Uutiset 2013–2018
Perjantaimielenosoitus ilmastonmuutosta vastaan myös Tampereella
- 1.12.2018
Teksti ja kuva: MARKKU UUSINIEMI Tampereen Raatihuoneen portailla oli perjantaina aamupäivällä mielenosoitus, jossa vaadittiin toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Sen myötä ruotsalaisen koululakon synnyttämä aloite joka perjantai järjestettävistä mielenosoituksista ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tavoitti myös Tampereen. Paikalla oli Tampereen vasemmiston kaupunginvaltuutettu Noora Tapio, joka kertoi, että tämä perjantainen mielenosoitus on saanut innoituksensa Greta Thunbergilta, ruotsalaiselta koululaiselta ja ilmastoaktivistilta. […]
Verokeskustelu nyrjähti Akaassa
- 28.11.2018
VK − Kun oikeistopoliitikot ilmoittavat olevansa tavallisen duunarin ja/tai kuntalaisen asialla, alkaa hälytyskellot soida. Tai jos ei ala, niin ainakin pitäisi. Näin aloittavat Akaan sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton valtuutetut Akaan Seudussa eilen julkaistun kirjoituksensa, joilla he ottavat kantaa vilkkaan käyvään veroprosenttikeskusteluun.
Kintulammille on päästävä turvallisesti ilman omaa autoa
- 27.11.2018
Teksi: JANIKA KUNNARI Kintulammin luonnonsuojelualue on upea retkeilykohde, mutta sinne on vaikea päästä. Retkeilijän on tällä hetkellä joko mentävä paikalle omalla autolla tai käveltävä jopa kolmen kilometrin matka lähimmältä bussipysäkiltä. Valtaosa kävelymatkasta kulkee vilkasliikenteisen Pulesjärventien vartta, eikä tätä reittiä suositella käveltäväksi varsinkaan lasten tai isojen ryhmien kanssa. Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Noora Tapio jätti maanantain kaupunginvaltuuston […]
Budjettivaltuustossa kamppailtiin vähävaraisimpien palveluista
- 20.11.2018
Teksti: JANIKA KUNNARI Tampereen kaupunginvaltuusto löi maanantain talousarviokokouksessa lukkoon kaupungin tulevan vuoden budjetin. Vuoden 2019 talousarvio sisältää useita hyvä asioita, mutta on monelle tamperelaiselle myös karua luettavaa. Vasemmistoliitto teki arvioon koko päivän kestäneen kokouksen aikana useita muutosesityksiä, mutta hävisi kaikki äänestykset. Kaupunginvaltuusto päätti muun muassa korottaa julkisen liikenteen lippuhintoja, kiristää tehostetun palveluasumisen hoitajamitoitusta, […]
Infran yhtiöittäminen palaa valmisteluun – vasemmistoliitto johdonmukaisesti yhtiöittämistä vastaan
- 20.11.2018
Teksti: JANIKA KUNNARI Valtuusto päätti maanantain talousarviokokouksessa palauttaa valmisteluun Tampereen Infra Liikelaitoksen yhtiöittämisen. Asiasta oli tarkoitus päättää alunperin jo lokakuussa, ja kaupungin omistaman Infra Oy:n oli määrä aloittaa toimintansa tammikuun alussa. Palautusesitys tuli sosiaalidemokraattien valtuustoryhmältä, ja esitystä kannattivat muun muassa vasemmistoliiton Sinikka Torkkola sekä vihreiden Jaakko Stenhäll. Vasemmistoliitto on johdonmukaisesti esittänyt yhtiöittämisestä luopumista, […]
Hannele Lehikoinen valittiin Lempäälän kirkkovaltuustoon
- 19.11.2018
