Maailma

Tilaa Maailma-artikkelit RSS syötteenä

Kreikka äänestää tänään politiikan suunnasta

  • 7.7.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI

Kreikassa pidetään tänään ennenaikaiset parlamenttivaalit maan pääministerin, Aléxis Tsíprasin aloitteesta. Johtava hallituspuolue Syriza kärsi tappion kesäkuun alun kuntavaaleissa ja menetti Euroopan parlamentin vaaleissa ääniosuuttaan, vaikka onnistuikin säilyttämään kuusi paikkaansa. Vaaleissa vasemmistoa uhkaa EU:n jäsenmaiden ainoan pääministerin paikan menetys. Ainoaksi vasemmistolaiseksi pääministeriksi koko Euroopassa on jäämässä Islannin vihreän vasemmiston Katrín Jakobsdóttir.  Syriza menettänee ykköspuolueen paikan kokoomuslaiselle […]

Julian Assange, journalismi ja kansainvälinen politiikka

  • 3.7.2019
  • TEKSTI: SUVI SOININEN KUVAT: VK

Eilen, 3.7.2019, sytytimme kynttilät Julian Assangen 48-vuotissyntymäpäivän kunniaksi Tampereella, Vasen Kaista -verkkolehden toimituksessa Ylävitosessa. Samoissa merkeissä kokoontuu ihmisiä maailmanlaajuisesti ainakin 60 kaupungissa ympäri maailman ja lisäksi tapahtumaan voi osallistua virtuaalisesti Facebookissa ja Twitterissä. Helsingissä kynttilät syttyivät Senaatintorilla, eikä Assangea ole unohdettu muissakaan pääkaupungeissa. #Candles4Assange kutsui yhteen vapaan journalismin, kansainvälisten ihmisoikeussopimuksien ja ihmisoikeuksien kannattajat. Assangen pidätys […]

Takaisin juniin

  • 3.7.2019
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Juna on hyvä vaihtoehto lentämiselle, ainakin Euroopassa. Niinhän sitä luulee, jos edelliset kokemukset ovat 1980-luvulta, jolloin saattoi kävellä Tampereen rautatieasemalle ja ostaa menopaluulipun Budapestiin. Enää ei niin voi tehdä. Yksittäisiä lippuja voi ostaa eri maiden rautateiden verkkokaupoista. Jos matka kulkee usean maan kautta, yhtenäisen junalipun hankkiminen ei onnistu. Usean maan kautta matkaavan on hankittava kullekin […]

Näin EU-kansa valitsi 2019: esittelyssä europarlamentin poliittiset ryhmät

  • 2.7.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Euroopan parlamentin uuden kokoonpanon ensimmäinen varsinainen istuntopäivä on tänään. Euroopan parlamentin ryhmien rekisteröimisen määräaika päättyi viime viikolla. Euroopan parlamentin jäsenille, mepeille, kuuluminen johonkin rekisteröityyn ryhmään on tärkeää. Ryhmät saavat merkittävää taloudellista tukea, niiden edustajat saavat enemmän puheaikaa kuin ryhmättömät ja ovat etusijalla nimitettäessä valiokuntia ja muita toimielimiä. Viime kaudella toimineet vasemmiston ja punavihreiden GUE/NGL (Suomesta […]

Kulkue ja puistojuhla huipentavat Pirkanmaan Pride-viikon

  • 15.6.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Koko viikon tamperelaista kulttuurielämää rikastuttanut Pirkanmaan Pride järjestäytyy tänään Ratinan aukiolla ja lähtee kello kolme kietämään Ratinaa ylittääkseen suvannon pitkin Vuolteensiltaa. Päämääränä on Laikunlava, jonka ympärillä vietetään puistojuhlaa illansuuhun asti. Pirkanmaan Pride on maakunnan suurin ja vaikuttavin vuosittain järjestettävä ihmisoikeustapahtuma. Viikon ohjelmaan on kuulunut lukuisia työpajoja, keskustelutilaisuuksia, bileitä ja esityksiä. Priden viikko sitten avannut Minna […]

Euroopan parlamentin vaalin tulokset jo lähes valmiit

  • 3.6.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Euroopan parlamentin vaalien tuloslaskennassa on kaksi osaa. Ensin lasketaan kuinka monta meppiä (Euroopan parlamentin jäsentä) eri puolueet ovat saaneet EU:n jäsenmaissa. Tämä osa on Irlantia lukuunottamatta valmis. Tuloslaskennan toisessa osassa lasketaan kuinka monta puolueryhmää Euroopan parlamenttiin syntyy ja kuinka monta jäsentä niillä on. Tämä osa valmistuu vasta kuukauden päästä. Euroopan parlamentin vaaleissa jäsenmaiden keskimääräinen äänestysaktiivisuus […]

Vaaliennusteet: vasemmistolle luvassa voittoja ja tappioita

  • 25.5.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Otetaan huonot uutiset ensin pois alta. Näyttää siltä, että Italiasta ei valita yhtään sosiaalidemokraateista vasemmalla olevaa edustajaa Euroopan parlamenttiin. Ei demareitakaan Italiasta valita montaa. Demokraattinen puolue (PD) sai viime vaaleissa liki puolet (31) Italian 73 paikasta, nyt paikkoja on mielipidemittausten mukaan tulossa vain 18. Katsaus onkin hyvä aloittaa Italiasta, sillä Italian poliittinen muutos on poikkeuksellista, […]

Eurovaaliennusteiden lukeminen ‒ lyhyt oppimäärä

  • 24.5.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Mitään suurta mullistusta oikeiston hyväksi ei europarlamenttivaaleissa näytä olevan tulossa. Vaaliennusteiden tarkempi tarkastelu antaa uskoa, että oikeiston eteneminen tapahtuu oikeiston kustannuksella. EU:n vastaisten ja avoimesti rasististen eurokansanedustajien määrä nousee, mutta kasvu tapahtuu niiden kokoomuslaisen EPP-ryhmän jäsenten kustannuksella, jotka yhä kannattavat EU:ta ja EU:n perusarvoja. Poliittisen keskustan voima pysyy entisellään Euroopan parlamentissa. Liberaalit voittavat sen, minkä […]

Ennakkoäänestys alkaa tänään ‒ saako vasemmistoliitto toisen paikan?

  • 15.5.2019
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Euroopan parlamenttivaalien ennakkoäänestys on alkanut tai alkaa tänään sadoissa ennakkoäänestyspisteissä. Vaaleissa valitaan Suomen 13 tai 14 edustajaa Euroopan parlamenttiin. Epävarmuus Suomen paikkojen määrästä johtuu siitä, että Suomella on 13 edustajaa, mutta paikkakiintiö nousee yhdellä, jos Britannian ero Euroopan unionista toteutuu. Vasemmistoliitolla on takanaan vaalivoitot kuntavaaleissa vuonna 2017 ja kuukausi sitten järjestetyissä eduskuntavaaleissa. Myös edellisissä Euroopan […]

Rapautuvatko ihmisoikeudet Euroopan unionissa?

  • 13.5.2019
  • TEKSTI: MINNA MINKKINEN

”Unionin perustana olevat arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina. Nämä ovat jäsenvaltioille yhteisiä arvoja yhteiskunnassa, jolle on ominaista moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu sekä naisten ja miesten tasa-arvo.” Näin määritellään Euroopan unionista tehdyssä sopimuksen toisessa artiklassa. Onko todella näin? Ovatko kaikki jäsenmaat sitoutuneet tähän? Onko Euroopan unionin alueella ihmisoikeusongelmia? Tästä […]