Avainsana:

henkilö

Kuunnelkaa Linkolaa

  • 11.1.2016

PIRKKO SEPPI 84-vuotias kalastaja Pentti Linkola puheli elämästään, ajatuksistaan ja maailman menosta rauhallisessa, päähenkilölle tilaa antavassa Itse asiasta kuultuna -ohjelmassa tammikuussa. Ihanaa, äijä on yhä iskussa. Voi kunpa se saisi vielä faninsa usutettua barrikadeille. Haastattelin Linkolaa Mielenterveyslehteen joskus 90-luvulla, ja tulinpa pari kertaa kutsutuksi hevosretkellekin Vanajan kevätjäille. Linkolan heikkous on siinä, että ihmiset helposti ottavat sen […]

Sitkeä edunvalvoja luottaa tulevaisuuteen

  • 29.9.2015

  Teksti: SINIKKA TORKKOLA, kuvat: CAI MELAKOSKI – Pamin tehtävä on huolehtia, että työntekijä elää palkallaan, tiivistää Palvelualojen ammattiliiton PAM ry:n järjestöjohtaja Niina Koivuniemi ammattiliiton tehtävän. Yhdeksi virkkeeksi niputettu tehtävä antaa helposti kuvan yksikertaisesta ja silkoisesta tehtävästä. Käytännössä ammattiliitot valvovat paitsi työnehtosopimusten myös lain noudattamista. Aina asiat eivät  neuvotteluissa etene ja asioita on ratkottava työtuomioistuimessakin. […]

Ennakkoluulot ja pelot voidaan voittaa

  • 3.9.2015

Teksti ja kuva: HEIKKI TOIVAINEN ‒ Olen Tiia, 21-vuotias ja asun Valkeakoskella. Koulutukseltani olen kokki. Olen muuttanut tänne Valkeakoskelle viisivuotiaana yhdessä äitini ja pikkuveljeni kanssa Yhdysvaltain Kaliforniasta, missä myös synnyin. Äitini on suomalainen ja isä amerikkalainen. Äitini ja veljeni asuvat myös täällä Valkeakoskella. Harrastan pari kertaa viikossa kuntonyrkkeilyä. Olen töissä kaupassa ja työkaverit ovat mukavia […]

Mustanaamio – köyhän asialla?

  • 29.5.2015

Mustanaamio on meille monelle tuttu viidakon hallitsija. Toinen tuttu viidakon hallitsija on Tarzan, mutta todennäköisesti näillä kahdella supersankarilla on kuitenkin eri viidakot hallittavinaan. Tarzanin viidakko on Afrikassa, kun taas Mustanaamion viidakko enemmän mielentila kuin fyysisesti olemassa oleva paikka. Mustanaamion viidakko sijaitsee lehtien mukaan Bengalissa, joka on osa Intiaa. Intiaa viidakon paikkana tukee tietenkin nimi, mutta […]

Poliitikon tärkein ominaisuus

  • 27.5.2015

Teksti ja kuvat: MARJA-LIISA TORNIAINEN Tasavallan presidentti myönsi 8.5.2015 Sirkkaliisa Virtaselle kunnallisneuvoksen arvonimen. Sirkkaliisa Virtanen on Tampereen kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsen, joka nauttii luottamusta ja arvostusta yli puoluerajojen. Ne eivät synny tyhjästä: Virtanen aloitti poliittisen toimintansa jo 1970-luvulla opiskellessaan Tampereella. Hänellä on hengästyttävän pitkä ansioluettelo, johon kuuluu luottamustehtäviä paikallis- ja maakuntatasolta valtakunnan politiikkaan ja kansainvälisiin […]

Taija Ilomäki: Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista

  • 13.5.2015

  Teksti: MATTI LAHTINEN Vasemmistoliiton kultaisella ansiomerkillä tänä keväänä palkittu Taija Ilomäki oikoo käsityksiä politiikan teosta. Hän sanoo, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Ilomäki oli itse hoitamassa pirkanmaalaisten asioita Vasemmistoliiton piiritoimistossa 28 vuotta. Taija Ilomäki on lähtöisin yhdeksän lapsen työläisperheestä Ylöjärveltä. Mukaan politiikkaan ja piirijärjestön työntekijäksi hän tuli paljon julkisuuttakin saaneen lakkotaistelun kautta. ‒ Minun valintani […]

Erik Lydén: Investoidaan ihmisiin

  • 18.4.2015

Teksti: CAI MELAKOSKI Erik Lydén on osallistunut maailmaan monissa rooleissa: mobiilipelisuunnittelijana, tuottajana, isänä, yrittäjänä, ensihoitajana, kansalaisaktiivina. ‒ Olen kokenut asioita monesta näkökulmasta ja nähnyt miten eri tavalla asioita voidaan havaita ja miten erilaisia ihmisten motivaatiot voivat olla. Päätöksenteossa pitäisi aina ymmärtää, että ihmisiä on moneksi ja monenlaisissa elämäntilanteissa. Erityisesti eri mieltä olevia ihmisiä pitää kuunnella […]

Mikko Aaltonen on talousmies toista maata

  • 16.4.2015

  Teksti ja kuvat: CAI MELAKOSKI Kun kauppakamarien ja pankkien ekonomistit vaativat leikkauksia sosiaaliturvaan ja koulutukseen, katsoo talousmies Mikko Aaltonen, että parasta taloudenhoitoa on heikommassa asemassa olevien kansalaisten elämän ehtojen parantaminen. Ihminen ei ole luotu taloutta varten, vaan talouden pitää toimia ihmistä varten. Aaltonen on toiminut runsaat kaksi vuotta Tampereen kaupungin apulaispormestarina, vastuualueinaan hyvinvointia ja […]

Virva-Mari Rask – Arjen ja työelämän asiantuntija

  • 13.4.2015

Teksti: MARKO HEIKKILÄ Elvyttävän talouspolitiikan, ilmaston suojelun sekä työelämän ehtojen parantamisen tavoitteekseen asettanut Virva-Mari Rask on tamperelainen vasemmistoliiton eduskuntavaalien ehdokas. Hän on kotoisin Lounais-Lapista, Liedakkalan kylästä. Peruskoulun Rask kävi Keminmaalla ja parturi-kampaajaksi Rask opiskeli Kemin ammattikoulussa. Lounais-Lapista Rask muutti Etelä-Suomeen ja opiskeli Hämeenlinnassa vaatetusalan artesaanin tutkinnon. Hän on työskennellyt lisäksi eri palvelualoilla ja viimeisin työsuhde […]

Annukka Isomaa: Kansainvälistä AY-toimintaa pitää kehittää ja vahvistaa

  • 11.4.2015

Kuvat ja teksti: MARJA-LIISA TORNIAINEN ‒ En voi sietää epäoikeudenmukaisuutta, sanoo Annukka Isomaa, myyjän työstä vuorotteluvapaalla vaalityötään  tekevä pääluottamusmies. Hänen ammattiliitossaan PAM:ssakin asia lienee huomioitu, koska sieltä häntä tiedusteltiin kansanedustajaehdokkaaksi. Ensin ajatus nauratti, mutta mietittyään asiaa hän suostui: ‒ En löytänyt mitään syytä miksi olisin vastannut kieltävästi kysymykseen. Ehdokkuus tuntui luontevalta jatkeelta hänen aikaisemmalle toiminnalleen työelämässä. […]