Kaikki artikkelit ja kirjoitukset

Valtuustoko kantaa vastuun valtion toiminnasta?

  • 24.8.2018

MIKKO AALTONEN     Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Jouni Ovaska vastasi Aamulehden yleisönosastossa (16.8.2018) kirjoitukseeni Tampereen kaupungin taloudesta (Aamulehti 14.8.2018).   Ovaska mainitsee, että valtionosuuksia ovat leikanneet myös hallitukset, joissa vasemmistoliitto on ollut mukana. Tämä pitää paikkansa. Vasemmistoliitto on ollut tiukassa tilanteessa valmis tasapainottamaan valtion taloutta leikkaamalla kuntien valtionosuuksia. Maan taloustilanne oli erityisen vaikea vuosikymmenen alkupuolella ja kuntien […]

Valtuustokysely sukupuolivähemmistöjen liikuntamahdollisuuksista

  • 23.8.2018

  Teksti: OSKARI JOKINEN Ennen maanantaista Tampereen valtuuston kokousta järjestettiin valtuuston kyselytunti. Vasemmiston Noora Tapio ja Minna Minkkinen olivat jo keväällä jättäneet kyselyn sukupuolivähemmistöjen mahdollisuuksista käyttää liikuntapalveluja. Kyselyssä kosketeltiin niin kaupungin yleisiä liikuntapalveluita kuin peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen liikuntaopetuksen tarjoamia osallistumismahdollisuuksiakin. Tapion ja Minkkisen mukaan lukuisista yhteydenotoista kaupunkilaisilta voi päätellä, etteivät tasa-arvolain takaamat osallistumismahdollisuudet […]

Talouden paikkaaminen ja aloitteita Tampereen valtuustossa

  • 21.8.2018

Teksti: OSKARI JOKINEN Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina ensimmäiseen syysistuntoonsa. Jo pitkään ennen kokousta kuntasektorilla on kuhissut. Sosiaali- ja terveysmenojen alibudjetointi on Tampereella johtanut tarpeeseen tehdä lisätalousarvio, johon liittyvistä säästöistä on väännetty niin julkisesti kuin suljettujen ovienkin takana muun muassa kaupunginhallituksessa. Toisin kuin Aamulehti kuitenkin maanantaina kirjoitti, ei tässä valtuustossa päätetty säästölistasta. Tämä tehtiin jo valtuustoa […]

Tampereen säästöohjelmaa muutettiin, vasemmistoliiton vaatimuksia läpi

  • 20.8.2018

SINIKKA TORKKOLA Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi tänään ensi vuoden talousarvion kehyksen, joka merkitsee heikennyksiä kaupunkilaisten palveluihin. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä kannatti puolen prosenttiyksikön veronkorotusta palveluiden leikkausten sijaan. Osa vasemmistoliiton esittämistä muutosehdotuksista säästölistalle hyväksyttiin, sillä niiden poistamista olivat ehdottaneet myös muut puolueet. Tällaisia muutoksia olivat muun muassa subjektiivinen päivähoito-oikeus, omaishoidontuen kriteerit, perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen ryhmäkoot ja yhdyskuntalautakunnan pienet palvelut, […]

Tampereen talous puhuttaa tänään valtuustossa

  • 20.8.2018

SINIKKA TORKKOLA Tampereen kaupungin taloutta puitaneen tänään urakalla kaupunginvaltuustossa. Syksyn valtuustokauden ensimmäisen kokouksen lista näyttää äkkiä katsoen kevyeltä: lisätalousarvio ja tukku valtuustoaloitteita. Periaatteessa lisätalousarvion käsittely voisi olla hyvinkin nopea. Vaihtoehtoa lisätalousarvion hyväksymiselle ei ole. Lisää rahaa terveyspalveluihin on osoitettava, jotta kaupunkilaiset saavat heille lainkin mukaan kuuluvat sosiaali- ja terveyspalvelut. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tämänvuotisten menojen ennustetaan […]

