Avainsana:

kuntatalous

Nokia ei saa leikata tulevaisuudestaan

  • 5.12.2024
  • TEKSTI: TERESA KVICK JA ANNE NYMAN

Olemme jälleen päättämässä kaupunkimme rahankäytöstä, kun ensi vuoden talousarvio hyväksytään kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina. Me vasemmistossa haluamme välttää leikkaukset tulevaisuutemme tekijöiltä. Siksi me haluamme, että kaupungissa panostetaan laadukkaisiin varhaiskasvatus- ja opetuspalveluihin. Lapset ja nuoret tulevat erilaisista taustoista, ja toiset heistä tarvitsevat tukea opintiellä enemmän kuin toiset. Voimavarojen käyttäminen ryhmäkoon pienentämiseen, koulujen jakotunteihin, koulunkäynninohjaajiin, yhteisöohjaajiin sekä muihin […]

Kangasala teki ylijäämää myymällä oman vesilaitoksen

  • 13.11.2024
  • TEKSTI: JORMA MÄNTYLÄ KUVAT: JORMA MÄNTYLÄ

Kangasalan kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina 11.11. ylijäämäisen talousarvion. Ylijäämä tosin on kirjanpidollinen ja oli saatu aikaan oman vesilaitoksen myyntivoitosta. Kuntavero ja kiinteistövero pysyvät ennallaan. Lamminrahkan lähiön rakentamista jatketaan ottamalla lisää lainaa. Valtuuston hyväksymän talousarvion ulkoiset toimintakulut ovat 117 miljoonaa euroa. Kummallisuus on olematon 26 miljoonan euron ylijäämä. Kirjanpidollinen silmänkääntötemppu saatiin aikaan myymällä oma vesilaitos ja ostamalla […]

Kunnantalous ja uimahallin hinnat kiitolaukalla Lempäälässä

  • 18.10.2024
  • TEKSTI: RAUNO JÄÄSKELÄINEN

Yllättikö ketään vasta avattu Lempäälän ”hieno uimahalli”, josta tulikin kylpylä Louhi, ja sen hinnoittelu?  Kunnalla on 55 prosentin omistusosuus ja puolen miljoonan vuosimaksut. Mitä sillä reipas työssä käyvä tunnollisesti veronsa maksava saa? Ei mitään! Toinen omistaja on, 45 prosentin osuudella, Toivo Sukarin Ideapark Oy. Yksityinen rahoitus teki hallista bisneshallin. Se raha tekee kunnan palvelusta voittoa […]

Kangasalle ankara leikkaus- ja säästöohjelma – vuoden 2023 tilinpäätös 5,8 miljoonaa ylijäämäinen

  • 11.6.2024
  • TEKSTI: JORMA MÄNTYLÄ

Kangasalan valtuusto hyväksyi maanantaina 10.6. armottoman kulukurin ja palvelujen alasajon, vaikka vuoden 2023 tilinpäätös oli reippaasti ylijäämäinen. Vasemmisto ja keskiryhmät onnistuivat pienentämään pahimpia leikkauksia. Vesilaitos päätettiin yhtiöittää raaimman kaavan mukaan. Kangasalan tilinpäätös 2023 on 5,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Vuoden 2022 ylijäämä oli 1,6 miljoonaa ja vuonna 2021 ylijäämä oli 5,9 miljoonaa. Vuoden 2023 toimintakulut olivat […]

Tampereen budjetti pehmentää hallituksen hyvinvointileikkauksia

  • 15.11.2023
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA KUVAT: SINIKKA TORKKOLA

Tampereen kaupunginvaltuuston maanantaina hyväksymässä vuoden 2024 talousarviossa on monia tamperelaisten hyvinvointia parantavia uudistuksia ja lisäyksiä. Vasemmistoliiton valtuutetut totesivat puheissaan uudistusten ja lisäysten olevan erityisen tarpeen juuri nyt, kun Orpon hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan ja asumistukeen kiristävät monien toimeentuloa. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä sai talousarvioneuvottelun viime metreillä korotettua köyhyysohjelman rahoitusta 150 000 eurolla. Ulla-Leena Alppi muistutti, että lisärahoitus köyhyysohjelmaan […]

