Kaikki artikkelit ja kirjoitukset

Paperilla esteetöntä, entä käytännössä

  • 28.1.2019

Teksti: LIISA AHOLA    Tampereen pormestariohjelmaan on kirjattu idea kaupungin esteettömyydestä ja saavutettavuudesta. Juhlapuheissa ja julkilausutuissa aikomuksissa kaikki asiat sujuvat mallikkaasti. Mutta kääntäessämme katseemme käyttäjään saattaa hymy kaventua ellei jopa hyytyä, vaikka kaupunkia velvoittavat valtakunnallinen lainsäädäntö ja Suomen tekemät kansainväliset sopimukset. Vammaisneuvoston jäsenenä olen päässyt kurkistamaan julkisivun taakse. Eteemme tulee arkkitehtien piirustuksia. Keskustelemme kohteiden valaistuksesta, […]

Pirkanmaan järjestöt ja kunnat yhdessä eteenpäin

  • 26.1.2019

Teksti: KATJA WALLENIUS Maakunta- ja soteuudistus odottaa vielä tulemistaan, tulevaan on kuitenkin hyvä jo nyt kurkistella. Ihmisten eli kuntalaisten, hyvinvointi syntyy arjessa ja lähiyhteisössä. Näin on ja pysyy, vaikka muutoksen myötä sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakunnan vastuulle. Ihmisten viihtyvyys ja hyvinvointi ovat sekä järjestöjen että kuntien yhteinen tavoite. Suomi on yhdistysten luvattu maa. Pirkanmaalle on […]

Maalauksen voima ylittää vaivatta valokuvan

  • 25.1.2019

Teksti: MARJA-LIISA TORNIAINEN    Jo Vermeer käytti apunaan camera obscuraa eikä nykytaiteilija voi mitenkään välttyä valokuvalta sen jossain muodossa tai tarkoituksessa. Ikävä kyllä sen vaikutus moneen maalariin on liiankin voimakas. Onnistunutta yhteiseloakaan ei nähdä usein. Monistettavasta valokuvasta ollaan valmiita maksamaan suhteessa enemmän kuin uniikista maalauksesta. Mitenkään valokuvan arvoa vähättelemättä maalauksen vaikutus katsojaan on kuitenkin voimakkaampi. […]

Lähtökohtana valokuva

  • 25.1.2019

  Teksti: MARJA-LIISA TORNIAINEN    Ojakadun uusi galleria avaa vaikuttavasti tamperelaisen Petri Niemelän (s.1965) maalauksilla. Niemelän sivellintekniikka on loistelias. Pelkästään sitä jää ihailemaan pitkäksi aikaa. Töiden atmosfääri on positiivisella tavalla kevyt, raikas ja sensuelli. Teosten henkilöt ovat kauniita nuoria naisia, joiden henkilöllisyys ei paljastu, heidän kasvonsa ovat useimmiten kääntyneitä sivulle, silmänsä varjossa, tai heistä näkyy […]

Valokuva dokumentin ja taiteen välimaastossa

  • 25.1.2019

Teksti: MARJA-LIISA TORNIAINEN    Valokuvakeskus Nykyajan katutasossa on esillä Aapo Huhdan (s.1985) vapauttavasti kaikesta ylimääräisestä riisuttu ja tarkoin harkittu kokonaisuus. Kuvissa on vain vähän väriä ja osaa niistä voi katsoa abstrakteina sommitelmina, vaikka ne kaikki tosiasiassa ovat esittäviä. Alivalotettujen, voimakaskontrastisien otosten pimennot ovat merkitsevämmät kuin vastakohtansa. Valokuvaessee Block on kuvattu New Yorkissa 2014-2015. Nimi ei […]

Tuomiopäivän kello on yhä kahta minuuttia vaille puolenyön

  • 24.1.2019

Teksti: CAI MELAKOSKI Tänä iltana Tuomiopäivän kelloa ylläpitävä Bulletin of the Atomic Scientists julkaisi tiedotteen Uusi epänormaali: Tuomiopäivän kello on yhä kahta minuuttia vaille puolenyön. Vaikka kelloa viime vuonna siirrettiin lähemmäs ihmiskunnan lopullista tuhoa kuin koskaan aikaisemmin, ei atomitukijoiden tiede- ja turvallisuusneuvosto löytänyt syitä siirtää kelloa etäämmälle keskiyöstä. Tutkijoiden lausunnossa todetaan, että ihmiskunnalla on nyt […]

Ihmisyyden mitta

  • 24.1.2019

Tekstija kuvat: MARJA-LIISA TORNIAINEN Johan Kuus (1953-2015) kuvasi elämäntyönään 45 vuotta Etelä-Afrikan historiaa. Tiedotteen mukaan näyttelyä ei suositella lapsille eikä erityisen herkille aikuisillekaan: kuvatut todisteet rotusorrosta ovat järkyttäviä. Elämään mahtuu kuitenkin myös iloa ja taistelu, joka voitetaan. Sukujuuriltaan virolainen Kuus eli koko ikänsä Etelä-Afrikassa ja saavutti dokumenteillaan mainetta maailmanlaajuisesti. Hänen teoksiaan ei ole nähty aiemmin […]

Sipilän hallitus on sinisten vanki

  • 24.1.2019

RAUNO KESSELI Tätä on vähemmistön diktatuuri. Sinisten hallitusryhmä, jolla on peräti yhden prosentin kannatus mielipidetiedustelujen mukaan kansan keskuudessa, kyykyttää Sipilän hallitusta, kun se vaatii kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tulkinnan tarkastelua liittyen maahanmuuttajien raiskausepäilyihin. Taustalla on tietysti se, että hallitus yrittää päättää vielä tällä hallituskaudella sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksesta.  Ilman Sinisten tukea sotelait eivät mene läpi eduskunnassa. ”Ottakaa varas […]

Tampereen säästökuuri uhkaa hyvinvointia eikä tasapainota taloutta

  • 22.1.2019

MIKKO AALTONEN Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee seuraavassa kokouksessaan tilinpäätösennustetta vuodelle 2018. Ennusteen mukaan kaupungin vuoden 2018 tulos on jäämässä 68 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Summa on valtava ja lienee kaupungin huonojen talousennusteiden ennätys. Ainakaan tällä vuosituhannella ei toista näin huonoa tilinpäätöstä ole nähty. Alijäämän summa vastaa kuntaveron korotusta noin kahdella prosenttiyksiköllä. Tilikauden tulos on ennätyksellisen alijäämäinen siitä […]

Ruoveden pikaero Keiturin sotesta ei terveyspalveluja paranna

  • 21.1.2019

KATJA KOTALAMPI    Ruovesi ja Virrat alkoivat tuottaa terveyspalveluita yhdessä vuonna 2012. Tuolloin sovittiin sulassa sovussa, että Virrat toimii palveluiden isäntäkuntana. Tällöin perustettiin myös yhteinen perusturvalautakunta, jossa on molempien kuntien edustus. Lautakunta toimii Virtain kaupungin alla. Perusturvalautakunnassa Ruovedellä on ollut mahdollisuus vaikuttaa myös Ruovedellä järjestettävien palveluiden laatuun ja tasoon sekä tarjottaviin palveluihin. Viime vuonna Ruovesi […]