
Teksti ja kuvat: JAANA MÄKINEN Historian havinaa, menneiden kertausta, työväenluokan yhtenäisyyttä, tätä voi vielä muutaman päivän ajan käydä katsomassa Lenin-museossa. Aika kuluu kuin siivillä museossa kulkiessa. Tänä ”yhteiskuntasopimusten” ajankautena mielellään tutkailee, millaista maailma oli 1900-luvun alkuvuosina, löytyykö kenties jotain samankaltaisuutta tähän päivään. Niin tai näin, remontteja on tehtävä, siksihän Lenin-museokin on auki enää tämän […]

Toimittaja: CAI MELAKOSKI Elokuun kolmannen viikon blogikatsaus kertoo Anna Kontulan aloitteesta toimeentulotuen byrokratian karsimiseksi, Sinikka Torkkolan toiminnasta eläkeläisten ateriamaksujen korotuksia vastaan, Panu Raatikaisen tekemästä koosteesta perussuomalaisten natsiyhteyksistä ja Jiri Niemisen vastauksesta perussuomalaisten Matti Putkoselle. Anna Kontula: Toimeentulotuen byrokratiaa karsittava Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Anna Kontula kertoo nettisivuillaan valtuustoaloitteesta, jonka hän jätti viime viikon maanantaina. […]

Teksti: LIISA AHOLA Kuvat: CAI MELAKOSKI Päivää oli suunniteltu keväästä lähtien hallituksen julkistettua ohjelmansa. Kansa oli kuunnellut vaalilupaukset huolellisesti ja painanut ne hyvin muistiinsa. Erityisesti perussuomalaiset olivat antaneet lupauksen, että pienituloisilta ei leikata. Kokoomus ja keskusta korostivat koulutuksen tärkeyttä. Vaalilupaukset oli syöty ensimmäisen lounaan lomassa. Erityisesti Timo Soini oli arvostellut kärkevästi edellistä hallitusta […]

LIISA AHOLA Maanantaina naamakirjan sivuilla komeili juttua Köyhän onnellisesta elämästä. Asialla oli ollut Hesari. Kuunneltuani pienen pätkän haastattelua tajusin, ettei kirjoittaja tai haastateltavakaan tiennyt oikeasta, todellisesta köyhyydestä mitään. Järkevä kulutuksen minimointi ja köyhyys ovat kaksi täysin eri asiaa. Luonnollisesti kyse yleiseen mielipiteeeseen vaikuttamisesta ennen ensi lauantain mielenosoitusta. Annetaan ymmärtää, että mieltään osoittavat ihmiset ovat ahneita, […]

Teksti: LIISA AHOLA Kuvat: CAI MELAKOSKI Lähes aina kun avaa suunsa yhdestä polttavimmasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, köyhyydestä, kuulee mieltä pahoittavaa kvasitietoa. Esimerkkejä löytyy oheisesta sitaattilaatikosta. Köyhyys on vakava kriisi liki miljoonalle suomalaiselle, ainakin väliaikaisesti. Faktaa köyhyydestä Köyhyys on tila, jossa ihmisellä ei ole varaa tyydyttää jokapäiväisiä (aineellisia) tarpeitaan, henkisiä tarpeitakin vain valikoidusti (ilmaisia). Köyhyyttä on tutkijoiden […]

Toimittaja: CAI MELAKOSKI Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä otti tänään kantaa hallituksen ehdotuksiin heikentää koulutusta ja tutkimusta sekä pidentää työaikaa. Eduskuntaryhmä on kokoontunut eilen ja tänään Helsingissä. Hallituspuolueet rikkovat koulutuslupauksensa Hallitusohjelman mukaan suomalaisten osaamis- ja koulututasoa nostetaan, mutta hallituksen linjaukset ja budjettiesitys vievät päinvastaiseen suuntaan. Vaalien alla kaikki puolueet lupasivat että koulutuksesta ei leikata, mutta hallitus […]

Teksti: SAKARI SEPPI Kuva: TERHI KÄÄRIÄINEN (Ruovesi-lehden kuva-arkistosta) Surunviesti kertoo, että erityisesti Pirkanmaan kunnalliselämässä ja järjestötoiminnassa vuosikymmeniä vaikuttanut kunnallisneuvos, pienviljelijä Heikki Seppi on poistunut keskuudestamme. Ankaran sairauden murtamina hänen voimansa ehtyivät ja hän nukkui pois kotikunnassaan Ruovedellä 9. elokuuta. Hän oli syntynyt 24. maaliskuuta vuonna 1934. Heikki Seppi tunnettiin nuorena hyvänä urheilijana ja […]

MARKO HEIKKILÄ Suomalaisten asenteet ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yhä useamman arvot ja asenteet ovat koventuneet maahanmuuttajia ja eri vähemmistöjä kohtaan. Suomesta onkin tätä menoa tulossa avoimen rasistinen valtio. Rasististen ja jopa fasististen ajatusten myötä olemme matkalla yhteiskuntaan, joka tarjoaa yhä kovempaa kohtelua ja väkivaltaa kansalaisilleen. Järkyttävää on ollut huomata median, oikeistopoliitikkojen ja poliisin […]

Teksti: CAI MELAKOSKI Terveystarkastukset tavoittavat Tampereella vain seitsemän prosenttia työttömistä. Valtuutettu Sirkkaliisa Virtanen (vas.) teki tänään kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle aloitteen, joka toteutuessaan johtaisi pitkäaikaistyöttömien terveystarkastusten järjestelyjen parantumiseen. Tampereella on vain kolme terveydenhuoltajaa hoitamassa työttömien terveystarkastuksia. Työttömiä Tampereella on 18 500 joista pitkäaikaistyöttömiä on 5 500. – Terveystarkastusten jonotusajat ovat pitkiä ja ajanvarauksesta on toistuvasti kehotettu […]

Toimittaja: CAI MELAKOSKI Helsingissä on saatu hyviä kokemuksia huumeruiskujen keräilyastioista puistoissa, ja niitä aiotaan lisätä. Valtuutettu Minna Minkkinen (vas.) esittää tänään Tampereen kaupunginvaltuustolle jättämässään aloitteessa, että Tampereellakin järjestelyä kokeiltaisiin. ‒ Kuntalaiset kokevat neulojen ja ruiskujen löytymisen yleisiltä alueilta negatiivisena ja jopa pelottavana asiana. Maastossa tai roskiksessa olevasta, käytetystä neulasta on mahdollisuus teoriassa saada HIV- […]