Velkajarru ja demokratia

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kritisoi vasemmistolaisten näkemyksiä velkajarrusta Verde-lehdessä 11.5. Kolumnissa Tynkkynen pohtii, onko velkajarru demokraattista vai ei. Vasemmistolaiset toimijat ovat kritisoineet velkajarrua muun muassa siitä, että se rapauttaa demokratiaa. 

Tynkkysen kolumnista on luettavissa, että mikäli jokin asia päätetään parlamentaarisessa ryhmässä, se ei lähtökohtaisesti voisi olla epädemokraattinen. Kuten Tynkkynen, myös itse kaipaan politiikkaan enemmän sopimista, mutta myös enemmän demokratiaa. Tynkkysen kolumni tarjosi mahdollisuuden perustella vielä paremmin, miksi pidän velkajarrua epädemokraattisena. 

Velasta ja velkajarrusta

Suomalainen talouskeskustelu on vasemmiston ulostuloja lukuunottamatta ollut varsin vaihtoehdotonta ja velalla pelottelua viimeiset vuosikymmenet. Valtiontaloutta verrataan surutta henkilökohtaiseen talouteen, vaikka sen tiedetään olevan hölmöä ja epärehellistä. Hyvätuloiset paheksuvat kilvan valtion velkaa ja ratkaisuna on aina kuripolitiikka, joka ei heihin osu, vaan näyttää osuvan aina pienituloisiin ja köyhiin. Julkisessa keskustelussa väitetään, ettei nyt ole varaa mihinkään, vaikka tosiasiassa varallisuutta on Suomessa ja maailmassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, se vaan ei jakaudu tasaisesti vaan kasaantuu harvoille. Näemme kuripolitiikan seuraukset tänään: massatyöttömyys, historialliset leipäjonot ja nuorten tulevaisuudenuskon puute. 

Julkisessa keskustelussa talouspolitiikka on usein vain puhetta valtiontalouden tasapainottamisesta ja siinä soi usein yksi levy: leikkaukset. Keskustelusta tuntuu uupuvan täysin näkökulma tulopuolen rapautumisesta. Velkajarru on tuotu ratkaisemaan talouden ongelmia. Velkajarrunkin kohdalla keskustelussa on pääasiassa leikkaukset, siitäkin huolimatta, että julkiset investoinnit kiihdyttävät talouskasvua (toinen asia on, onko se tavoiteltavaa) ja veronkorotuksilla on suhteellisen pieniä negatiivisia kerroinvaikutuksia. Leikkauspolitiikalla puolestaan tiedämme olevan valtavia negatiivisiä vaikutuksia vielä vuosikymmenten päähän muun muassa ylisukupolvisena köyhyytenä. 

Vasemmistoliitto oli ainoa eduskuntapuolue, joka jäi ulos velkajarrusopimuksesta. Velkajarrusopimus edellyttää 8–11 miljardin nettosopeutusta valtion menoista. Velkajarru on Euroopan unionin finanssisääntöjä tiukempi, joustamattomampi ja edellyttää merkittävästi suurempaa ja pidempikestoista sopeutusta. EU:n finanssisäännöt ovat jo nyt hyvin vaativat Suomen taloudelle. Velkajarrusta saa poiketa hetkellisesti vain kriisitilanteessa, joten talouspoliittinen liikkumavara on äärimmäisen kapea. On myös ongelmallista, että velkajarrulla ei kyetä vastaamaan aikamme merkittäviin ongelmiin, kuten ekokatastrofiin. Koska talouspoliittinen linja on pitkään ollut kurituspolitiikkaa, ei ole odotettavissa, että velkajarru olisi jotain muuta, vaikka mahdollisuus olisi myös puuttua tulopuoleen. 

Mitä velkajarru voisi todella tarkoittaa meidän arjessa? Tarkastellaan hyvinvointivaltion peruspilareita, kuten sosiaali- ja terveyspalveluita ja pelastustoimea. Nämä vievät noin 30 prosenttia valtion menoista. On siis loogista ajatella, että sopeutustarve näissä palveluissa tulee olemaan noin neljä miljardia euroa. Tätä ei ole mahdollista tehdä ilman, että siitä seuraa merkittävää palvelutason laskua. Miten olisi mahdollista pitää palvelut edes nykyisellä tasolla, kun tarve vain kasvaa entisestään väestön ikääntyessä. Voidaan olettaa, että vain turvallisuus on velkajarrulta erityissuojelussa, joten leikkaukset hyvinvointivaltion palveluihin tulevat olemaan vieläkin suuremmat. Mikäli kuntien valtionosuusjärjestelmää ei saada kuntoon pikimmiten, tulee tämä näkymään myös kunnissa sivistyspalveluiden leikkauksena, eli koulutusleikkauksina. 