Teksti: CAI MELAKOSKI Pirkanmaalla vain yksi vasemmistoliiton ehdokkaista valittiin kirkkovaltuustoon eilisissä seurakuntavaaleissa. Hannele Lehikoinen sai 40 ääntä Lempäälän Demarien ja Vasemmistoliiton ehdokaslistalla ja on yksi 27 kirkkovaltuustoon valituista. Seurakuntavaalien äänestysaktiivisuus laski jälleen. Alustavaksi äänestysprosentiksi ilmoitettiin 14,4. Vuonna 2014 seurakuntavaaleissa äänesti 15,5 prosenttia äänioikeutetuista. Lopulliset seurakuntavaalien tulokset vahvistetaan keskiviikkona. Vasemmistoliiton jäseniä ja kannattajia on […]
Ehdokkaita, taloutta ja ilmastonmuutosta
- 18.11.2018
Teksti: AILA HOKKANEN Eduskuntavaaliehdokkaiden esittäytyminen ja Tampereen kaupunginvaltuuston edessä oleva budjettikokous nousivat pääosaan vasemmistoliiton Tampereen kunnallisjärjestön kokouksessa viime torstaina. Myös Tampereen vasemmiston johdon valinta kuului kokouksen ohjelmaan. Huhtikuussa järjestettävien eduskuntavaalien ehdokkaista kokoukselle esittäytyi Liban Sheikh, joka kertoi aikaisemmasta toiminnastaan opiskelijajärjestössä, ja myös opinnoistaan. Kokoukseen osallistuivat myös ehdokkaat Noora Tapio, Jouni Sirén ja Aapo Niemi. […]
Haglund, Kyllönen ja Torkkola ehdolle Euroopan parlamenttiin
- 17.11.2018
CAI MELAKOSKI Euroopan parlamentin vaalit järjestetään toukokuun lopulla. Vasemmistoliiton puoluevaltuusto nimesi tänään ensimmäiset ehdokkaat, Pohjoismaiden neuvoston vasemmistoryhmän pääsihteeri Mia Haglundin, europarlamentaarikko Merja Kyllösen ja pääluottamushenkilö Sinikka Torkkolan. Vasemmistoliitto asettaa vaaleihin täyden määrän ehdokkaita. Loput asetetaan tammikuussa. Suomen paikat Euroopan parlamentissa lisääntyvät yhdellä, 14 paikkaan. Britannia eroaa Euroopan unionista maaliskuun lopulla, ja osa vapautuvista […]
Jäsenet päättämään vasemmiston hallitukseen menosta
- 17.11.2018
Teksti ja kuvat: SINIKKA TORKKKOLA Vasemmistoliiton puoluevaltuusto päätti tänään järjestää jäsenäänestyksen hallitukseen osallistumisesta ensi keväänä. Muodollisen päätöksen hallitukseen osallistumisesta tekee edelleen puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokous. Mutta ensimmäisenä puolueena Suomessa, vasemmistoliitto antaa jäsenille mahdollisuuden osallistua päätöksentekoon. – Haluamme olla eturintamassa kehittämässä puoluedemokratiaa ja jäsenistön suoria vaikuttamismahdollisuuksia. Jäsenistön osallistaminen tärkeään päätökseen vahvistaa vasemmistoliiton poliittista mandaattia […]
Loppu verokikkailulle ‒ Finnwatch kerää tukea vetoomukselle
- 14.11.2018
Teksti: VK ‒ Nyt on kiire! Eduskunnan valtiovarainvaliokunta käsittelee perjantaina verolainsäädännön muutosta, jonka yhteydessä voidaan puuttua sähkönsiirtoyhtiö Carunan verovälttelyyn. Jos valiokunta ei puutu asiaan, verovälttely jatkuu, tiedottaa Finnwatch. Viime vuonna Suomi menetti sähkönsiirtoyhtiö Carunan verokikkailun takia arviolta 12 miljoonaa euroa verotuloja. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta käsittelee ensi perjantaina verolainsäädännön muutosta. Tässä yhteydessä voidaan rajoittaa verovälttelyä. Finnwatch on […]