, kadulla tai julkisessa keskustelussa.
Jos hyväksymme väkivallan sanoissa, hyväksymme sen teoissa. Siksi nyt ei ole oikea aika vaieta. Nyt on aika vetää raja. Selkeä, tiukka ja yhteinen.
Tämä ei ole sellainen Suomi, jossa minä haluan asua.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu Nokian kaupunginvaltuustossa, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja ja varavaltuutettu Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa.
Tuli tässä vaan jotenkin mieleen, että eikös se kuuluisa Jussi Halla-aho kerran Scriptassaan kirjoittanut, että ”väkivalta on kaikkein aliarvostetuin ongelmanratkaisukeino”.
Haluaisin vaan kysyä, että minkähänlainen huuto herrasta lähtisi, jos kyseistä ongelmanratkaisukeinoa sovellettaisiinkin häneen itseensä?
Tämänkertainen vasenkaistakirjoitus on TÄYTTÄ ASIAA ! Joka sana.