
Teksti JAAKKO REINIKAINEN, kuva TIINA HEIKKILÄ Työväenluokalle suunnatut tuet perustuvat useimmiten kontrolliin, keski- ja yläluokan tuet puolestaan rakentuvat luottamukselle. Näin tiivisti kansanedustaja ja tutkija Anna Kontula avatessaan keskustelun Luokkalaki-pamfletistaan. Lainsäädäntö ja virkavalta kohtelevat ihmisiä luokka-aseman perusteella. Monet räikeimmistä epäkohdista liittyvät sosiaalitukien jakamisperiaatteisiin. – Tämä näkyy selvästi toimeentulotukihakemuksissa, jotka liitteineen kattavat yleensä 40–120 sivua. […]

Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Kahdeksassa Pirkanmaan kunnassa valitaan nykyistä pienemmät valtuustot ensi huhtikuun kuntavaaleissa. Maakunnan nykyisissä valtuustoissa on 808 valtuutettua, mutta ensi keväänä valitaan 52 kunnan- ja kaupunginvaltuutettua vähemmän. Joissakin kunnissa supistus on tehty yksimielisesti, toisissa äänestäen. Esimerkiksi eilen illalla Oriveden kaupunginvaltuusto päätti äänin 16‒19 vähentää valtuutettujen määräksi 31. Vastaesitys oli 35 […]

JORMA MÄNTYLÄ Toimittaja Pekka Lehtosen elämäkerta on mielenkiintoinen dokumentti Virosta neuvostovallan aikana ja sen jälkeen. Hän tarjoaa elävästi kirjoitettua taustatietoa historian käänteistä Tallinnan Radion suomenkielisellä osastolla 1960-luvulla sekä uudelleen itsenäisessä Virossa 1990-luvulla. Teos on historiantutkimuksen lähdeteoksena elämäkertojen joukossa keskimääräistä parempi. Pekka Lehtonen (s. 1946) on pirkanmaalaisille tuttu Hämeen Yhteistyö -lehden päätoimittaja vuosina 1986–88. […]

Teksti: MEERIT HEIMLANDER Robotit ovat tehokkaampia ja tuottavampia kuin ihmiset eivätkä ne tee virheitä. Monet työt voidaan tehdä jo täysin automatisoidusti. Kun robotit korvaavat ihmiset työn tekijöinä, mitä ihmisille silloin tapahtuu? Robotiikka ja automatisaatio ovat jo vahvasti tätä päivää. Vaan miten on meidän suomalaisten laita, olemmeko tippuneet kokonaan kehityksen kelkasta? Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n […]

Teksti ja kuvat: SINIKKA TORKKOLA Ihmisoikeudet meillä ja maailmalla kohtasivat Ylöjärven kaupungintalolla Pirkanmaan Vasemmistoliiton syyspiirikokouksessa. Piirikokouksen puheissa kuljettiin Kuubasta Turkkiin, kouluilta ammattiosastoihin, Yhdysvalloista Eurooppaan ja työpaikoilta päiväkoteihin. Oikeudenmukaisuus, rauha ja toivo paremmasta politiikasta silloitti puheet toisiinsa. Poliittisessa tilannekatsauksessaan vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson arvioi kansainvälisistä tilannetta. Andersson pitää nykyistä tilannetta monella tapaa poikkeuksellisena ja huolestuttava, sillä […]

Teksti: JAAKKO REINIKAINEN Tampereen Vanha kirjastotalo täyttyi yleisöstä, kun ryhmä kaupunginvaltuutettuja ja muita tulevaisuudesta kiinnostuneita tamperelaisia otti osaa Vasen Kaistan järjestämään Tulevaisuuden kaupunki -seminaariin torstaina iltakuudelta. Panelisteina olivat Kalle Hyötynen, Matti Höyssä, Anne Liimola ja Kirsikka Siik, Tiina Heikkilä, Lasse Majuri ja Marja-Liisa Torniainen. Puheenvuoroja jakoi Sinikka Torkkola. Alustuksena itse keskusteluun suunnitteluarkkitehti Majuri […]

VERTTI LUOSTARINEN Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun Steven Spielberg ja kumppanit yrittivät julistaa perinteiset suurelokuvat kuolleeksi. Niille ei kuulemma ole enää sijaa aikakautena, jona elokuvayleisö koostuu lähinnä vain esiteini-ikäisistä pojista. Tähän asenneilmastoon Robert Zemeckisin uutuus istuu kuin iglu Saharaan. Liittoutuneet yrittää osoittaa, kuinka vähän Hollywoodin unelmakoneisto oikeastaan on muuttunut viimeisen seitsemänkymmenen vuoden aikana. […]

Teksti: CAI MELAKOSKI Kevään 2015 eduskuntavaalien alla perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinilla oli yksi kynnyskysymys ylitse muiden: kaikkein köyhimpien asemaa ei heikennetä. Jo viime syksynä perussuomalaiset leikkasivat vaalilupauksista matonkuteita kynnysmatoksi, ja tänään Soinilla on vain yksi kynnyskysymys, eduskunnan on äänestettävä tasa-arvoisen avioliittolain purkamisesta. Eduskunnassa äänestettiin eilen perusturvan leikkauksista ‒ Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen äänillä […]

NIKO VALLENIUS Hallitus esitteli alkuviikosta uuden version työttömyysturvalaista, ja se on kylmää luettavaa. Tulevassa laissa annettaisiin TE-toimistolle enemmän valtuuksia osoittaa työttömiä erinäisiin toimenpiteisiin täysin omavaltaisesti. Tähän asti TE-toimiston käsiä on ollut sitomassa määräys laatia työllistymissuunnitelma, ja toimenpiteiden on pitänyt jollain tavalla liittyä tähän asiakirjaan. Tästä periaatteesta ollaan kuitenkin luopumassa ja samalla koko suunnitelmasta tulee paperi, […]

VK Tampereen Vasemmiston syyskokous keskiviikkona alkoi tiukoissa tunnelmissa. Monitoimitalo 13:n kokoushuoneessa ei tahtonut riittää tuoleja kaikille kokousedustajille ja kiinnostuneille. Lopulta myös toisesta kokouksesta paikalle kiiruhtaneelle apulaispormestari Mikko Aaltoselle löytyi istuin. Kokouksessa hyväksyttiin toimintalinjat ensi vuodelle ja valittiin kunnallistoimikunta eli Tampereen Vasemmiston hallitus vuodelle 2017. Puheenjohtajaksi valittiin uudestaan Jouni Sirén ilman vastaehdokasta, mutta muut jäsenet […]