Huoli on, että tässä muodossa velkajarru näivettää talouskasvun ja näin ollen kääntyy itseään ja tavoitteitaan vastaan. Paitsi jos tavoitteena on minimoida valtion rooli yhteiskunnassa ja tehdä hyvinvointivaltiosta minimaalinen vain hyvinvoivien hyvinvointivaltio. Tämä olisi looginen jatkumo tämän hallituksen politiikalle, jossa hyvinvointivaltiota romutetaan.  

Demokratiasta

Demokratia tyypillisesti määritellään kansanvaltana, jossa ihanteena on, että jokaisella on yhtäläinen mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa yhteisiin asioihin. Demokratia on kuitenkin vajavainen. Länsimainen demokratia tunnetaan siitä, että se rajaa usein talouden demokratian ulkopuolelle ja sitä velkajarrulla ollaan nähdäkseni tekemässä. Demokratiassa on kyse muun muassa vaalien vaikutuksesta eli kansalaisten mahdollisuudesta vaikuttaa siihen, miten valtion taloutta hoidetaan ja millaista talouspolitiikkaa tehdä. Demokratien ylin muoto ei ole se, että puolueiden eduskuntaryhmät keskenään sopivat jotain enemmistöpäätöksin parlamentaarisessa työryhmässä. 

Vaikka on niin, että talouspolitiikka on eri asia kuin sote-uudistus tai peruskoulun kehittäminen voidaan talouspolitiikastakin sopia pitkällä aikavälillä yli hallituskausien, mutta ei voida sopia velkajarrun kaltaisesta talouskehikosta, joka on joustamaton ja tähtää massiivisiin leikkauksiin. Siksi leikkauslinjan lukitseminen vuosiksi eteenpäin ei ole perusteltua, vaan se on itseasiassa vahingollista. Se mitä tarvitaan, on hallituskausia ylittävä talouspoliittinen työ, jolla löydetään sellainen talouspoliittinen linja, joka vastaa ilmastokriisiin ja eriarvoistumiseen. 

Velkajarru on tiukka talouden kehikko, jonka puitteissa demokraattisesti valitut kansanedustajat “pääsevät” neuvottelemaan ja äänestämään. Mutta tiukat reunaehdot tälle syntyy demokratian ulkopuolelta, valtiovarainministeriön viranhaltijoilta, joita ei tehtävään ole äänestetty. Meillä on hyvin vahva ja harvakseltaan haastettu talouspoliittinen usko valtiovarainministeriön kaikkivoipaisuuteen. Ihmisillä ei ole mitään mahdollisuuksia päättää, ketkä näihin tehtäviin valitaan, joten ihmisillä tulee olla mahdollisuus valita talouspolitiikan linja, mitä Suomessa tehdään. Sen valinnan voi tehdä vaaleissa, mutta velkajarru estää tämän, jos talouspoliittinen linja on naulattu vuosikymmeniksi eteenpäin. Eduskuntavaaleissa pääsee äänestämään vain velkajarrun sisällä tapahtuvista asioista, ei talouspolitiikan linjasta ja tämä on erittäin epädemokraattista. Talouspäätöksiä ei saa poistaa demokraattisesta päätöksenteosta.

Hyvinvointialueiden päättäjät päättävät sosiaali- ja terveyspalveluista. Koska oletettavissa on, että velkajarru leikkaa tätä rahoitusta, tarkoittaa se väistämättä leikkauksia sote- ja pelastuspalveluista. Joten jatkossa myös hyvinvointialueiden päättäjät ovat samassa tilanteessa kansanedustajien kanssa, että toisaalla määritelty talouspoliittinen raami määrää enemmän kuin vaaleilla valitut päättäjät. Tämä on demokratian näkökulmasta erittäin ongelmallista. 

Demokratiaan kytkeytyy myös talouspolitiikan kieli, joka on usein vaikeaselkoista ja tämä osaltaan vähentää poliittista keskustelua taloudesta, vaikka se on yhtä lailla politiikkaa, josta kaikki voivat puhua, kuten vaikka ilmastopolitiikka tai sosiaalipolitiikka. 

Pysyn kannassani, että velkajarrusta sopiminen on epädemokraattista. Talouspolitiikan sulkeminen demokratian ulkopuolelle on omiaan etäännyttämään ihmiset sekä demokratiasta että politiikasta. Vaarallisinta demokratialle on vaihtoehdottomuus, myös talouspolitiikassa. Tämä aika tarvitsee rohkeaa ja tulevaisuuteen uskoa luovaa poliittista visiota, myös talouspolitiikassa. On täysin mahdollista samaan aikaan ratkaista ilmastokriisi, panostaa ihmisten hyvinvointiin ja ulottaa demokratia myös talouspolitiikkaan (eli laittaa rötöstelijät ja verokikkailu kuriin). Se on vasemmistolaista talouspolitiikkaa, jota me haluamme vallassa ollessamme tehdä. 

Jatkan mielelläni keskustelua Suomen tulevaisuudesta, velkajarrusta ja demokratiasta. 

Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu sekä Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja.

Tykkää ja jaa artikkelia verkossa