Kangasala korottaa veroja ja aloittaa leikkauskuurin

  • 15.11.2023
  • TEKSTI: JORMA MÄNTYLÄ

Kangasalan kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina pitkän väännön jälkeen 11,5 miljoonaa euroa alijäämäisen talousarvion. Kuntaveroa ja kiinteistöveroa korotetaan. Jo ensi keväänä alkaa armoton leikkaus- ja säästökuuri. Valtuuston hyväksymän talousarvion toimintakulut ovat 121 miljoonaa euroa. Kuntavero nostettiin 9,4 prosenttiin ja kiinteistövero 1,13 prosenttiin. Raskaasti alijäämäisestä talousarviosta huolimatta investointiohjelmaa jatketaan ja uutta lainaa otetaan 44,7 miljoonaa lähinnä Lamminrahkan lähiön […]

Vasemmistoliitto mukana budjettisovussa, köyhyysohjelmaan lisää 150 000 euroa

  • 14.11.2023
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

– Vasemmistoliitto tavoitteli talousarvioprosessissa 150 000 euron korotusta kaupungin köyhyystyöhön. Tämä tavoite toteutuikin aivan prosessin loppuvaiheilla ja takasi sen, että voimme olla mukana budjettisovussa. Tämä korotus on kriittisen tärkeä parannus niille kaupunkilaisille, joiden taloudellinen tilanne on kaikkein haurain, totesi Mitja Tapio ryhmäpuheenvuorossaan vasemmistoliiton talousarviotavoitteita. Mitja Tapio muistutti puheessaan, että elinkustannusten ripeä nousu osuu erityisen kipeästi […]

Energiakriisi ja inflaatio vähentänevät Tampereen tytäryhtiöiltä saamia tuloja

  • 30.10.2023
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Konsernijaostolle esitetyt Tampereen kaupungin tytäryhtiöiden tammi-elokuun talouden toteutumat näyttävät, että konserniyhtiöistä useimmat saavuttanevat niille asetetut taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet. Kansainvälisen tilanteen vuoksi ennuste on kuitenkin tavanomaista epävarmempi. Ukrainan sodasta johtuva energiakriisi on vaikuttanut muun muassa Tampereen Energian tulokseen, jonka ennustetaan olevan edellisvuotta yli 24 miljoonaa euroa pienempi. Kaupungin tytäryhtiöiden kuluja ovat lisänneet myös inflaatio ja […]

Tampereen valtuusto kokousti vaisusti

  • 24.10.2023
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Valtuutettujen kielen kannat eivät Tampereen kaupunginvaltuuston maanantaisessa kokouksessa irronneet entiseen tapaan. Liekö vaisuuden syynä se, että arviolta vain noin puolet valtuutetuista kokousti paikan päällä. Merkittävä osa valtuutetuista kokousti etäillen. Pieni häivähdys Tampereen valtuuston vanhasta puhekulttuurista Tampere-talon Maestro-salissa kuitenkin nähtiin. Käsiteltäessä kaupunginhallituksen vastausta tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomukseen ilmoille pyrähti perinteinen auto- ja ympäristövaltuutettujen välinen debatti liikenteen […]

Konsernijaosto näytti poliittisen tahdon ja esittää Tavasen tekopohjavesihankkeen lopettamista

  • 21.9.2023
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Tampereen konsernijaosto teki tiistaina historiaa päättämällä esittää kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston päätettäväksi Tavasen tekopohjavesihankkeesta luopumista. Päätös oli poikkeuksellinen myös siksi, ettei päätösesitys noudattanut esittelijän ehdotusta vaan kokouksessa tehtyä vastaesitystä. Päätöksessään konsernijaosto toteaa, että “Tavase Oy:n tekopohjavesihankkeen toteuttamisnäkymät ovat kokonaisarvioinnin valossa niin heikot, että hankkeen valmistelu on syytä lopettaa. Harkinnassa on otettu huomioon muun muassa luontoarvot, […]