Vastuullinen katse lastensuojelua tarvitseviin lapsiin

  • 20.8.2018

ULLA-LEENA ALPPI Aamulehden erinomaisessa pääkirjoituksessa 14.8. kysytään ”Uhkaako lasten vakavien ongelmien todellisuus kadota päättäjien todellisuudesta ja tutkasta?” Kirjoituksessa tuodaan esiin apulaisoikeusvaltuutetun valtakunnallisessa tarkastusraportissa esiin tuotuja puutteita tai pulmia lastensuojelulaitoksissa. Jutussa tuodaan hyvin esiin myös se, että kodistaan syystä tai toisesta pois sijoitetut lapset tarvitsevat aivan erityistä suojaa ja huolenpitoa. Tarkastusraportin kritiikki on paikallaan. Kun en […]

Hyvästi vanha maailma?

  • 17.8.2018

  Teksti: SUVI SOININEN    Harva suomenkielinen akateeminen artikkeli on pitkään aikaan herättänyt niin paljon näkyvää keskustelua ja erilaisia reaktioita kuin Tuomas Tervamäen ja Tuukka Tomperin Niin&Näin-lehdessä (2/18) ilmestynyt ajankohtaista koulutuspolitiikkaa käsittelevä kirjoitus. Tai paremmin muotoillen: harva perusteellinen ja kokonaisvaltainen, intertekstuaalisuutta ja avoimen tieteen ideaalia pitkälti noudattava artikkeli on tällaiseen keskustelun lisäämiseen pystynyt – kyseessähän […]

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä vaatii yhdenvertaisia neuvottelumahdollisuuksia Tampereella

  • 16.8.2018

SINIKKA TORKKOLA     Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmä vaatii yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia Tampereen kaupunginvaltuuston päätöksentekoon. Ryhmä on suivaantunut kaupungin päätösten valmistelukäytäntöihin, jotka estävät valtuustoryhmiä osallistumasta kaupunginvaltuuston päätöksentekoon yhdenvertaisesti. Valtuustoryhmä kritisoi nykyisen valtuustokauden aikana käyttöönotettua tapaa järjestää valtuustoryhmien puheenjohtajien tapaamisia keskellä työpäivää. Käytännössä kokousten pitäminen keskellä päivää estää työssäkäyvien valtuustoryhmien puheenjohtajia osallistumasta valtuustoryhmien välisiin neuvotteluihin. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä pitää tilannetta […]

Kuka Tamperetta ohjaa?

  • 16.8.2018

KAISTAPÄÄ Tampere painii alijäämän kanssa. Miten saada talous tasapainoon, tai edes paremmalle tolalle?  Kaupunginhallitus jätti viime maanantaina tasapainottamissuunnitelman pöydälle ja jatkoi keskusteluja ryhmäkokouksissa. Tässä ei vielä mitään ihmeellistä ole. Demariryhmä kuitenkin yllätti vaatimalla veronkorotuksia ja joistakin leikkauksista luopumista. Miksi tämä yllätti? No, pormestari on demari, eli hänen ryhmänsä ei ole hänen valmisteluun tyytyväinen. Jossain internetin […]

Tampereen talous ei ole eristetty saari

  • 14.8.2018

MIKKO AALTONEN     Tampereen kaupunki ja kaupungin talous eivät ole muusta maailmasta eristyksissä oleva saari. Kaupungin talouteen vaikuttavat muun muassa muutokset maamme taloudessa ja koko maailman taloudessa sekä maamme hallituksen päätökset. Näitä vaikutuksia ei voi kumota kaupunginvaltuuston päätöksillä vaan niihin on reagoitava ja tarpeen mukaan sopeuduttava. Toimittaja Sami Suojanen kirjoitti Aamulehdessä 11.8.2018 Tampereen kaupungin talouden […]